Valmistelija
Tuomas Hatanpää, talous- ja hallintojohtaja, tuomas.hatanpaa@pori.fi
Perustelut
Asuntotuotantorahaston sääntöjen uudistaminen ja samalla rahaston nimen muuttaminen
Porin kaupungin Asuntotuotantorahaston säännöt on tarkistettu viimeksi vuonna 2007. Sääntöjen päivitys on ajankohtaista, sillä säännöt eivät palvele enää nykyistä käyttötarkoitusta tai -tarvetta. Rahaston kartuttaminen nykyisten sääntöjen mukaisesti ei ole myöskään enää tarkoituksenmukaista. Porin kaupungin asuntotuotantorahaston pääoma oli taseessa 9.7.2025 1 909 279,78 euroa. Asuntotuotantorahastosta on viimeisen kuuden vuoden aikana, vuosina 2020 ja 2021, avustettu kahta jälkiasenteisen hissin rakentamista, yhteensä 113 690 eurolla.
Porin kaupungin asuntotuotantorahaston sääntöjen mukaan rahaston tarkoituksena on kaupungin alueella harjoitettavan asuntotuotannon kehittämishankkeiden ja peruskorjaustoiminnan edistäminen. Rahastosta on aiemmin myönnetty hissiavustuksia, mutta rahaston tarkoitusta esitetään laajennettavaksi koskemaan myös muita esteettömyysavustuksia. Muutoksella parannetaan muun muassa esteettömän asumisen kehittymistä Porin kaupungin alueella. Asuntotuotantorahaston nimi on samalla järkevää vaihtaa asumisen rahastoksi, mikä kuvaa paremmin nykyistä rahaston tarkoitusta. Myös muissa kaupungeissa on tehty tämän tyyppisiä nimimuutoksia.
Asuntotuotantorahastosta on aiemmin varattu vuosittain noin 200 000 euron määräraha hissiavustuksiin. Sääntömuutoksen myötä rahastosta voitaisiin myöntää jatkossa myös esteettömyysavustusta tietyin perustein. Esteettömyysavustusta voisi hakea esimerkiksi ulko-ovien automatisointiin, hissin esteettömyyskorjauksiin tai kulkuluiskien, kaiteiden tai porrashissin rakentamiseen jälkiasenteisten hissiprojektien lisäksi.
Porin kaupungin esteettömyysavustuksen laajentaminen on perusteltua. Esteettömyyden parantaminen säästää tutkitusti yhteiskunnan kustannuksia, kun erityisesti ikääntyneet ja liikuntarajoitteiset voivat asua kotona pidempään. Porin kaupunki toteutti Kiinteistöliitto Satakunta ry:n kanssa verkkokyselyn porilaisille kerrostalojen taloyhtiöille. Kyselyyn vastasi 83 taloyhtiötä. Suurimmassa osassa vastanneita taloyhtiöitä on hissi, mutta ei esteetöntä kulkua hissille. Eniten tarvetta on ulko-ovien automatisoinnille. Myös muun muassa luiskien asentamista ja ulko-ovien kynnyskorkeuksien madaltamista tarvitaan.
Vammais- ja vanhusneuvoston lausunnot ovat asian liitteinä.
Tällä hetkellä asuinrakennuksiin voi hakea hissi- ja esteettömyysavustusta myös Ympäristöministeriöstä. Kaupungin avustuksia voitaisiin tämän hetken suunnitelman mukaan myöntää myös Ympäristöministeriön avustusten rinnalla tai niistä riippumatta.
Ehdotus
Esittelijä
Lauri Inna, kaupunginjohtaja, lauri.inna@pori.fi
Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto hyväksyy esitetyn luonnoksen mukaiset asumisen rahaston säännöt, jotka korvaavat vanhan asuntotuotantorahaston säännöt vuodelta 2007.
Kaupunginhallitus päättää tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti kokouksessa.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Kaupunginhallitus päätti tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti kokouksessa.
________________
Merkitään, että Ari Nordström poistui esteellisenä ( yhteisöjäävi, Porin Seniorikotiyhdistys ry:n puheenjohtaja) tämän asian käsittelyn ajaksi.
Merkitään, että Esa Lehtilä oli kokouksessa saapuvilla tämän asian käsittelyn ajan.
Merkitään, että tämän asian käsittelyn jälkeen käsiteltiin asia § 325.