§ 48 Tapahtuma-avustuksen myöntäminen, Kulttuurikatselmus 2025

Lataa 

PRIDno-2025-2147

Päätöspäivämäärä

2.5.2025

Päätöksen tekijä

Viestintäjohtaja

Päätöksen peruste

Tapahtuma-avustusta voidaan myöntää Porissa järjestettävään valtakunnalliseen, kansainväliseen tai sellaiseksi pyrkivään tai muuhun kaupungin elinvoimaa ja imagoa tukevaan tapahtumaan. Avustuksia myönnettäessä huomioidaan erityisesti niin uudet kuin kehittyvät tapahtumat, sekä muuhun vuodenaikaan kuin kesään sijoittuva tapahtumat. Järjestäjänä voi olla rekisteröitynyt yhdistys tai yritys tai useita toimijoita yhdessä.

Peruste Suomen Työväen Urheiluliitto TUL ry:n Satakunnan piiri ry:n Kulttuurikatselmus 2025 -tapahtumalle   

  • Tapahtuma on eettisesti hyväksyttävä ja noudattaa Suomen lakia. 

  • Tapahtuma toteuttaa kaupunkistrategian porilaisia arvoja; avoimuus, rakkaus, rohkeus 

  • Tapahtuma on paikallinen ja tukee kaupunkilaisten hyvinvointia 

  • Tapahtuma vaikuttaa positiivisesti alueen imagoon ja tuo kaupungille näkyvyyttä paikallisesti ja/tai alueellisesti 

  • Vastuullisuusnäkökulmien huomioimista tapahtuman järjestämisessä arvostetaan 

    Tapahtuma-avustusten avustuspäätökset tehdään kuitenkin aina harkinnan ja määrärahojen puitteissa.

Kuvaus

Tapahtuman kuvaus
Kulttuurikatselmus on valtakunnallinen +55 -vuotiaille tarkoitettu kaikille avoin tapahtuma, jossa ikäihmisillä on mahdollisuus esiintyä tanssin, musiikin tai ilmaisutaidon parissa. Tapahtumaan ovat tervetulleita yksilöt, parit sekä pienit ja isot ryhmät. Tapahtuma järjestetään kahden vuoden välein eri puolilla Suomea, vuonna 2025 tapahtumapaikaksi on valikoitunut Pori. Tapahtuman järjestäjänä toimivat Suomen Työväen Urheiluliitto TUL, Eläkkeensaajien Keskusliitto, Eläkeläiset ry, Suomen Työväen Musiikkiliitto STM sekä Työväen Näyttämöiden Liitto TNL. Päävastuu Porin tapahtuman järjestelyistä on TUL:n Satakunnan piirillä.

Kuvaus avustuksen käytöstä
Markkinointi, tilat, tuomarit, tekniikka, ohjelma, muut järjestämisen kustannukset

Suomen Työväen Urheiluliitto TUL ry:n Satakunnan piiri ry on hakenut tapahtuma-avustusta Kulttuurikatselmus 2025 tapahtumalle yhteensä 1500 €

Päätös

Päätän myöntää Suomen Työväen Urheiluliitto TUL ry:n Satakunnan piiri ry:n Kulttuurikatselmus 2025 -tapahtumalle 500 € tapahtuma-avustusta hakusumman ollessa 1500 € tapahtuma-avustusten kriteereiden täyttymisen perusteella. 

Tapahtuma-avustuksen saajan tulee raportoida avustuksen käytöstä ja tapahtuman vaikuttavuudesta viimeistään 6 kuukautta tapahtuman jälkeen. Uutta avustusta ei myönnetä ennen kuin edellisen avustuksen käytöstä on raportoitu asianmukaisesti. Avustuksen käytön raportti lähetetään hakijalle täytettäväksi tapahtuman jälkeen. 

Kaupunki voi teettää tapahtuma-avustuksiin liittyen vaikuttavuustutkimuksen, johon tapahtuma-avustuksia arvioiva työryhmä valitsee tapahtumat. Tapahtumajärjestäjä sitoutuu antamaan tutkimukseen tarvittavat tiedot. 

Tapahtuman peruuntuessa tapahtuma-avustuksen saajalla on velvollisuus maksaa saamansa avustus takaisin.

500 euron tapahtuma-avustus maksetaan kustannuspaikalta 1411600001 toiminnolla 1413901 hakijan ilmoittamalle tilille. 

Allekirjoitus

Minna Heikkilä, Viestintäjohtaja, Konsernipalvelut, viestintä- ja brändiyksikkö  

Organisaatiotieto

Viestintä- ja brändiyksikkö