Sivistyslautakunta, kokous 29.9.2026

Esityslista on tarkastettu

§ 101 Sivistyslautakunta, kolmannesvuosiraportti elokuu 2026

PRIDno-2026-1060

Valmistelija

  • Martti Kujanpää, controller, talous- ja hallintoyksikkö, martti.kujanpaa@pori.fi

Perustelut

Sivistyslautakunnan toimintatuottoja on kertynyt edelliseen vuoteen verrattuna vähemmän, toteumaprosentti 5,2 (v. 2025 54,6), laskua viime vuodesta 7,2 %. Merkittävin tekijä toimintatuottojen vähäisempään kertymään on hankerahoituksen väheneminen. Suuri osa hankkeista on päättynyt. Uusia hankerahoituksia ei juurikaan ole saatu, koska valtion säästötoimet ovat kohdistuneet myös hankerahoitukseen. Hankerahoitustuotot tulevat jäämään selvästi talousarviosta, mikä vaikuttaa myös kokonaistuottojen kertymään. Myyntituottoja on kertynyt hieman viimevuotista vähemmän. Kertymät ovat kuitenkin talousarvion mukaiset. Vastaavasti maksutuottoja on kertynyt viimevuotista enemmän. Maksutuotoissa ovat varhaiskasvatus- ja iltapäivätoiminnan maksut sekä lukukausi- ja kurssimaksut. Varhaiskasvatusmaksujen indeksitarkistus elokuun alusta lukien on vähentänyt elokuun maksujen määrää tulorajojen nostamisen myötä, ja tämä tulee vaikuttamaan syyskauden kertymään. Toimintatuottoja arvioidaan kokonaisuudessaan kertyvän 0,3 miljoonaa euroa talousarviota vähemmän.

Toimintakulut ovat toteutuneet talousarviota paremmin, toteumaprosentti 65,4 (v. 2025 65,8), kasvua viime vuodesta 4,2 %. Henkilöstökulut ovat nousseet viime vuodesta 5,3 %, toteumaprosentti 66,5 (v. 2025 66,0).  Kesäajan toiminnan järjestelyissä onnistuttiin hyvin. Varhaiskasvatuksessa käyttöprosentit saatiin kesäaikana huomattavasti paremmiksi edelliseen vuoteen verrattuna. Määräaikaiset työsuhteet päättyivät pääosin toukokuun lopussa, mikä vaikutti merkittävästi kesäajan henkilöstökustannuksiin. Myös sijaisia oli kesällä vähemmän. Opetusyksikössä koulunkäynninohjaajien osalta käytettiin kesäkeskeytyslauseketta, ja kannustettiin palkattomien vapaiden pitämiseen. Elokuussa uusi toimintakausi on käynnistynyt kouluissa ja päiväkodeissa. Varhaiskasvatuksessa olevien lasten määrä oli viime vuoden elokuuhun verrattuna hieman suurempi. Mikäli kehitys jatkuu samanlaisena, lisää se myös henkilöstökuluja. Opetuksen osalta elokuun henkilöstökulujen kertymä on normaalia pienempi, koska opettajien ylitunnit elo-syyskuulta maksetaan syyskuussa. Palkkojen yleiskorotus 2,27 % maksettiin elokuussa. Järjestelyerä 0,4 % maksetaan vielä lokakuussa.

Palvelujen ostot ovat viime vuoden vastaavaan ajankohtaan nähden kasvaneet, toteumaprosentti 64,4 (v. 2025 65,1 ), kasvua 3,2 %. Merkittävin kasvu on ollut varhaiskasvatuksen palvelusetelikustannuksissa indeksikorotusten myötä.  Uusi korotus astui voimaan 1.8. alkaen. Palvelusetelikuluja kasvattaa myös lapsimäärissä tapahtuneet muutokset. Alle 3-vuotiaita on palvelusetelipäiväkodeissa ollut enemmän viime vuoteen verrattuna, mikä vaikuttaa osaltaan kustannusten kasvuun. Palvelusetelin arvo on 1,55 kertainen alle 3-vuotiailla lapsilla. Myös kotikuntakorvausten määrä on kasvanut.

