§ 5 Pölynsidontasuolaliuoksen hankinta levitettynä kaduille vuonna 2025

Lataa 

PRIDno-2025-2966

Päätöspäivämäärä

15.5.2025

Päätöksen tekijä

Kaupunginpuutarhuri

Päätöksen peruste

 

Kaupunginpuutarhurin kuuluu tehdä hankintaoikeusrajaan asti tehdä kunnissapitoon liittyviä hankintapäätöksiä. 

Kelpoisuusvertailun perusteella todettiin, että ainoa tarjoaja Lehti Esa-Pekka Tmi:n tarjous täytti kelpoisuusvaatimukset.

Kokonaistaloudelliset valintakriteerit

Halvin hinta.

Tarjousten arviointi ja vertailu

Tarjouksia saapui määräaikaan vain yksi.

 

 

Tarjousvertailu tulee viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetun lain 7 §:n 2 momentin mukaan julkiseksi vasta, kun sopimus on tehty. Tarjoajilla on kuitenkin asianosaisina oikeus saada tieto tarjousvertailusta. Tämän jälkeenkään eivät liikesalaisuuden piiriin kuuluvat tiedot ole julkisia. Tarjotun palvelun kokonaishinta ei kuitenkaan ole liike- tai ammattisalaisuus.

 

Kuvaus

Arvioitiin että tarvittava tiesuolan tarve on noin 60 t ja levityksineen hankinnan ennakoitu arvo on noin 40 000 €.

Infran kunnossapito ja Logistiikka yksikkö kilpailutti urakoitsijoita tiesuolan hankinnasta levityksineen kadulle pölynsidontaa varten. Ensimmäisenä suoritettiin alustavia tiedusteluja puhelimitse, niiltä urakoitsijoilta joilla oli mahdollisuus kasteluun. Kaikille urakoitsijoille kerrottiin levitettävän suolan määrä, missä suolattavat kadut sijaitsevat ja tarjouskilpailun valintaperusteena on kokonaistaloidellinen edullisuus. Tarjouskilpailuun oli mahdollisuus osallistua jättämällä sähköpostilla tarjous määräaikaan mennessä. Määräaika tarjouksille oli 9.5.2025 klo 12.00. Kyselykierroksen tulos oli, että kolme urakoitsijaa olivat kiinnostuneita asiasta.

Määräaikaan mennessä vain yksi urakoitsija jätti tarjouksen: Lehti Esa-Pekka Tmi.

Sopimuskausi on kesäkuun 2025 loppuun.

 

 

Päätös

Päätetään edellä mainituin kokonaistaloudellisin perustein, että pölynsidontasuolaliuoksen hankinta levitettynä kaduille vuonna 2025 hankitaan Lehti Esa-Pekka Tmi:ltä. Hankinnan kokonaishinta on 30 180 € (Alv 0 %).

Allekirjoitus

Ismo Ahonen, Kaupunginpuutarhuri, Infran kunnossapito Tekninen toimiala

Organisaatiotieto

Infrayksikkö