Perustelut
Porin liikenneturvallisuuskatsaus 2025
Porin pitkäaikainen liikenneturvallisuusvisio on, ettei kenenkään tarvitse kuolla tai loukkaantua vakavasti liikenteessä (KV 5.5.2010). Tämä edellyttää jatkuvaa panostusta kaikilla liikenneturvallisuustyön osa-alueilla, tarkoittaen muun muassa eri liikenneturvallisuustoimijoiden tiivistä yhteistyötä, liikennekasvatusta ja -valistusta, liikennevalvontaa, liikenneverkon ja -järjestelyjen kehittämistä sekä kunnossapidon tehostamista.
Porin kaupunki on toteuttanut liikenneturvallisuustilastojen seurantaa jo vuosikymmenien ajan. Alkuaikoina liikenneonnettomuustiedot saatiin suoraan poliisin tilastoista. Nykyään tiedot saadaan valtakunnallisesta iLiitu-järjestelmästä, johon kootaan vuosittain paikkatietona kaikki poliisin ja pelastuslaitoksen tietoon tulleet liikenneonnettomuudet onnettomuustyypeittäin.
Vuonna 2025 tapahtui Porin kaupungin alueella (kaikki liikenneväylät yhteensä) yhteensä 184 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta. Vuonna 2024 onnettomuuksia tapahtui 196 kpl ja vuonna 2023 218 kpl, joten onnettomuuksien määrä on ollut jo useita vuosia positiivisessa laskusuunnassa. Vuoden 2025 onnettomuuksista 6 johti kuolemaan ja 60 loukkaantumiseen.
Onnettomuuksista 60 prosenttia tapahtui kaupungin katuverkolla. Onnettomuudet tapahtuivat useimmiten hyvissä olosuhteissa näkyvyyden ollessa hyvä ja tienpinnan kuiva. Yleisin onnettomuusluokka oli yksittäisonnettomuus, joita oli 21 % kaikista onnettomuuksista. Jalankulku-, pyörä- ja mopo-onnettomuuksia oli yhteensä 19 % kaikista onnettomuuksista, mutta toisaalta 41 % henkilövahinkoon johtaneista onnettomuuksista. Näistä suurimpana ryhmänä olivat polkupyöräonnettomuudet.
Vaikka liikenneonnettomuuksien määrä onkin viime vuosina ollut Porin alueella selkeässä laskusuunnassa, tapahtuu Porissa kuitenkin asukaslukuun suhteutettuna edelleen enemmän onnettomuuksia vertailukaupunkeihin (Jyväskylä, Kotka, Kuopio, Lahti, Oulu, Vaasa) verrattuna. Porissa suhdeluku oli vuonna 2025 yhteensä 221,6 onnettomuutta/100 000 asukasta, kun vertailukaupunkien vaihteluväli oli 112 – 182,4 onn./100 000 as ja koko Suomen suhdeluku 152,6 onn./100 000 as.
Positiivisena asiana liikenneturvallisuustilastoissa voi nähdä muun muassa sen, että nuorten (15-24 -vuotiaiden) määrä henkilövahinkoon johtaneissa onnettomuuksissa on viime vuosina ollut selvässä laskusuunnassa. Valtakunnallinen tavoite (v.2020 on 26% vähemmän kuin v. 2010 ja vuonna 2030 on 26% vähemmän kuin v. 2020) saavutettiin vuonna 2021, jonka jälkeen on pääsääntöisesti pysytty tavoitteessa tai jopa sen alapuolella. Valitettavasti täytyy kuitenkin todeta, että katuverkolla henkilövahinkoon johtaneissa onnettomuuksissa on ollut mukana ikäryhmistä eniten 15-17 -vuotiaita (lähes 14%), kun heidän osuutensa alueen väestöstä on puolestaan hieman yli 3%. Ikäryhmän kokoon nähden nuoret joutuvat siis selkeästi herkemmin mukaan onnettomuuksiin. Pori ei kuitenkaan ole tässä poikkeus, vaan trendi on vastaava myös valtakunnallisesti.
Onnettomuudet aiheuttavat inhimillisten kärsimysten lisäksi taloudellisia menetyksiä. Suomessa käytössä olevan onnettomuuskustannusmallin mukaan liikenneonnettomuuksien yksikkökustannukset (euroa/onnettomuus) ovat henkilövahinkoon johtaneissa onnettomuuksissa noin 527.400 euroa ja omaisuusvahinkoon johtaneissa onnettomuuksissa noin 2.500 euroa (Tieliikenteen onnettomuuskustannusten yksikköarvot, Väylä 2024; kustannuksiin lasketaan mm. pelastus-, terveys- ja sosiaalitoimen menoja). Kuntien ja nykyisin hyvinvointialueiden maksettavaksi onnettomuuskustannuksista kohdistuu noin 15-20 % mm. erilaisina terveys- ja sosiaalitoimen menoina. Porin alueella tapahtuneet liikenneonnettomuudet maksoivat vuonna 2025 noin 35,1 miljoonaa euroa, josta kunnalle ja nykyisin hyvinvointialueelle kohdistuvien kustannusten osuus oli noin 7,0 milj.eur.
Liikenneonnettomuustilastoja seuraamalla pystytään toimenpiteitä kohdentamaan niihin paikkoihin, joissa onnettomuuksia eniten tapahtuu. Infrayksikön investointiohjelmassa onkin vuosittain varattuna erillinen raha liikenneturvallisuustoimenpiteitä varten. Vuonna 2025 toteutettiin muun muassa seuraavia liikenneturvallisuutta parantavia toimenpiteitä:
- Professorintien – Pörkkinäistentien – Länsiväylän risteykseen liikenneympyrä
- automaattinen nopeusvalvontapiste Pohjois-Porin koulun lähettyville Pappilanpuistikolle
- muuttuvat nopeusrajoitusmerkit Pohjoisväylälle
- suojatieturvallisuuden parantaminen Koivistonpuistikolla Uusikoiviston koulun sekä uuden päiväkodin kohdalla rakentamalla suojatien yhteyteen heräteraidat luonnonkivistä
- suojatien huomiovalot Rauhanpuiston-Käppärätien risteykseen sekä Tuorsniementien-Vaarakadun risteykseen
Lisätietoja löytyy osoitteesta https://www.pori.fi/kaupunki-ja-hallinto/pori-tieto/tilastot/.
Liiteaineisto: Liikenneturvallisuustilastoja vuodelta 2025
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Markku Koppelomäki, toimialajohtaja, tekninen toimiala, markku.koppelomaki@pori.fi
Tekninen lautakunta merkitsee liikenneturvallisuuskatsauksen tiedoksi.