§ 40 Tapahtuma-avustuksen myöntäminen, KAWANO Jazz Kissa

Lataa 

PRIDno-2025-2577

Päätöspäivämäärä

2.5.2025

Päätöksen tekijä

Viestintäjohtaja

Päätöksen peruste

Tapahtuma-avustusta voidaan myöntää Porissa järjestettävään valtakunnalliseen, kansainväliseen tai sellaiseksi pyrkivään tai muuhun kaupungin elinvoimaa ja imagoa tukevaan tapahtumaan. Avustuksia myönnettäessä huomioidaan erityisesti niin uudet kuin kehittyvät tapahtumat, sekä muuhun vuodenaikaan kuin kesään sijoittuva tapahtumat. Järjestäjänä voi olla rekisteröitynyt yhdistys tai yritys tai useita toimijoita yhdessä.

Peruste Annis Hardcore ry:n KAWANO Jazz Kissa -tapahtumalle    

  • Tapahtuma on eettisesti hyväksyttävä ja noudattaa Suomen lakia. 

  • Tapahtuma toteuttaa kaupunkistrategian porilaisia arvoja; avoimuus, rakkaus, rohkeus 

  • Tapahtuma on paikallinen ja tukee kaupunkilaisten hyvinvointia 

  • Tapahtuma vaikuttaa positiivisesti alueen imagoon ja tuo kaupungille näkyvyyttä paikallisesti ja/tai alueellisesti 

  • Vastuullisuusnäkökulmien huomioimista tapahtuman järjestämisessä arvostetaan

    Tapahtuma-avustusten avustuspäätökset tehdään kuitenkin aina harkinnan ja määrärahojen puitteissa.

Kuvaus

Tapahtuman kuvaus
Kawano Jazz Kissa on Pori Jazzin (17.-19.7) aikana järjestettävä kulttuuritapahtuma, jonka lähtökohta on toteuttaa japanilaishenkinen jazz-kahvila Porin pääkirjaston kokoustilassa. Tapahtuman tavoitteena on luoda Porin Jazzin perinteitä kunnioittava kulttuuriympäristö, jossa voi kokea pienten jazz-klubien tunnelmaa sekä levy- että livemusiikia aistien. Lisäksi tavoitteena on tuoda takaisin jazz-festivaalin klubiperinnettä. Jazz kissat eivät ole perinteisesti toimineet seurustelupaikkoina, vaan tarkoituksena on ollut vahva kuuntelukokemus kahvikupposen tai oluttuopin kanssa. Artistien hankinnassa inspiraationa on ollut 80-luvun Pori Jazzien artistit. Tapahtumalla halutaan kunnioittaa erityisesti Stevie Ray Vaughanin 40 vuotta sitten tapahtunutta vierailua Pori Jazzeilla. Tapahtuma toteutetaan yhteistyössä Porin kirjaston kanssa. Kirjasto tarjoaa tapahtumalle tilat ja näkyvyyttä eri kanavilla. Lisäksi kirjasto järjestää tapahtuman yhteydessä pop-up lainaamon, jossa kirjaston jazz-kokoelmaa on lainattavissa. Kirjaston levyjä käytetään myös tapahtumassa tiskijukkien vastatessa levymusiikista. Kawano tarjoaa osallistujille mahdollisuuden kokea autenttinen jazz-elämys levymusiikin ja artistien välityksellä. Tapahtuman tuottamisen tarkoituksena on tuoda lisäarvoa Porille Suomen jazz-pääkaupunkina. Tapahtuman lähtökohdat ovat kulttuurilliset, taiteelliset ja esteettiset, ei kaupalliset. Tapahtumaan on sovittu esiintymiset seuraavien artistien kanssa: Fågelbörs (jazz) Kadonnut Manner (american primitive guitar) Laihonen & Salmi (ambient, electronic, jazz) Passed Futurist (experimental, free jazz) Kalla (blues)

Avustuksen käytön kuvaus
Artistien esiintymispalkkiot sekä matkakulut.
Ääni- ja valotekniikka, miksaaja ja valomies.
Artistien ruoka ja juoma.
Valokuvajulisteet tilaan. Mainosjulisteet.
Järjestysmiehet.
Sisustamisen materiaalit(esim. verhot) ja työkalut.

Annis Hardcore ry on hakenut tapahtuma-avustusta KAWANO Jazz Kissa -tapahtumalle yhteensä 4500 €

Päätös

Päätän myöntää Annis Hardcore ry:n KAWANO Jazz Kissa -tapahtumalle 17.-19.7. yhteensä 1000 € tapahtuma-avustusta hakusumman ollessa 4500 € tapahtuma-avustusten kriteereiden täyttymisen perusteella. 

Tapahtuma-avustuksen saajan tulee raportoida avustuksen käytöstä ja tapahtuman vaikuttavuudesta viimeistään 6 kuukautta tapahtuman jälkeen. Uutta avustusta ei myönnetä ennen kuin edellisen avustuksen käytöstä on raportoitu asianmukaisesti. Avustuksen käytön raportti lähetetään hakijalle täytettäväksi tapahtuman jälkeen. 

Kaupunki voi teettää tapahtuma-avustuksiin liittyen vaikuttavuustutkimuksen, johon tapahtuma-avustuksia arvioiva työryhmä valitsee tapahtumat. Tapahtumajärjestäjä sitoutuu antamaan tutkimukseen tarvittavat tiedot. 

Tapahtuman peruuntuessa tapahtuma-avustuksen saajalla on velvollisuus maksaa saamansa avustus takaisin.

1000 euron tapahtuma-avustus maksetaan kustannuspaikalta 1411600001 toiminnolla 1413851 hakijan ilmoittamalle tilille. 

Allekirjoitus

Minna Heikkilä, Viestintäjohtaja, Konsernipalvelut, viestintä- ja brändiyksikkö  

Organisaatiotieto

Viestintä- ja brändiyksikkö