Kuvaus
Avoimessa joukkoliikenteessä ajetaan eri aikatauluja kesällä, talvella, koulupäivinä ja viikonloppuina. Arkipyhinä ajetaan yleensä viikonloppuaikataulujen mukaisesti. Vuodenvaihteen arkipyhät ja juhlapäivät osuvat eri vuosina eri viikonpäiville.
Koulujen työ- ja lomapäivät ratkaistaan vuosittain, kun koulujen opetuspäivistä tehdään päätös sivistyslautakunnassa. Perusopetuksen joululoma pidetään tänä lukuvuonna ajalla 20.12.2025-6.1.2026.
Perinteisesti joukkoliikenne seisahtuu koko Suomessa 24. joulukuuta noin klo 13-14 aikoihin kaukoliikennettä lukuunottamatta. Edellisten vuosien matkadatan perusteella jouluksi 2025 tehdään aikaisempaan käytäntöön poikkeava ratkaisu, eli joukkoliikenteen vuoroja ei ajeta ollenkaan jouluaattona 24.12.2025. Neuvottelussa 6.8.2025 Porin Linjat Oy totesi, että ehdotus sopii heille.
Edellisen kerran jouluaattona ajettiin vuoroja vuonna 2023, jolloin Porin joukkoliikenteessä tehtiin jouluaattona 234 matkaa. Vuoden 2024 jouluaattona vuoroja ei ajettu ollenkaan. Jouluaaton vuorotarjontaan liittyviä asiakasyhteydenottoja saapui vain muutama.
Vuodenvaihteen poikkeavat aikataulut
6.12. itsenäisyyspäivänä ajetaan viikonloppuvuorot aikataulujen mukaisesti
19.12. koulupäivävuorot ajetaan viimeisen kerran
24.12. jouluaattona ei ajeta mitään vuoroja
25.12. joulupäivänä ei ajeta mitään vuoroja
26.12. tapaninpäivänä ajetaan viikonloppuvuorot aikataulujen mukaisesti
31.12. uudenvuodenaattona ajetaan arkipäivän vuorot aikataulujen mukaisesti
1.1. uudenvuodenpäivänä ajetaan viikonloppuvuorot aikataulujen mukaisesti
6.1. loppiaisena ajetaan viikonloppuvuorot aikataulujen mukaisesti
7.1. koulupäivävuorot ajetaan jälleen
Joukkoliikenteen vuorotarjonnasta ja aikatauluista tiedotetaan matkustajia ajoissa ja ajettavat vuorot näkyvät reittioppaassa jo kaksi kuukautta aikaisemmin.