§ 26 Toimintatonnin myöntäminen, tutustuminen lentoyhtiötyöhön

Lataa 

PRIDno-2023-4260

Päätöspäivämäärä

8.12.2024

Päätöksen tekijä

Yksikön päällikkö, kulttuuriyksikkö

Päätöksen peruste

.Porin kaupungin avustusperiaatteet hyväksyttiin kaupunginhallituksessa 28.9.2020 § 501. Uusin päivitys avustusperiaatteisiin on tehty kaupunginhallituksessa 29.01.2024 § 38. Kaupungin .myöntämillä avustuksilla tuetaan toimintaa, joka tähtää kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen.

Toimintatonni on tarkoitettu rajatun osallistujaryhmän kertaluonteisen toiminnan tai tapahtumasarjan mahdollistamiseen. Toiminnan on tärkeää olla kaikille saavutettavissa olevaa, mutta sen ei  kuitenkaan tarvitse olla kaikille avointa. Toiminnan pitää linkittyä porilaisten osallisuuden, hyvinvoinnin, terveyden tai turvallisuuden edistämiseen ja sen pitää kohdistua porilaisiin tai tapahtua Porissa. Toimintatonni voidaan myöntää kuluvana vuotena tapahtuvaan toimintaan ja sen käytöstä on raportoitava vuoden loppuun mennessä. Toimintatonni voidaan myöntää esimerkiksi uudenlaisen toiminnan kokeilemiseen tai käynnistämiseen, yleisötilaisuuden, seminaarin tai pienimuotoisen tapahtuman järjestämiseen. Toimintatonnia ei voi saada toimintaan, johon hakija saa Porin kaupungin toiminta-avustusta. Avustusta ei myönnetä: yhdistyksen tai seuran perustoimintaan, vuosittain toistuviin tapahtumiin, julkaisujen tekemiseen, ammattilaisille suunnattuihin koulutuksiin, seminaareihin tai verkostotapahtumiin, henkilökohtaiseen apurahaan, sosiaali- ja terveydenhuoltoon kiinteästi liittyvään toimintaan, käyttöomaisuushankintoihin, myytävän tuotteen valmistamiseen, yhdistyksen tai yksityishenkilön merkkivuosijuhliin. Lisäksi tulee huomioida, että avustusta ei voi käyttää toistuvasti samaan tai samankaltaiseen toimintaan. Avustus saa sisältää korkeintaan 40 % palkkoja tai palkkioita.

Toimintatonnien arviointiryhmä toteaa, että hakemus ja 29.11.2024 saadut lisätiedot eivät täytä avustusperiaatteisiin kirjattuja yleisiä avustuksen myöntämisen kriteerejä. Toimintatonniavustusta ei myönnetä yhdistyksen perustoimintaan, henkilökohtaisiin apurahoihin, eikä sitä voida myöntää vuonna 2025 tapahtuvaan toimintaan. 

Arviointiryhmä esittää, että Toimintatonnia ei myönnetä.

Avustusperiaatteiden (KH 29.01.2024 § 38) mukaan Toimintatonnit myönnetään vapaa-ajan lautakunnan alaisen viranhaltijan päätöksellä. 

Kuvaus

InverSIO ry hakee 20.11.2024 saapuneella avustushakemuksella Toimintatonnia, 1000 euroa, lentoyhtiötoimintaan tutustumiseen. 

Tarkoituksena on järjestää vierailu ja tutustuminen Porin lentoaseman toiseen pääkäyttäjään, BASe Airlinesiin (Karhu Aero), sillä ilmailua opiskelevilla nuorilla on kosketuspintaa itse lentoyhtiötyöhön ja kaupalliseen lentotoimintaan vähän koulutuksen aikana. Vierailulla Porista operoivaan BASe:n (Karhu Aero) toimintaan halutaan lisätä tietoutta sekä parantaa lentoyhtiön ja oppilaiden yhteistoimintavalmiuksia Porin lentoasemalla. Tutustuminen ja lennon suorittamisen tarkastelu antaisi mahdollisuuden perehtyä lentoyhtiön toimintaan ja avata keskusteluyhteyden kahden
Porin lentokenttää suuresti käyttävän toimijan välillä. 

Avustuksella mahdollistettaisiin vierailu ja toimintaan tutustuminen kaikille sosioekonomisesta taustasta riippumatta ja se on tarkoitettu kaikille opiston oppilaille. Vierailun ajankohta ei ole tiedossa, mahdollisesti se voisi tapahtua vuonna 2024 tai vuonna 2025.

Kustannukset muodostuvat kokonaisuudessaan lento-operaation seuraamiseen tarvittavista lipuista. 

Päätös

Toimintatonnia ei myönnetä.

Allekirjoitus

Jyri Träskelin, yksikön päällikkö, sivistystoimiala, kulttuuriyksikkö

Organisaatiotieto

Strategia- ja hyvinvointiyksikkö