§ 21 Toimeksianto, oikeudenkäynti

Lataa 

PRIDno-2025-3235

Päätöspäivämäärä

21.5.2025

Päätöksen tekijä

Toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Päätöksen peruste

Porin kaupunki hankkii edellä esitellyssä riita-asiassa tarvittavan oikeudenkäyntiasiamiehen palvelut ja siihen liitännäiset työt Kotka & co. Asianajotoimisto Oy:ltä, jolla on riittävä asiantuntemus ja asianmukaiset valmiudet riita-asian hoitamiseen.

Hankintaan ei sovelleta hankintalakia (HankL 9§ 5. kohta, oikeudenkäyntiasiamiespalvelut).

Elinvoima- ja ympäristötoimialan toimintasäännön §20 mukaan toimialajohtajan hankintavaltuus on enintään 500 000 euroa.

Kuvaus

Porin kaupunki on yhdessä Porin aikuiskoulutussäätiön kanssa enemmistöosakas Länsirannikon koulutus Oy:ssä ("yhtiö"). Yhtiö tuottaa toisen asteen koulutusta nimellä Winnova. Yhtiön muut osakkaat ovat Rauman kaupunki ja Laitilan kaupunki.

Yhtiön ylimääräinen yhtiökokous päätti 3.12.2024 Laitilan yksikön sulkemisesta yhtiön hallituksen perustellusta esityksestä. Sulkemispäätöstä vastusti osakkaista ainoastaan Laitilan kaupunki.

Satakunnan käräjäoikeuteen jättämässään haastehakemuksessa Laitilan kaupunki on vaatinut yhtiökokouksen em. päätöstä kumottavaksi, tai toissijaisesti muita osakkaita yhteisvastuullisesti lunastamaan Laitilan omistamat yhtiön osakkeet noin 3,1 miljoonan euron arvosta, tai viimesijaiseksi muita osakkaita suorittamaan Laitilan kaupungille yhteisvastuullisesti lunastushintaa vastaavan vahingonkorvauksen.

Yhtiön osakkaat (pl. Laitilan kaupunki) ja yhtiö pitivät haastehakemuksen johdosta alustavan tapaamisen 14.3.2025 yhtiön asiamiehekseen valitseman Kotka & co. Asianajotoimisto Oy:n asiantuntijoiden kanssa.
Keskustelussa todettiin vastaajiksi haastettujen yhtiön ja osakkaiden intressien olevan yhteneviä, ja että ko. asianajotoimisto voi edustaa yhtiötä ja vastaajiksi haastettuja osakkaita sekä käräjäoikeudessa että mahdollisissa sovintoneuvotteluissa.

Asiassa voitaisiin edetä niin, että riita-asian hoitamisesta annettaisiin Kotka & co. Asianajotoimistolle yhteinen toimeksianto Rauman kaupungin, Porin Aikuiskoulutussäätiön ja Länsirannikon koulutus Oy:n kanssa. Porin kaupungin osuus ko. toimeksiannon kustannuksista on 1/4 osaa. Näin toimien ko. riita-asiassa saavutetaan yhtenäinen, kustannustehokkain ja laadullisesti paras lopputulos.

Päätös

Päätän hankkia ehdotuksen mukaiset palvelut ko. riita-asiassa Kotka & co. Asianajotoimisto Oy:ltä.

Allekirjoitus

Lauri Kilkku, toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Organisaatiotieto

ICT-yksikkö