§ 36 Tapahtuma-avustuksen myöntäminen, Knockout Night Pori

Lataa 

PRIDno-2026-384

Päätöspäivämäärä

25.2.2026

Päätöksen tekijä

Viestintäjohtaja

Päätöksen peruste

Tapahtuma-avustusta voidaan myöntää Porissa järjestettävään valtakunnalliseen, kansainväliseen tai sellaiseksi pyrkivään tai muuhun kaupungin elinvoimaa ja imagoa tukevaan tapahtumaan. Avustuksia myönnettäessä huomioidaan erityisesti niin uudet kuin kehittyvät tapahtumat, sekä muuhun vuodenaikaan kuin kesään sijoittuva tapahtumat. Järjestäjänä voi olla rekisteröitynyt yhdistys tai yritys tai useita toimijoita yhdessä.

Peruste Knockout Night Pori  -tapahtumalle    

  • Tapahtuma on eettisesti hyväksyttävä ja noudattaa Suomen lakia. 

  • Tapahtuma toteuttaa kaupunkistrategian porilaisia arvoja; avoimuus, rakkaus, rohkeus 

  • Tapahtuma on paikallinen ja tukee kaupunkilaisten hyvinvointia 

  • Tapahtuma vaikuttaa positiivisesti alueen imagoon ja tuo kaupungille näkyvyyttä paikallisesti ja/tai alueellisesti 

  • Vastuullisuusnäkökulmien huomioimista tapahtuman järjestämisessä arvostetaan 

  • Tapahtuma tukee Tapahtumien tiekartan tavoitteita 

  • Tapahtuma vahvistaa kaupungin vetovoimaisuutta ja elinvoimaisuutta 

  • Tapahtuma vaikuttaa positiivisesti alueen imagoon ja tuo kaupungille näkyvyyttä alueellisesti ja/tai valtakunnallisesti 

    Tapahtuma-avustusten avustuspäätökset tehdään kuitenkin aina harkinnan ja määrärahojen puitteissa.

Kuvaus

Tapahtuman kuvaus
Knockout Night Pori on kansainvälinen kamppailu-urheilutapahtuma, joka kokoaa yhteen huippuammattilaisia ja paikallisia urheilijoita. Tapahtuma tarjoaa yleisölle viihdyttäviä ja korkeatasoisia otteluita eri painoluokissa. Tapahtumassa nähdään: Ammattimaisia otteluita suomalaisilta ja kansainvälisiltä ottelijoilta, Paikallisten nuorten ja harrastajien esiintymismahdollisuuksia, Mahdollisuus verkostoitumiseen ja urheilun edistämiseen. Knockout Night Pori tukee kaupungin elinvoimaa monin tavoin. Tapahtuma houkuttelee paikallisia sekä kotimaisia ja kansainvälisiä urheilijoita ja heidän tiimejään, mikä lisää hotellien, ravintoloiden ja muiden palveluyritysten asiakasvirtaa tapahtumapäivinä. Kansainvälisten ottelijoiden mukanaolo tuo tapahtumalle myös kansainvälistä näkyvyyttä ja mahdollisuuden tavoittaa laajempi yleisö sosiaalisessa mediassa ja mediassa, mikä vahvistaa Porin imagoa tapahtumakaupunkina. Samalla tapahtuma rikastuttaa kaupungin kulttuuritarjontaa ja tarjoaa asukkaille elämyksellisiä kokemuksia urheilun parissa. Nuorille ja harrastajille tapahtuma toimii kannustimena aktiiviseen elämäntapaan ja urheiluharrastuksiin. Onnistunut tapahtuma luo pohjaa jatkossa toistuvalle tapahtumalle, joka voi tuottaa kaupungille pitkäaikaista taloudellista ja sosiaalista hyötyä.

Avustuksen käytön kuvaus
Tilavuokrasta, Ottelu Häkin vuokrasta, Striimin kuvauksesta, Lääkäreistä ja ensiavusta, Vapaaottelu liiton tuomareista, Juontajasta, Ottelijoiden lennoista ja hotelleista, ottelupalkoista, sekä kaikista muista pienemmistä kuluista

Mansion Event Oy on hakenut tapahtuma-avustusta Knockout Night Pori -tapahtumalle yhteensä 10 000 €
 

Päätös

Päätän myöntää Mansion Event Oy:n Knockout Night Pori -tapahtumalle yhteensä 2200 € tapahtuma-avustusta hakusumman ollessa 10 000 € tapahtuma-avustusten kriteereiden täyttymisen perusteella. 

Tapahtuma-avustuksen saajan tulee raportoida avustuksen käytöstä ja tapahtuman vaikuttavuudesta viimeistään 6 kuukautta tapahtuman jälkeen. Uutta avustusta ei myönnetä ennen kuin edellisen avustuksen käytöstä on raportoitu asianmukaisesti. Tapahtuma-avustuksen saajan tulee alla olevan linkin lomakkeen kautta raportoida annetussa määräajassa avustuksen käytöstään.

Tapahtuma-avustusten käytön raportointilomake

 

Kaupunki voi myös teettää tapahtuma-avustuksiin liittyen vaikuttavuustutkimuksen, johon tapahtuma-avustuksia arvioiva työryhmä valitsee tapahtumat. Tapahtumajärjestäjä sitoutuu antamaan tutkimukseen tarvittavat tiedot. 

Tapahtuman peruuntuessa tapahtuma-avustuksen saajalla on velvollisuus maksaa saamansa avustus takaisin.
 

De minimis -tuki ja sitä koskeva rekisteröintivelvollisuus 1.1.2026 alkaen

Tuensaajien velvollisuus ilmoittaa tarvittavat tiedot määräaikaan mennessä

Taloudellista toimintaa harjoittavalle yhteisölle tapahtuma-avustus myönnetään vähämerkityksisenä tukena eli ns. de minimis -tukena.

