PRIDno-2025-2522
Tapahtuma-avustuksia arvioiva työryhmä ehdottaa, että yhdistykselle ei tapahtuma-avustusta myönnetä, koska tapahtuma-avustuksille määritellyt periaatteet eivät osittain täyty. Työryhmä ei katso hankkeen kuvailemien työpajojen mm olevan sellaisia tapahtumia kuin tapahtuma-avustusten kriteeristössä ajatellaan tapahtumaksi. Moderni Kanuuna ry:tä on ohjattu hakeutumaan muiden rahoituskanavien piiriin.
Tapahtuman kuvaus Porin äänimaisematyöpajat – osallistavaa kulttuuriperintöä Porin äänimaisematyöpajat ovat osa Moderni Kanuuna ry:n laajempaa kulttuuriperintöhanketta Porin äänimaisema-arkisto. Hanke tähtää Porin kaupungin äänimaisemien tallentamiseen, tutkimiseen ja jakamiseen, ja sen rahoituspohjaa laajennetaan parhaillaan. Työpajasarja toimii hankkeen konkreettisena avauksena ja tarjoaa näkyviä tuloksia jo alkuvaiheessa. Työpajat sisältävät: äänen tallennuksen työpajoja eri puolilla Poria yleisölle avoimia kuuntelutilaisuuksia luentoja ääniympäristöistä ja niiden kulttuurisesta merkityksestä Kaupunkilaiset pääsevät kuulemaan Porin ääniä – torien hälinää, luonnon huminaa, koneiden jylyä ja yhteisöjen tarinoita – sekä osallistumaan oman elinympäristönsä äänien tallentamiseen ja tulkintaan. Työpajojen tavoitteena on lisätä ymmärrystä äänen roolista osana elävää kulttuuriperintöä. Hanke toteutetaan tiiviissä yhteistyössä Satakunnan museon (yhteyshenkilö: Leila Steenroos) ja Turun yliopiston Porin yksikön Satakuntabrändin (yhteyshenkilö: Tuomas Pohjola) kanssa. Sen ytimessä ovat kuitenkin Porin asukkaat ja yhteisöt, jotka voivat: ehdottaa tallennettavia äänikohteita jakaa muistojaan merkityksellisistä äänimaisemista osallistua äänen tallennuksen ja analysoinnin työpajoihin Porin äänimaisema-arkisto ei ole vain dokumentointi- ja tutkimusprojekti – se on osallistava ja yhteisöllinen kulttuurihanke, joka tuo yhteen eri sukupolvia ja vahvistaa paikallisidentiteettiä. Työpajat sijoittuvat loppuvuoteen, elävöittäen pimeää vuodenaikaa ja keskittyen vuodenajan vaihtumisen äänimaisemiin. Ne rakentuvat elämyksellisiksi ja osallistaviksi kokonaisuuksiksi, joissa taide, kulttuuriperintö ja yhteisöllisyys yhdistyvät ainutlaatuisella tavalla. Avustuksen käytön kuvaus Ohjaajien ja luennoitsijoiden palkkiot, Äänentoisto ja tallennuskalusto, Tilavuokrat (kirjastot, kulttuuritilat), Tiedotus ja viestintämateriaalit, Saavutettavuus ja turvallisuus, Matkakulut ja logistiikka, Ympäristöystävälliset ja kierrätysmateriaalit Moderni Kanuuna ry on hakenut tapahtuma-avustusta Porin äänimaisema-arkiston työpajat -hankkeelle yhteensä 4000 €
Päätän, että tapahtuma-avustusta ei myönnetä, koska tapahtuma-avustuksille määritellyt periaatteet eivät osittain täyty