§ 12 Tien nimeäminen, Heliöntie 41

Lataa 

PRIDno-2023-3234

Päätöspäivämäärä

13.3.2026

Päätöksen tekijä

Apulaiskaupungingeodeetti

Päätöksen peruste

Elinvoima-​ja ympäristötoimialan toimintasäännön 18 § nojalla haja-​​asutusalueen teiden nimeäminen tapahtuu apulaiskaupungingeodeetin viranhaltijapäätöksellä.

Valmistelun yhteydessä suoritettiin asianosaisten kuuleminen. Rakennusvalvontayksikön ehdotus tien nimeksi oli Heliönpolku. Kuulemisen yhteydessä saatiin kaksi mielipidettä. Anu Wittsberg ei pitänyt ehdotettua Heliönpolkua sopivana nimenä sillä perusteella, että tien nimi viittaa tien alkupäässä asuvaan sukuun, jonka alueella tie kulkee vain vähän. Hänen ehdotuksensa tien nimeksi oli Kalastajankuja tai vaihtoehtoisesti Jokivirrantie/Jokisuunkuja. Olavi Stenroos yhdessä Tuula, Harri, Tero, Jari, Heidi, Elviira ja Aaron Purolan kanssa ehdotti tien nimeksi Kiviruusuntietä sillä perusteella, että nimi viittaisi tien rakentajiin ja paikan asukkaisiin.

Nimistönsuunnittelussa Porin kaupunki huomioi Porin kaupungin oman sekä naapurikuntien osoitenimistön ja pyrkii välttämään sekaannusta aiheuttavien nimien käyttöönottoa. Kuulemisen yhteydessä ei saatu yksimielistä ehdotusta ja ehdotetut tien nimet ovat siinä mielessä ongelmallisia, että Joki-, Kalastaja- ja Ruusualkuisia tien/kadun nimiä on jo ennalta Porissa ja/tai naapurikunnissa.

Päätöksen mukaisessa tien nimessä Pyytäjänranta halutaan viitata alueen historiaan ja saada käyttöön riittävän hyvin yksilöivä tien nimi.

Maankäyttö- ja rakennusasetuksen 84 §:n mukaan rakennuksen omistajan tulee asettaa kadulta, muulta liikenneväylältä ja tontin sisäiseltä liikennealueelta näkyvään paikkaan rakennuksen ja porrashuoneen tunnusta ilmaiseva numero tai kirjain sen mukaan, kuin kunta on asiasta päättänyt. Osoitemerkinnän tulee opastaa myös hälytys- ja huoltoajoa sekä muuta liikennöimistä kiinteistölle. Porin kaupunki asentaa kustannuksellaan tiennimikyltit.

Rakennusvalvontayksikkö päivittää tiedot rakennus- ja huoneistorekisteriin ja ilmoittaa osoitteenmuutoksen päätösotteesta ilmi käyville tahoille. Rakennuksen/muun osoitekohteen omistajan on itse ilmoitettava vuokralaisille, yrityksille ja As. Oy:n osakkaille tms. tahoille osoitteen muutoksesta.

Osoitepäätöksen myötä ei synny tai lakkaa kulkuoikeuksia eikä päätöksellä ole muutoinkaan vaikutusta kiinteistöjen kulkuoikeuksiin, ​mahdolliseen tiekuntaorganisaatioon tai tien kunnossapitokustannusten ositteluun.

Kuvaus

Rakennusvalvontayksikkö on ottanut esille Heliöntie 41 kohdalta lounaaseen erkanevan tien nimeämisen.

Porin kaupunki pyrkii osoitejärjestelmän ylläpidossa noudattamaan Kuntaliiton ohjetta ja suositusta Kunnan osoitejärjestelmä (ISBN: 978-​952-​293-​751-​3). Sen mukaan jokainen erillinen tie,​ joka johtaa useammalle kuin kahdelle asutulle kiinteistölle,​tulisi pääsääntöisesti nimetä omalla nimellään. Ajantasainen ja johdonmukainen osoitejärjestelmä on välttämätön kunnan asukkaiden turvallisuuden ylläpitämiseksi. Tie nimetään viranhaltijapäätöksellä.

 

Päätös

Apulaiskaupungingeodeetti päättää nimetä liitekartan mukaisen tien Pyytäjänrannaksi. Osoitenumerointi vahvistuu liitekartan mukaisesti.

Päätös tulee voimaan ja pannaan täytäntöön 4.5.2026 sekä on siihen mennessä oltava säädösten mukaisesti merkittynä kiinteistöllä.

Allekirjoitus

Teemu Salonen, apulaiskaupungingeodeetti, elinvoima- ja ympäristötoimiala, rakennusvalvontayksikkö

Organisaatiotieto

Rakennusvalvontayksikkö