Rekisteröintivelvollisuuden vuoksi yhteisöjä, joille tapahtuma-avustusta myönnetään, pyydetään toimittamaan seuraavat tiedot Porin kaupungille 2.3.2026 mennessä:

  1. Harjoittaako yhteisö taloudellista toimintaa? Kyllä/Ei. Jos kyllä, lisäksi toimitettava seuraavat tiedot:
  2. Yhteisön TOL-koodi (Tieto hakijan toimialasta, Verohallinnon ja Tilastokeskuksen käyttämä 5-numeroinen koodi)
  3. Yhteisölle myönnetyt de minimis -tuet kolmen viimeksi kuluneen vuoden ajanjakson aikana seuraavasti eriteltynä: kunkin tuen myöntäjätaho, euromäärä ja myöntämispäivä. Tiedot toimitetaan sähköpostitse osoitteeseen: kirjaamo@pori.fi. Asianumero PRID 2026-384 on mainittava sähköpostissa.

Kuntien yrityksille ja muille taloudellista toimintaa harjoittaville yhteisöille myöntämä tuki kuuluu Euroopan unionin valtiontukisäätelyn piiriin. Valtiontukisäätelyn näkökulmasta yrityksiä ovat kaikki taloudellista toimintaa harjoittavat yksiköt niiden oikeudellisesta muodosta riippumatta. Taloudellista toimintaa on tavaroiden tai palveluiden tarjoaminen markkinoille.

De minimis -asetuksilla komissio määrittelee menettelyn, jonka mukaan myönnetty tuki on ”vähämerkityksinen” eli ”de minimis”, eikä tästä syystä ole valtiontuki, jota ei tarvitse etukäteen ilmoittaa EU-komissiolle. De minimis -tuella tarkoitetaan komission asetuksen (EU) 2023/2831 mukaista vähämerkityksistä tukea, jonka määrä on enintään 300 000 euroa yhtä yritystä kohden kolmen vuoden ajanjakson aikana.

Valtiontukilainsäädäntöön ei ole tullut muutoksia, mutta de minimis -tukien raportointivelvollisuus EU:n keskitettyyn rekisteriin tuli uutena velvollisuutena voimaan Suomen osalta 1.1.2026 alkaen. Tukia myönnettäessä enimmäismäärässä tulee huomioida kyseisen jäsenvaltion kaikkien eri viranomaisten kyseisenä ajanjaksona de minimis -tukena myöntämä rahoitus. Tuki voi olla lähtökohtaisesti tarkoitettu mihin tahansa yrityksen tai muun yhteisön kustannuksiin, kunhan yrityksen eri lähteistä saaman de minimis -tuen kokonaismäärä ei ylitä enimmäismäärää. Avustuksen saaja vastaa siitä, että eri tahojen (mm. ministeriöt, ministeriöiden alaiset viranomaiset, Business Finland, Finnvera Oyj, kunnat, maakuntien liitot) myöntämien de minimis -tukien yhteismäärä ei ylitä tätä määrää.

Tukiviranomaisen on ennen de minimis -tuen myöntämistä selvitettävä yrityksen kolmen vuoden aikana saamat muut de minimis -tuet.  Kolmen vuoden ajanjaksoa on arvioitava jatkuvasti. Tukipäätöksen on sisällettävä de minimis -asetuksen mukaiset tiedot.

Rekisteröintivelvollisuus koskee 1.1.2026 ja sen jälkeen yleisen de minimis -asetuksen ((EU) 2023/2831) ja niin kutsutun SGEI de minimis -asetuksen ((EU) 2023/2832) nojalla myönnettyjä tukia. Myönnetyt ja maksetut tuet ja avustukset, jotka on myönnetty 1.1.2026 alkaen tulee tallentaa EU:n eAidRegister-rekisteriin. Myönnetyt tuet tulee tallentaa rekisteriin 20 työpäivän kuluessa myöntämispäivästä. Myöntämispäivä on toimielimen tai viranhaltijan päätöspäivä. Maksetut tuet tallennetaan seuraavan vuoden tammikuun loppuun mennessä. Maksetut tuet voivat poiketa myönnetyistä tuista.

EU:n valtiontukisäännösten ja -määräysten vastaisessa menettelyssä ei ole kyse vain menettelyvirheestä (KuntaL 135 §). Mikäli tukea ei ole raportoitu rekisteriin ajallaan, katsotaan tuen olevan laiton valtiontuki. Kielletty valtiontuki voidaan määrätä korkoineen takaisinperittäväksi tuen saajalta.

Huomioitavaa on, että yhdistykselle myönnetty tuki ei ole de minimis -tukea, jos se ei kohdistu taloudelliseen toimintaan. Jos yhdistys kuitenkin tarjoaa tavaroita tai palveluja markkinoilla, siihen kohdistuva tuki on de minimis -tukea. Yhdistyksen toiminta pitää kirjanpidollisesti eriyttää siten, että voidaan varmistua, ettei tukea käytetä taloudelliseen toimintaan. Yhdistyksen on pystyttävä esim. kirjanpidon eriyttämisen avulla osoittamaan, ettei tukea ole käytetty sen harjoittamaan taloudelliseen toimintaan.



2200 euron tapahtuma-avustus maksetaan kustannuspaikalta 1411600001 toiminnolla 1413551 hakijan ilmoittamalle tilille. 

Allekirjoitus

Minna Heikkilä, Viestintäjohtaja, Konsernipalvelut, viestintä- ja brändiyksikkö  

Organisaatiotieto

Viestintä- ja brändiyksikkö