Tarkastuslautakunta, kokous 29.9.2026

Esityslista on tarkastettu

§ 57 Tarkastustoimen talousarvio vuodelle 2027

PRIDno-2026-4716

Valmistelija

  • Niko Poskiparta, tarkastusjohtaja, niko.poskiparta@pori.fi

Perustelut

Kuntalain 121 § määrittelee tarkastuslautakunnan tehtävät, joihin kuuluu muun muassa:

Valmistella kunnanhallitukselle esitys tehtäviään koskeviksi hallintosäännön määräyksiksi sekä arvioinnin ja tarkastuksen talousarvioksi.

Kuntalain mukaan tarkastuslautakunta laatii itse oman budjettiesityksensä, eikä kunnanhallitus voi määrätä sen sisällöstä ilman perusteltua syytä. Riippumattomuus on keskeinen osa lautakunnan toimintaa, jonka avulla pyritään turvaamaan arviointien ja tarkastusten pysyminen objektiivisina ja luotettavina.

Kuntalaki edellyttää kaupungin toiminnalta tavoitteellisuutta ja suunnitelmallisuutta. Valtuuston ja kaupungin muiden toimielinten on talousarviossa ja -suunnitelmassa sekä niihin perustuvissa käyttösuunnitelmissa ja erillisbudjeteissa hyväksyttävä toimintaa ja taloutta koskevat tavoitteet. Talousarvio ja taloussuunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kaupunkistrategiaa ja edellytykset kaupungin tehtävien hoitamiseen turvataan. Tarkastustoimen käyttötalouden avulla järjestetään muun muassa kaupungin tarkastuslautakunnan arviointityö, sisäinen tarkastus sekä ostopalveluna hankittava lakisääteinen tilintarkastus.

Porin kaupunginhallitus on kokouksessaan 1.6.2026 § 256 vahvistanut vuoden 2027 talousarvion laadintaa ohjaavan kehyksen.  Tarkastuslautakunnan talousarvioehdotuksen laadinnassa noudatetaan kaupungin talousarvioperiaatteita. 

Talousarvion laadintaohjeiden mukaisesti tarkastuslautakunnan tulee hyväksyä tarkastustoimen esitys vuoden 2027 talousarvioksi syyskuun loppuun mennessä. Hyväksytty talousarvioesitys lähetetään kaupunginhallituksen ja edelleen valtuuston käsittelyyn.

Tarkastustoimen osalta käyttötalousosan sitova erä on toimintakate. Tarkastustoimen käyttötalousarvio vuodelle 2027 perustuu nykyisen kaltaiseen henkilöstön käyttöön. Kehys sisältää sisäisiin toimitilavuokriin liittyvän 18 tuhannen euron korotuksen. Tarkastustoimen kehys 1.6.2026 kaupunginhallituksen päätöksen mukaisesti on -566 999,85 euroa.

Tarkastustoimen käyttötalousarvioehdotus vuodelle 2027 on liitteenä. 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Niko Poskiparta, tarkastusjohtaja, niko.poskiparta@pori.fi

Tarkastuslautakunta päättää hyväksyä toimialan talousarvioesityksen ja lähettää sen kaupunginhallituksen ja edelleen kaupunginvaltuuston käsittelyyn oheisten liitteiden mukaisesti:

·         tarkastustoimen käyttötalousarvio vuodelle 2027, jonka toimintakate on -566 999,85 euroa

Tiedoksi

Kaupunginhallitus