Perustelut
Kuntalain 107 §:n mukaan toimielimen kokouksesta pidetään pöytäkirjaa. Porin kaupungin hallintosäännön 154 §:n mukaan pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla.
Sivistyslautakunnan kokous on pidetty 19.5.2026. Sivistyslautakunnan kokouksessa on valittu kaksi pöytäkirjan tarkastajaa. Toinen tarkastajista on poistunut kokouksesta ennen kuin kokous on päättynyt. Hänen tilalle ei ole valittu uutta tarkastajaa. Pöytäkirjantarkastaja ei voi tarkastaa pöytäkirjan oikeellisuutta, jos hän ei ole ollut läsnä koko kokouksen ajan.
Pöytäkirjan tarkastamiseen liittyy oikeusvaikutuksia. Päätöksen katsotaan syntyneen vasta sitä koskevan pöytäkirjan tarkastamisella. Jos pöytäkirjantarkastajat eivät hyväksy pöytäkirjaa, tai muusta syystä tarkasta pöytäkirjaa, tarkistetaan se toimielimen seuraavassa kokouksessa.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Esa Kohtamäki, toimialajohtaja, sivistystoimiala, esa.kohtamaki@pori.fi
Sivistyslautakunta päättää tarkastaa liitteenä olevan sivistyslautakunnan kokouksen 19.5.2026 pöytäkirjan.
Pöytäkirja tämän asiakohdan osalta tarkastetaan välittömästi kokouksessa.