PRIDno-2025-2989
Kelpoisuus- ja vähimmäisvaatimukset
Hankinnan kelpoisuus- ja vähimmäisvaatimukset on selvitetty tarkemmin liitteenä olevassa vertailutaulukossa ja tarjouspyynnössä.
Kokonaistaloudelliset valintakriteerit
Halvin hinta
Tarjousten arviointi ja vertailu
Halvimman tarjouksen antoi Konetyö Koskimäki Oy. Vertailuhinta sisältäen option on 300951,72 €.
Liitteet
Tarjouspyyntö ja tarjouksista laadittu vertailutaulukko
Tarjousvertailu tulee viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetun lain 7 §:n 2 momentin mukaan julkiseksi vasta, kun sopimus on tehty. Tarjoajilla on kuitenkin asianosaisina oikeus saada tieto tarjousvertailusta. Tämän jälkeenkään eivät liikesalaisuuden piiriin kuuluvat tiedot ole julkisia. Tarjotun palvelun kokonaishinta ei kuitenkaan ole liike- tai ammattisalaisuus.
Hankinta koskee Järviojan molemmin puolin sijaitsevien tulvapatojen kunnostamista. Nykyiset padot ovat osin liian matalia, ja niitä vahvistetaan tiivistemateriaalilla sekä tukipenkereillä. Patojen luiskia loivennetaan ja rakennetaan salaojitus padon ulkopuolelle. Lisäksi rakennetaan huoltoteitä patoalueiden ulkopuolelle. Urakka koskee Järviojan itäpuolen osuutta. Tarjouspyynnön osana oli myös optioalue Pormestarin pumppaamolta Jokisatamantielle. Optio toteutetaan mahdollisesti erillisellä päätöksellä vuonna 2026. Työ toteutetaan yksikköhintaurakkana vuonna 2025 käytettävissä olevien määrärahojen puitteissa. Tarvittaessa työt keskeytetään, kuitenkin niin, ettei tulvasuojelu vaarannu. Töitä jatketaan vuonna 2026 määrärahojen puitteissa. Vertailuhinta koostui varsinaisesta työalueesta ja optiosta.
Hankinta on kansallisen kynnysarvon ylittävä. Hankinta toteutettiin avoimella menettelyllä ja tarjouspyyntö julkaistiin Tarjouspalvelu.fi/Pori –portaalin kautta Hilmassa 13.5.2025. Tarjousaika päättyi 26.5.2025 12:00. Tarjouskilpailun valintaperusteena oli kokonaistaloudellinen edullisuus. Osatarjouksia ei sallittu.
Määräaikaan mennessä tarjouksen antoivat: Destia Oy, Väyläpalvelut, Konetyö J&T Uusitalo Oy, Konetyö Koskimäki Oy, Maanrakennus Mykrä Oy, Oteran Oy ja Rajukivi Oy.
Sopimuskausi on 14.7.2025 - 31.10.2025 ja se alkaa, kun hankintapäätös on saanut lainvoiman ja sopimus on allekirjoitettu.
Päätetään edellä mainituin kokonaistaloudellisin perustein, että Järviojan reunapatojen peruskorjaus 2025, uudelleen kilpailutus hankitaan Konetyö Koskimäki Oy:ltä.