§ 7 Tapahtuma-avustuksen myöntäminen, Pori Fashion Week 2026

Lataa 

PRIDno-2026-1140

Päätöspäivämäärä

24.2.2026

Päätöksen tekijä

Viestintäjohtaja

Päätöksen peruste

Tapahtuma-avustusta voidaan myöntää Porissa järjestettävään valtakunnalliseen, kansainväliseen tai sellaiseksi pyrkivään tai muuhun kaupungin elinvoimaa ja imagoa tukevaan tapahtumaan. Avustuksia myönnettäessä huomioidaan erityisesti niin uudet kuin kehittyvät tapahtumat, sekä muuhun vuodenaikaan kuin kesään sijoittuva tapahtumat. Järjestäjänä voi olla rekisteröitynyt yhdistys tai yritys tai useita toimijoita yhdessä.

Peruste Pori Fashion Week 2026 -tapahtumalle      

  • Tapahtuma on eettisesti hyväksyttävä ja noudattaa Suomen lakia. 

  • Tapahtuma toteuttaa kaupunkistrategian porilaisia arvoja; avoimuus, rakkaus, rohkeus 

  • Tapahtuma on paikallinen ja tukee kaupunkilaisten hyvinvointia 

  • Tapahtuma vaikuttaa positiivisesti alueen imagoon ja tuo kaupungille näkyvyyttä paikallisesti ja/tai alueellisesti 

  • Vastuullisuusnäkökulmien huomioimista tapahtuman järjestämisessä arvostetaan 

  • Tapahtuma tukee Tapahtumien tiekartan tavoitteita 

  • Tapahtuma vahvistaa kaupungin vetovoimaisuutta ja elinvoimaisuutta 

  • Tapahtuma vaikuttaa positiivisesti alueen imagoon ja tuo kaupungille näkyvyyttä alueellisesti ja/tai valtakunnallisesti 

    Tapahtuma-avustusten avustuspäätökset tehdään kuitenkin aina harkinnan ja määrärahojen puitteissa.

Kuvaus

Tapahtuman kuvaus
Porin Fashion Week 2026 on Porin keskustassa 24.–29.4.2026 järjestettävä, kehittyvä muodin ja kulttuurin tapahtumaviikko, joka tuo muodin näkyväksi osaksi kaupunkitilaa. Tapahtuma rakentuu useista toisiaan täydentävistä sisällöistä ja aktivoi laajasti kaupunkikeskustan yrityksiä, toimijoita Tapahtumaviikon ohjelma koostuu muotinäytöksistä, keskusteluista sekä kaupunkikeskustan yritysten ja toimijoiden itse toteuttamasta, tapahtumaviikkoon kytkeytyvästä ohjelmasta. Tapahtumaviikko toimii alustana keskustan alueen yrityksille järjestää omaa ohjelmaa omissa liikkeissään ja tiloissaan, mikä madaltaa osallistumiskynnystä ja laajentaa tapahtuman vaikutusta koko kaupunkikeskustaan. Kokonaisuuden tavoitteena on vahvistaa Porin vetovoimaa, elävöittää keskustaa ja tukea paikallista elinkeinoelämää tuomalla asiakasvirtoja kivijalkaliikkeisiin, ravintoloihin ja palveluihin.

Porin Fashion Week on osoittanut kehittyvänsä vuosittain. Vuoden 2025 tapahtuma palkittiin valtakunnallisella Vuoden keskustateko -palkinnolla, ja tapahtumaviikkoon osallistui yli 30 porilaista yritystä, mikä osoittaa tapahtuman kyvyn sitouttaa paikallisia toimijoita ja rakentaa aitoa kaupunkikeskustayhteistyötä. Tapahtumaviikkoon kuuluu Porin Fashion Week -näytös BEPOPissa, jossa esitellään nimenomaan Porin keskustan yrittäjien valikoimista koottuja asukokonaisuuksia. Näytös tarjoaa konkreettisen alustan paikalliselle muotikaupalle, tuotteille ja yrittäjyydelle. Lisäksi viikolle on suunniteltu muotikaupan ajankohtaiskeskustelu sekä useita yritysten itse toteuttamia ohjelmasisältöjä Porin keskustassa. Maanantai on omistettu erityisesti kivijalkaliikkeiden omalle ohjelmalle, mikä edelleen vahvistaa tapahtuman kaupunkivaikutusta. Porin Fashion Week 2026 toteutetaan yhteistyössä useiden paikallisten toimijoiden kanssa, ja se pyrkii valtakunnalliseen näkyvyyteen median, striimausten ja viestinnän kautta. Tapahtuma on pääosin maksuton ja avoin yleisölle tilojen ja turvallisuusmääräysten puitteissa, mikä tukee tapahtuman saavutettavuutta ja kaupunkilaisten yhdenvertaisia osallistumismahdollisuuksia. Tapahtuma tukee Porin kaupungin elinvoima- ja tapahtumatavoitteita sekä rakentaa pitkäjänteisesti Porin profiilia muodin, kulttuurin ja luovien alojen kaupunkina.

