Kuvaus
Tausta
Satakunnan työllisyysalue kohdentaa vuonna 2025 enintään 30 000 euroa työnhakija-asiakkaiden arviointipalveluihin alla olevan kuvauksen mukaisesti. Hankintapäätös ei koske alla mainittuja yrittäjävalmiuksien ja yritystoiminnan edellytysten arviointeja. Osaamis- ja ammattitaitokartoituksena hankitaan ainoastaan koulutuskokeiluja.
Palvelut ovat Satakunnan työllisyysalueen monialaisen toimintayksikön sekä psykologien käytössä. Ne hankitaan järjestämislain mukaisesti. Tarkoituksena on asiakasprosessin nopeuttamisen kautta tuoda myös säästöä työllisyysalueen kuntien työttömyysturvan maksuosuuksiin.
Kuvaus
Hankinnan kohteena on hankintalain (1397/2016) liitteen E mukainen sosiaali- ja terveyspalvelu, jonka osalta sovelletaan 300 000 euron kansallista kynnysarvoa. Vuonna 2025 Satakunnan työllisyysalueella tullaan käyttämään arviointipalveluiden hankintaan enintään 30 000 euroa, koskien monialaisia palveluja sekä ammatinvalinta- ja uraohjauspalveluja.
Hankintakokonaisuus alittaa kynnysarvon, minkä vuoksi sitä käsitellään pienhankintana, joissa ei ole velvollisuutta noudattaa hankintalain kilpailuttamismenettelyjä, mutta niissä tulee silti noudattaa periaatteita muun muassa tarkoituksenmukaisuudesta, tasapuolisuudesta ja avoimuudesta.
Hankinnasta ei ole järjestetty avointa kilpailutusta, koska palvelun luonne edellyttää, että palveluntuottaja valitaan aina erikseen asiakkaan yksilöllisen palvelutarpeen ja soveltuvuuden perusteella.
Työvoimaviranomainen järjestää asiantuntija-arviointeja henkilöasiakkaiden osaamisen, ammattitaidon, soveltuvuuden sekä työ-, yritystoiminta- ja koulutusvaihtoehtojen selvittämiseksi.
Työvoimapalveluiden järjestämislain mukaan (Laki työvoimapalveluiden järjestämisestä 23.3.2023/380) työvoimaviranomainen järjestää henkilöasiakkaiden osaamisen, ammattitaidon, soveltuvuuden sekä työ-, yritystoiminta- ja koulutusvaihtoehtojen selvittämiseksi: 1) osaamis- ja ammattitaitokartoituksia; 2) työkyvyn tutkimuksia ja arviointeja; 3) yrittäjävalmiuksien ja yritystoiminnan edellytysten arviointeja; sekä 4) muita asiantuntija-arviointeja.
Arviointien tarkoitus on yksinomaan asiakkaan palveluprosessin edistäminen. Arvioinnista saatu tieto täydentää käytettävissä olevaa tietoa ja auttaa palveluiden suunnittelussa esim.
- soveltuvuuden arviointi urasuunnittelun osana
- työllistymistä edistävien palvelujen suunnittelu
- työllistymisprosessin ja työllistymistä edistävien palvelujen aikana ilmenevä tarve työkyvyn arviointiin yksittäisenä arviointina
- työolosuhteiden järjestelytuen käyttö ja mukautusten suunnittelu
Työvoimaviranomainen päättää palveluiden tuottamistavan. Niitä hankitaan määrärahojen puitteissa eikä henkilöasiakkaalla ole palveluihin subjektiivista oikeutta. Asiakkaan pitää olla motivoitunut palvelun käyttöön. Palvelu on asiakkaalle maksutonta
Vaikka asiantuntija-arviointeja hankitaan ulkopuolisilta palveluntuottajilta, työvoimaviranomainen vastaa asiakkaan palvelutarpeen arvioinnista ja päättää palvelutarpeen perusteella tarjottavista palveluista. Työvoimaviranomainen ei ole sidottu ulkopuolisen palveluntuottajan esittämiin arvioihin tai suosituksiin.
Osaamis- ja ammattitaitokartoituksia käytetään, kun tarkoituksena on selvittää asiakkaan työelämävalmiuksia, osaaminen, erityisosaaminen, ammattitaito tai osaamisen puutteet hieman perusteellisemmin. Tällaisia palveluita voivat olla mm. ammatillisilta oppilaitoksilta sekä muilta kouluttajilta tai palveluntuottajilta hankittavat kartoitukset tai työ- ja koulutuskokeiluista tehtävät arvioinnit. Satakunnan työllisyysalue hankkii osaamis- ja ammattitaitokartoituksena vain koulutuskokeiluja ammatillisilta oppilaitoksilta.
Työkyvyn tutkimuksia ja arviointeja käytetään tilanteessa, jossa asiakkaalla on sellainen vamma tai sairaus, jonka vaikutusta asiakkaan työ- ja toimintakykyyn pitää tarkemmin tai yksilöidymmin selvittää suhteessa hakuammattiin, suunniteltuun koulutukseen tai uuteen ammattiin.
