Perustelut
Kaavoituksen nykyinen hinnasto on vuodelta 2014.
Jos asemakaava tai kaavan muutos on pääasiassa yksityisen edun vaatima ja laadittu maanomistajan tai -haltijan aloitteesta, kunnalla on oikeus periä tältä kaavan laatimisesta ja käsittelystä aiheutuneet kustannukset (AKL 59§).
Asemakaava kuulutetaan keskimäärin kolme kertaa kahdessa ilmoituslehdessä, jolloin ilmoituksia on 6. Kuulutus vastaa vireilletulon/osallistumis- ja arviointisuunnitelman, luonnoksen ja ehdotuksen kuuluttamista. Asemakaavojen hyväksymis- ja voimaantulokuulutukset julkaistaan vain kaupungin sähköisellä ilmoitustaululla. Kuulutuskustannuksia pienentääkseen on kaavoitusyksikkö pyrkinyt keskittämään kuulutuksia yhteen ilmoitukseen. Vaikutuksiltaan vähäisissä kaavatöissä kaavaprosessin eri vaiheita yhdistämällä voidaan kuulutuskustannuksia saada myös pienemmiksi. Suuruusluokaltaan yhden asemakaavan kuulutuskustannuksiksi arvioidaan 2 100 €.
Nykyisessä hinnoittelussa taksat sisältävät lähtökohtaisesti kaavan laadinnan, muun käsittelyn, kuulutukset ja selvitystyöt. Nykyisen hinnaston mukaisesti on myös mahdollisuus maksun korottamiseen, mikäli kaavatyö vaatii poikkeuksellisen suuritöisiä selvityksiä tai laaditaan tavanomaista useampia vaihtoehtoja. Maksua alentavana tekijänä on myös voinut olla rakennussuojelun edistäminen tai yleisen edun mukaisuus. Myös osallistuminen suunnitteluun tai selvitysten hankkimiseen on katsottu maksua vähentävänä tekijänä.
Perittäviä maksuja on tarpeen päivittää. Muutoksia on soviteltu vertailukaupunkien keskimääräiseen tasoon ja Porin kaupungin olosuhteisiin. Vertailukaupunkeina ovat olleet Jyväskylä, Kuopio, Lahti ja Vaasa. Taksojen päivittämisesityksessä on säilytetty jako neljään luokkaan asemakaavan muutoksista perittävistä maksuista. Ranta-asemakaavaa koskevan ehdotuksen käsittelystä on esitetty perittäväksi maanomistajalta maksu, joka on jaettu kahteen luokkaan hankkeen laajuuden mukaan. Nykyisessä hinnoittelussa ranta-asemakaavojen käsittely on jaettu kolmeen luokkaan.
Tarve erilaisten kaavatyöhön liittyvien selvitysten laadintaan on kasvanut. Kaavoituksen hinnastoesityksessä on pyritty selkiyttämään selvitysten laadinnan vastuunjakoa. Lähtökohtaisesti kaavaan liittyvien selvitysten kustannukset tulevat hakijan maksettaviksi.
Kaavoituksen hinnastoesityksessä on selkeämmin erotettu myös kaavoitusprosessin tiedotusmaksu, joka käsittää tiedottamisen ja osallistamisen kulut.
Uuden hinnaston mukainen kaavoitusmaksu (perusosa ja tiedotusmaksu) on noin 15 prosenttia korkeampi kuin voimassa olevan hinnaston maksuluokan yläraja. Hakijan maksettavaksi tulevat lisäksi selvityskustannukset. Nykyisen hinnaston maksuluokassa IV ei ole ylärajaa mutta uudessa hinnastossa on sille määritetty kiinteämpi hinta.
Uudessa hinnastossa on pyritty selkeyttämään asemakaavan tai asemakaavamuutoksen hakemisen prosessia, osapuolien tehtäviä sekä kustannusten kokonaisuuden muodostumista.
Uuteen hinnastoon on lisätty myös yleiskaavoitukselle kaavoitusmaksu, jollaista ei ole aikaisemmin hinnastossa ollut.
Lisäksi erilaisille kaavaotteille on esitetty hinnoitteluperusteet.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Lauri Kilkku, toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala, lauri.kilkku@pori.fi
Elinvoima- ja ympäristölautakunta päättää hyväksyä liitteen mukaisen kaavoituksen hinnaston.
Tämän päätöksen mukaista hinnastoa noudatetaan 1.11.2025 alkaen mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.