Avustuksen käytön kuvaus
Tapahtumatuotannon kulut (tilat, kalustevuokrat) 15 800,00 €
Tapahtumatekniikka 6 275,00 €
Turvallisuus 1 898,00 €
Markkinointi ja viestintä 3 765,00 €
Minidokumentti 5 020,00 €
Muut kulut (esim. somisteet) 753,00 €

Porin kaupunkikeskusta ry (Porikorttelit) on hakenut tapahtuma-avustusta Pori Fashion Week 2026 -tapahtumalle yhteensä 9000 €

Päätös

Päätän myöntää Porin kaupunkikeskusta ry:n  (Porikorttelit) Pori Fashion Week 2026 -tapahtumalle 3000 € tapahtuma-avustusta hakusumman ollessa 9000 € tapahtuma-avustusten kriteereiden täyttymisen perusteella. 

Tapahtuma-avustuksen saajan tulee raportoida avustuksen käytöstä ja tapahtuman vaikuttavuudesta viimeistään 6 kuukautta tapahtuman jälkeen. Uutta avustusta ei myönnetä ennen kuin edellisen avustuksen käytöstä on raportoitu asianmukaisesti. Tapahtuma-avustuksen saajan tulee alla olevan linkin lomakkeen kautta raportoida annetussa määräajassa avustuksen käytöstään.

Tapahtuma-avustusten käytön raportointilomake

 

Kaupunki voi myös teettää tapahtuma-avustuksiin liittyen vaikuttavuustutkimuksen, johon tapahtuma-avustuksia arvioiva työryhmä valitsee tapahtumat. Tapahtumajärjestäjä sitoutuu antamaan tutkimukseen tarvittavat tiedot. 

Tapahtuman peruuntuessa tapahtuma-avustuksen saajalla on velvollisuus maksaa saamansa avustus takaisin.
 

De minimis -tuki ja sitä koskeva rekisteröintivelvollisuus 1.1.2026 alkaen

Tuensaajien velvollisuus ilmoittaa tarvittavat tiedot määräaikaan mennessä

Taloudellista toimintaa harjoittavalle yhteisölle tapahtuma-avustus myönnetään vähämerkityksisenä tukena eli ns. de minimis -tukena.

Rekisteröintivelvollisuuden vuoksi yhteisöjä, joille tapahtuma-avustusta myönnetään, pyydetään toimittamaan seuraavat tiedot Porin kaupungille 2.3.2026 mennessä:

  1. Harjoittaako yhteisö taloudellista toimintaa? Kyllä/Ei. Jos kyllä, lisäksi toimitettava seuraavat tiedot:
  2. Yhteisön TOL-koodi (Tieto hakijan toimialasta, Verohallinnon ja Tilastokeskuksen käyttämä 5-numeroinen koodi)
  3. Yhteisölle myönnetyt de minimis -tuet kolmen viimeksi kuluneen vuoden ajanjakson aikana seuraavasti eriteltynä: kunkin tuen myöntäjätaho, euromäärä ja myöntämispäivä. Tiedot toimitetaan sähköpostitse osoitteeseen: kirjaamo@pori.fi. Asianumero PRID 2026-1140 on mainittava sähköpostissa.

 

Kuntien yrityksille ja muille taloudellista toimintaa harjoittaville yhteisöille myöntämä tuki kuuluu Euroopan unionin valtiontukisäätelyn piiriin. Valtiontukisäätelyn näkökulmasta yrityksiä ovat kaikki taloudellista toimintaa harjoittavat yksiköt niiden oikeudellisesta muodosta riippumatta. Taloudellista toimintaa on tavaroiden tai palveluiden tarjoaminen markkinoille.

