§ 45 Tapahtuma-avustuksen myöntäminen, Perhetapahtuma

Lataa 

PRIDno-2025-2523

Päätöspäivämäärä

2.5.2025

Päätöksen tekijä

Viestintäjohtaja

Päätöksen peruste

Tapahtuma-avustusta voidaan myöntää Porissa järjestettävään valtakunnalliseen, kansainväliseen tai sellaiseksi pyrkivään tai muuhun kaupungin elinvoimaa ja imagoa tukevaan tapahtumaan. Avustuksia myönnettäessä huomioidaan erityisesti niin uudet kuin kehittyvät tapahtumat, sekä muuhun vuodenaikaan kuin kesään sijoittuva tapahtumat. Järjestäjänä voi olla rekisteröitynyt yhdistys tai yritys tai useita toimijoita yhdessä.

Peruste Murtosenmutkan asukasyhdistys ry:n Perhetapahtumalle    

  • Tapahtuma on eettisesti hyväksyttävä ja noudattaa Suomen lakia. 

  • Tapahtuma toteuttaa kaupunkistrategian porilaisia arvoja; avoimuus, rakkaus, rohkeus 

  • Tapahtuma on paikallinen ja tukee kaupunkilaisten hyvinvointia 

  • Tapahtuma vaikuttaa positiivisesti alueen imagoon ja tuo kaupungille näkyvyyttä paikallisesti ja/tai alueellisesti 

  • Vastuullisuusnäkökulmien huomioimista tapahtuman järjestämisessä arvostetaan 

    Tapahtuma-avustusten avustuspäätökset tehdään kuitenkin aina harkinnan ja määrärahojen puitteissa.

Kuvaus

Tapahtuman kuvaus
Asukasyhdistys järjestää perhetapahtuman alueen asukkaille. Tapahtuman tarkoitus on olla ilmainen hyvänmielen tapahtuma, joka on kaikille avoin. Tapahtumassa on lapsille ohjelmaa, mm. pomppulinna, possujuna, moottoripyöräajelua ja kaverikoirat. Tapahtumassa tarjoillaan makkaraa, mehua, kahvia, munkkia ja hattaraa. Pyrimme käyttämään paikallisia palveluntuottajia. Mm. munkit tilaamme Porin leivästä, makkarat ym. ostamme paikallisilta kauppiailta.

Avustuksen käytön kuvaus
L​​​​​asten aktiviteetit sekä tarjoilut

Murtosenmutkan asukasyhdistys ry on hakenut tapahtuma-avustusta Perhetapahtumalle yhteensä 500 € 

Päätös

Päätän myöntää Murtosenmutkan asukasyhdistys ry:n Perhetapahtumalle 9.8.2025 yhteensä 300 € tapahtuma-avustusta hakusumman ollessa 500 € tapahtuma-avustusten kriteereiden täyttymisen perusteella. 

Tapahtuma-avustuksen saajan tulee raportoida avustuksen käytöstä ja tapahtuman vaikuttavuudesta viimeistään 6 kuukautta tapahtuman jälkeen. Uutta avustusta ei myönnetä ennen kuin edellisen avustuksen käytöstä on raportoitu asianmukaisesti. Avustuksen käytön raportti lähetetään hakijalle täytettäväksi tapahtuman jälkeen. 

Kaupunki voi teettää tapahtuma-avustuksiin liittyen vaikuttavuustutkimuksen, johon tapahtuma-avustuksia arvioiva työryhmä valitsee tapahtumat. Tapahtumajärjestäjä sitoutuu antamaan tutkimukseen tarvittavat tiedot. 

Tapahtuman peruuntuessa tapahtuma-avustuksen saajalla on velvollisuus maksaa saamansa avustus takaisin.

300 euron tapahtuma-avustus maksetaan kustannuspaikalta 1411600001 toiminnolla 1413901 hakijan ilmoittamalle tilille. 

Allekirjoitus

Minna Heikkilä, Viestintäjohtaja, Konsernipalvelut, viestintä- ja brändiyksikkö  

Organisaatiotieto

Viestintä- ja brändiyksikkö