Työvoimaviranomainen ei käytä työkyvyn arviointeja sairauden diagnosoimiseksi tai hoidon taikka lääkinnällisen kuntoutuksen järjestämiseksi eikä siihen sisällytetä em. tarkoituksessa tehtäviä laboratorio- tai kuvantamistutkimuksia. Työkyvyn tutkimuksia ja arviointeja voidaan hankkia myös asiakkaan terveydellisten rajoitteiden arvioimiseksi asiakkaalle suunnitellussa työssä tai koulutuksessa, vaikka asiakkaalla ei vielä olisikaan diagnoosia.
Palveluita voidaan hankkia esim. yksityiseltä terveydenhuollon yksiköltä, kuntoutuslaitokselta tai yksittäiseltä asiantuntijalta, kuten erikoislääkäriltä. Arvioinnit voivat joissain tilanteissa olla useamman ammattilaisen tekemiä laajempia ammatillisen kuntoutuksen selvityksiä, mikäli näiden järjestämisvastuu ei kuulu esim. Kelalle tai työeläkelaitokselle.
Muut asiantuntija-arvioinnit voivat liittyä joko edellä oleviin työkyvynarviointeihin tai niitä voidaan hankkia erikseen yksilöityinä kartoituksina tai arviointeina. Asiantuntija, kuten esimerkiksi psykologi, neuropsykologi tai fysioterapeutti antaa näkemystä tilanteessa, jossa asiakkaalla on tai hänellä epäillään olevan tarkemmin määrittelemättömiä rajoitteita, eikä työvoimaviranomainen pysty tekemään kokonaisvaltaista arviota asiakkaan pärjäämisestä suunnitellussa työssä tai koulutuksessa. Palvelua järjestettäessä tulee muistaa ko. palvelun tarkoitus ja asiakkaan yksilöllisestä palvelutarpeesta lähtevä tavoite. Palvelun tavoitteena on edistää asiakkaan palveluprosessia, ei terveydentilan määrittely tai puuttuvan diagnoosin hankkiminen.
Arviointipalvelun hankinta
Palveluntuottaja valikoituu kussakin tilanteessa henkilöasiakkaan yksilöllisen palvelutarpeen perusteella. Monialaisten palveluiden asiantuntija tai työllisyysalueen psykologi esittelee hankintatarpeen työkykykoordinaattorille, vastaavalle psykologille tai monialaisten palveluiden palvelupäällikölle ja neuvottelee arviointipalvelun tilauksessa sovittavat asiat palveluntuottajan kanssa.
Monilaisten palveluiden asiantuntija tai ammatinvalinta- ja uraohjauspalveluiden psykologi tekee tilauksen arviointipalvelunpalvelun hankinnasta työllisyysalueiden asiakastietojärjestelmän kautta, palvelut-välilehdellä, joka toimitetaan palveluntuottajalle. Tilaus arkistoituu järjestelmässä. Arviointipalvelujen hinta määrittyy yleensä palvelutuottajien vakiintuneen hinnoittelun perusteella.
Tilauksessa sovitaan mm.
· Palveluntuottaja ja asiantuntija tai asiantuntijaryhmä, joka palvelun toteuttaa
· Palvelun kesto, muut hinnoitteluperiaatteet ja kokonaishinta
· Mitä taustatietoja työvoimaviranomainen tai asiakas itse toimittaa palveluntuottajalle
· Mitä asioita ja taustatietoja palveluntuottajan oletetaan arvioivan ja mihin ottavan kantaa asiakkaan arvioinnissa; esim. asiakkaan somaattinen ja psyykkinen terveys- ja sairaushistoria, koulutus- ja työhistoria, osaaminen ja työelämävalmiudet, sosiaalinen toimintakyky ja arjen hallinta, oppimisvalmiudet ja fyysinen -, psyykkinen – tai kognitiivinen toimintakyky
· Mikä on palvelun tavoite
· Lausunnosta ja mahdollisesta suullisesta palautteesta henkilöasiakkaalle ja virkailijalle
· Tarvittaessa työvoimaviranomaisen asiakkaan tulee saada palveluntuottajalta lääkärinlausunto mahdollisen sairausloman tai muun työkyvyttömyyden tai kuntoutuksen hakemiseksi
· Lääkärinlausunnon tulee sisältää myös mahdollinen kuntoutus- tai hoitosuositus
· Työkyvyn arvioinnin tai laajemman ammatillisen kuntoutuksen päätyessä asiakkaan työkyvyttömyyteen tai osatyökykyisyyteen edellytetään palveluntuottajalta B-lausunnon lisäksi etuuden hakemiseen edellyttävien muiden asiakirjojen tuottamista ja neuvontaa etuuden hakemiseksi (esimerkiksi apua hakemuksen täyttämiseen)
Palvelun tilauksen lähettää palveluntuottajalle työkykykoordinaattori, vastaava psykologi tai monialaisten palveluiden palvelupäällikkö.
Palveluntuottajan on sovittava mahdollisista lisätutkimuksista erikseen palvelun tilanneen työvoimaviranomaisen kanssa.
Palveluntuottajan lausunto palvelusta tulee arkistoida sähköiseen järjestelmään.