Tarvikeostot ovat vähentyneet, toteumaprosentti 55,6 (v. 2025 70,2), vähennystä 11,4 %.  Koulujen oppikirja- ja tarvikehankintoja tehdään edelleen, ja viime vuodesta poiketen lukion sähköisen oppimateriaalin hankinnat kirjautuvat vasta syyskuulle. Tästä syystä toteuma ei ole täysin vertailukelpoinen viime vuoteen verrattuna.

Avustusten määrä on laskenut viime vuoteen verrattuna 1 %:n, toteumaprosentti 60,4 (v. 2025 68,4), Kotihoidon sekä yksityisen hoidon tuet ovat vähentyneet 5,7 %. Avustuksiin lisättiin kaupunginhallituksen päätöksellä 26.1.2026 kahden professuurin perustamiseen sekä kestävän kehityksen maisteriohjelman käynnistämiseen yhteensä 300.000 euroa. Elokuussa maksettiin ensimmäinen avustus 100.000 euroa, mikä vaikuttaa toteumaan.

Muut toimintakulut ovat toteutuneet alempina viime vuoden vastaavaan ajankohtaan nähden, toteumaprosentti 17,6 (v. 2025 39,9), laskua viime vuoteen 25,7 %. Muiden kulujen määrä kokonaisuudesta on vähäinen, ja niissä voi olla merkittävää vaihtelua kuukausittain.

Toimintakulujen arvioidaan tässä vaiheessa toteutuvan 0,6 miljoonaa euroa talousarviota paremmin.

Sivistyslautakunnan toimintakatteen toteumaprosentti elokuussa oli 66,5 (v. 2025 66,8). Toimintakate on kasvanut viime vuoteen verrattuna 4,9 %. Elokuun talousraportin perusteella ennuste on, että toimintakate alittaa talousarvion 0,3 miljoonaa euroa.

Elokuussa 2026 henkilöstön lukumäärä kasvaa uuden lukuvuoden käynnistyessä. Vakituisten työntekijöiden määrä ja suhteellinen osuus henkilöstöstä ovat kasvaneet edellisvuoteen verrattuna, kun taas määräaikaisten ja sivuvirkaisten osuus on pienentynyt. Henkilötyövuosikertymä (HTV2) on opetuksessa 1,0 prosenttia suurempi kuin vastaavana aikana vuonna 2025, kun taas varhaiskasvatuksessa henkilöstömäärä on säilynyt edellisvuoden tasolla.

Henkilöstömäärärahojen osalta elokuun jälkeen käyttämättä tulisi laskennallisesti olla noin 32,7 prosenttia henkilöstöbudjetista. Opetusyksikön henkilöstömäärärahan käyttö on kokonaisuutena tavoitteessa. Varhaiskasvatuksessa henkilöstömäärärahan käyttö vastaa tavoitetasoa. Kokonaisuutena henkilöstökustannusten toteuman arvioidaan olevan hyvin lähellä suunniteltua vuoden lopussa.

Terveysperusteisten poissaolojen osalta raportin mukaan poissaolot ovat elokuussa olleet tavanomaista vähäisempiä. Kumulatiivinen poissaolotilanne on kuitenkin edelleen hyvin lähellä aiempien vuosien tasoa. Raportin perusteella merkittäviä muutoksia poissaolojen kokonaiskehityksessä ei ole havaittavissa.

Kolmannesvuosiraportin yhteydessä raportoidaan myös talousarvion toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta. Raportit ovat esityslistan liitteenä.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Esa Kohtamäki, toimialajohtaja, sivistystoimiala, esa.kohtamaki@pori.fi

Sivistyslautakunta päättää merkitä kolmannesvuosiraportin tiedoksi.