De minimis -asetuksilla komissio määrittelee menettelyn, jonka mukaan myönnetty tuki on ”vähämerkityksinen” eli ”de minimis”, eikä tästä syystä ole valtiontuki, jota ei tarvitse etukäteen ilmoittaa EU-komissiolle. De minimis -tuella tarkoitetaan komission asetuksen (EU) 2023/2831 mukaista vähämerkityksistä tukea, jonka määrä on enintään 300 000 euroa yhtä yritystä kohden kolmen vuoden ajanjakson aikana.

Valtiontukilainsäädäntöön ei ole tullut muutoksia, mutta de minimis -tukien raportointivelvollisuus EU:n keskitettyyn rekisteriin tuli uutena velvollisuutena voimaan Suomen osalta 1.1.2026 alkaen. Tukia myönnettäessä enimmäismäärässä tulee huomioida kyseisen jäsenvaltion kaikkien eri viranomaisten kyseisenä ajanjaksona de minimis -tukena myöntämä rahoitus. Tuki voi olla lähtökohtaisesti tarkoitettu mihin tahansa yrityksen tai muun yhteisön kustannuksiin, kunhan yrityksen eri lähteistä saaman de minimis -tuen kokonaismäärä ei ylitä enimmäismäärää. Avustuksen saaja vastaa siitä, että eri tahojen (mm. ministeriöt, ministeriöiden alaiset viranomaiset, Business Finland, Finnvera Oyj, kunnat, maakuntien liitot) myöntämien de minimis -tukien yhteismäärä ei ylitä tätä määrää.

Tukiviranomaisen on ennen de minimis -tuen myöntämistä selvitettävä yrityksen kolmen vuoden aikana saamat muut de minimis -tuet.  Kolmen vuoden ajanjaksoa on arvioitava jatkuvasti. Tukipäätöksen on sisällettävä de minimis -asetuksen mukaiset tiedot.

Rekisteröintivelvollisuus koskee 1.1.2026 ja sen jälkeen yleisen de minimis -asetuksen ((EU) 2023/2831) ja niin kutsutun SGEI de minimis -asetuksen ((EU) 2023/2832) nojalla myönnettyjä tukia. Myönnetyt ja maksetut tuet ja avustukset, jotka on myönnetty 1.1.2026 alkaen tulee tallentaa EU:n eAidRegister-rekisteriin. Myönnetyt tuet tulee tallentaa rekisteriin 20 työpäivän kuluessa myöntämispäivästä. Myöntämispäivä on toimielimen tai viranhaltijan päätöspäivä. Maksetut tuet tallennetaan seuraavan vuoden tammikuun loppuun mennessä. Maksetut tuet voivat poiketa myönnetyistä tuista.

EU:n valtiontukisäännösten ja -määräysten vastaisessa menettelyssä ei ole kyse vain menettelyvirheestä (KuntaL 135 §). Mikäli tukea ei ole raportoitu rekisteriin ajallaan, katsotaan tuen olevan laiton valtiontuki. Kielletty valtiontuki voidaan määrätä korkoineen takaisinperittäväksi tuen saajalta.

Huomioitavaa on, että yhdistykselle myönnetty tuki ei ole de minimis -tukea, jos se ei kohdistu taloudelliseen toimintaan. Jos yhdistys kuitenkin tarjoaa tavaroita tai palveluja markkinoilla, siihen kohdistuva tuki on de minimis -tukea. Yhdistyksen toiminta pitää kirjanpidollisesti eriyttää siten, että voidaan varmistua, ettei tukea käytetä taloudelliseen toimintaan. Yhdistyksen on pystyttävä esim. kirjanpidon eriyttämisen avulla osoittamaan, ettei tukea ole käytetty sen harjoittamaan taloudelliseen toimintaan.



3000 euron tapahtuma-avustus maksetaan kustannuspaikalta 1411600001 toiminnolla 1413901  hakijan ilmoittamalle tilille. 

Allekirjoitus

Minna Heikkilä, Viestintäjohtaja, Konsernipalvelut, viestintä- ja brändiyksikkö  

Organisaatiotieto

Viestintä- ja brändiyksikkö