PRIDno-2026-2571
Tapahtuma-avustusta voidaan myöntää Porissa järjestettävään valtakunnalliseen, kansainväliseen tai sellaiseksi pyrkivään tai muuhun kaupungin elinvoimaa ja imagoa tukevaan tapahtumaan. Avustuksia myönnettäessä huomioidaan erityisesti niin uudet kuin kehittyvät tapahtumat, sekä muuhun vuodenaikaan kuin kesään sijoittuva tapahtumat. Järjestäjänä voi olla rekisteröitynyt yhdistys tai yritys tai useita toimijoita yhdessä.
Peruste Humala Craftfest 2026 -tapahtumalle
Tapahtuma on eettisesti hyväksyttävä ja noudattaa Suomen lakia.
Tapahtuma toteuttaa kaupunkistrategian porilaisia arvoja; avoimuus, rakkaus, rohkeus
Tapahtuma on paikallinen ja tukee kaupunkilaisten hyvinvointia
Tapahtuma vaikuttaa positiivisesti alueen imagoon ja tuo kaupungille näkyvyyttä paikallisesti ja/tai alueellisesti
Vastuullisuusnäkökulmien huomioimista tapahtuman järjestämisessä arvostetaan
Tapahtuma tukee Tapahtumien tiekartan tavoitteita
Tapahtuma vahvistaa kaupungin vetovoimaisuutta ja elinvoimaisuutta
Tapahtuma vaikuttaa positiivisesti alueen imagoon ja tuo kaupungille näkyvyyttä alueellisesti ja/tai valtakunnallisesti Tapahtuma-avustusten avustuspäätökset tehdään kuitenkin aina harkinnan ja määrärahojen puitteissa.
Tapahtuman kuvaus Pienpanimojuhla Porin Suomalaisella Klubilla. Paikalla pienpanimoja ympäri Suomea, sekä muutama ulkomailta. Kaksipäiväinen tapahtuma, johon odotamme ihmisiä ympäri Suomen, miksei jopa maailman. Luvassa myös kotimaista live-musiikkia, kuten viime vuonnakin, mutta panostamme siihen tänä vuonna lisää. Ehkä myös ilotulitus tulee jokirantaan. Viime vuonna lipun ostaneita oli 3000. Odotamme yhtä isoa tapahtumaa tänä vuonna. Tapahtuma antaa hyvää näkyvyyttä Porille, ja keskustan sekä jokirannan elävöittämiselle. Tänä vuonna ei järjestetä Kirjurin Venetsialaisia, joten vaihdamme ajankohtaa siihen viikonloppuun. Muita tapahtumia ei juurikaan silloin ole. Haemme isompaa tukea tällä kertaa, että pystymme panostamaan enemmän artisteihin ja muuhun viihtymiseen. Tekijät tarvitsisi myös enemmän korvausta. Paikkavuokra on myös tänä vuonna isompi. Avustuksen käytön kuvaus Luvat, paikkavuokra, työntekijöiden palkkiot, äänet/valot, esiintyjät, markkinointi jne. Pieni Olutpuoti Humala, Bar & Shop Oy on hakenut tapahtuma-avustusta Humala Craftfest 2026 -tapahtumalle yhteensä 10 000 €
Päätän myöntää Pieni Olutpuoti Humala, Bar & Shop Oy:n Humala Craftfest 2026 -tapahtumalle yhteensä 2500 € tapahtuma-avustusta hakusumman ollessa 10 000 € tapahtuma-avustusten kriteereiden täyttymisen perusteella.
Tapahtuma-avustuksen saajan tulee raportoida avustuksen käytöstä ja tapahtuman vaikuttavuudesta viimeistään 6 kuukautta tapahtuman jälkeen. Uutta avustusta ei myönnetä ennen kuin edellisen avustuksen käytöstä on raportoitu asianmukaisesti. Tapahtuma-avustuksen saajan tulee alla olevan linkin lomakkeen kautta raportoida annetussa määräajassa avustuksen käytöstään.
Tapahtuma-avustusten käytön raportointilomake
Kaupunki voi myös teettää tapahtuma-avustuksiin liittyen vaikuttavuustutkimuksen, johon tapahtuma-avustuksia arvioiva työryhmä valitsee tapahtumat. Tapahtumajärjestäjä sitoutuu antamaan tutkimukseen tarvittavat tiedot.
Tapahtuman peruuntuessa tapahtuma-avustuksen saajalla on velvollisuus maksaa saamansa avustus takaisin. 2500 euron tapahtuma-avustus maksetaan kustannuspaikalta 1411600001 toiminnolla 1415551 hakijan ilmoittamalle tilille.