§ 63 Tapahtuma-avustuksen myöntäminen, Cafe Pori Jazzin kesäkeikat 2026

Lataa 

PRIDno-2026-1577

Päätöspäivämäärä

4.5.2026

Päätöksen tekijä

Viestintäjohtaja

Päätöksen peruste

Tapahtuma-avustusta voidaan myöntää Porissa järjestettävään valtakunnalliseen, kansainväliseen tai sellaiseksi pyrkivään tai muuhun kaupungin elinvoimaa ja imagoa tukevaan tapahtumaan. Avustuksia myönnettäessä huomioidaan erityisesti niin uudet kuin kehittyvät tapahtumat, sekä muuhun vuodenaikaan kuin kesään sijoittuva tapahtumat. Järjestäjänä voi olla rekisteröitynyt yhdistys tai yritys tai useita toimijoita yhdessä.

Peruste Cafe Pori Jazzin kesäkeikat 2026 -tapahtumalle    

  • Tapahtuma on eettisesti hyväksyttävä ja noudattaa Suomen lakia. 

  • Tapahtuma toteuttaa kaupunkistrategian porilaisia arvoja; avoimuus, rakkaus, rohkeus 

  • Tapahtuma on paikallinen ja tukee kaupunkilaisten hyvinvointia 

  • Tapahtuma vaikuttaa positiivisesti alueen imagoon ja tuo kaupungille näkyvyyttä paikallisesti ja/tai alueellisesti 

  • Vastuullisuusnäkökulmien huomioimista tapahtuman järjestämisessä arvostetaan

    Tapahtuma-avustusten avustuspäätökset tehdään kuitenkin aina harkinnan ja määrärahojen puitteissa.

Kuvaus

Tapahtuman kuvaus
Cafe Pori Jazz on kesäaikainen kahvila-ravintola sekä tapahtumapaikka, joka sijaitsee luonnonkauniilla Kirjurinluodon puisto- ja viheralueella Porissa. Ravintolan terassille on rakennetaan vuosittain tapahtumakäyttöön lasipaviljonki jossa live-esiintymiset järjestetään. Tämä antaa pientä turvaa vaikka tulisikin pientä sadetta, Cafe Pori Jazzin kesäkeikat ovat muodostuneet suosituiksi tapahtumailloiksi. Kesäkeikoilla esiintyy pinnalla olevia pop / rap / rnb artisteja, jotka ovat nuorten ja keski-ikäisten suosiossa. Vuonna 2026 Cafe Pori Jazzissa esiintyy omalla tapahtuma-aluuella 15 artistia. Artistilistaus julkaistaan ravintolan somessa ja verkkosivuilla huhtikuun aikana.

Avustuksen käytön kuvaus
Artistipalkkiot, tapahtumatekniikka, majoituskulut hotelleissa, artisticatering, markkinointi, henkilöstö & järjestyksenvalvonta

JesBar Oy on hakenut tapahtuma-avustusta Cafe Pori Jazzin kesäkeikat 2026 -tapahtumalle yhteensä 5000 €

Päätös

Päätän myöntää JesBar Oy:n Cafe Pori Jazzin kesäkeikat 2026 -tapahtumalle  yhteensä 1000 € tapahtuma-avustusta hakusumman ollessa 5000 € tapahtuma-avustusten kriteereiden täyttymisen perusteella. 

Tapahtuma-avustuksen saajan tulee raportoida avustuksen käytöstä ja tapahtuman vaikuttavuudesta viimeistään 6 kuukautta tapahtuman jälkeen. Uutta avustusta ei myönnetä ennen kuin edellisen avustuksen käytöstä on raportoitu asianmukaisesti. Tapahtuma-avustuksen saajan tulee alla olevan linkin lomakkeen kautta raportoida annetussa määräajassa avustuksen käytöstään.

Tapahtuma-avustusten käytön raportointilomake

 

Kaupunki voi myös teettää tapahtuma-avustuksiin liittyen vaikuttavuustutkimuksen, johon tapahtuma-avustuksia arvioiva työryhmä valitsee tapahtumat. Tapahtumajärjestäjä sitoutuu antamaan tutkimukseen tarvittavat tiedot. 

Tapahtuman peruuntuessa tapahtuma-avustuksen saajalla on velvollisuus maksaa saamansa avustus takaisin.
 

1000 euron tapahtuma-avustus maksetaan kustannuspaikalta 1411600001 toiminnolla 1413851  hakijan ilmoittamalle tilille. 

Allekirjoitus

Minna Heikkilä, Viestintäjohtaja, Konsernipalvelut, viestintä- ja brändiyksikkö  

Organisaatiotieto

Viestintä- ja brändiyksikkö