§ 16 Pihlavanlahden luontoselvitykset ja Natura-arviointi

Lataa 

PRIDno-2025-2619

Päätöspäivämäärä

24.4.2025

Päätöksen tekijä

investointipäällikkö

Päätöksen peruste

Valintaperusteena oli kokonaistaloudellinen edullisuus. Teknisen toimialan toimintasäännön 4§:n nojalla toimintayksikön päällikkö päättää suunnittelu-, urakka-, hankinta- ja palvelusopimukset, joiden arvo on enintään 60 000 euroa.

Kuvaus

Työ sisältää luontoselvitysten ja Natura-arvioinnin tekemisen Pihlavanlahden pääuoman ruoppauksen lupahakemusta varten. Työssä on huomioitu lupaviranomaisten kanssa pidetyssä ennakkoneuvottelussa esille tulleet huomiot luontoselvitysten toteuttamisesta.  

Lupahakemuksen tueksi ja vaikutusarviota varten alueella tulee suorittaa vedenalaisten luontotyyppien kartoitus. Tavoitteena on arvioida ruoppaushankkeen vaikutuksia alueen vesiekosys-
teemeihin, erityisesti suojeltuihin kohteisiin, sekä esittää mahdolliset toimenpide-ehdotukset vesiekosysteemin ympäristövaikutusten lieventämiseksi. Ruopattavalta alueelta kartoitetaan ennalta määritetty määrä kasvillisuuspisteitä, joilta selvitetään kasvillisuus ja luontotyypit. Lisäksi sedimentin leviämisen vaikutuksia ympäröivään kasvillisuuteen ja luontotyyppeihin tarkastellaan ruoppausalueen ympäristössä. 

Ruopattavan alueen vaikutusalueelle sijoittuville linnuston pesimäalueille suoritetaan linnustoselvitys Natura-arvioinnin ja hankkeen vaikutusarvioinnin tarkoituksiin. Kartoitus suoritetaan sovelletun kartoituslaskennan ja vesilintulaskennan menetelmiä käyttäen. 

Tarjottujen selvitysten sekä aiempien tiedossa olevien selvitysten sekä muiden lähtötietojen pohjalta tehdään vaikutusten arviointi sekä Kokemäenjoen suiston  Natura 2000-alueelle (SAC ja SPA, FI0200079) erillinen luonnonsuojelulain  35 §:n mukainen Natura-arviointi. 

Kyseessä on kansallisen kynnysarvon alittava pienhankinta, hankinnan ennakoitu arvo on 57 290 € (alv 0 %). Hankinta tehdään puitesopimuskonsultilta. Konsultin kanssa pidettiin tarjousneuvottelu, jonka perusteella konsultti laati työohjelman ja tarjouksen (11.4.2025). Tehtävän veloitusperusteena on KSE 2013 mukainen aikapalkkio henkilöryhmittäin. Henkilöryhmien veloitushinnat ovat Porin kaupungin ja Ramboll Finland Oy: n välisen sarastian puitesopimuksen mukaiset. Työssä sovelletaan Sarastian puitesopimuksen hinnastoa kohtaa 12: Luontoselvitysten osakokonaisuus. Hankintapäätöksessä esitettyä kustannusarviota ei saa ylittää ilman tilaajan suostumusta.

Maastossa tehtävät selvitykset tehdään huhti-heinäkuun aikana. Luontoselvitysten ja natura-arvioinnin tulee olla valmiita viimeistään elo-syyskuussa.  

 

Päätös

Päätetään edellä mainituin kokonaistaloudellisin perustein,että Pihlavanlahden luontoselvitykset ja Natura-arviointi hankitaan Ramboll Finland Oy:ltä.

Allekirjoitus

Sanna Välimäki, investointipäällikkö, Tekninen toimiala, infrayksikkö, infrajohtaminen

Organisaatiotieto

Infrayksikkö