Sivistyslautakunta, kokous 29.9.2026

Esityslista on tarkastettu

§ 104 Peruskoulujen toimintakalenterien hyväksyminen lukuvuodelle 2026–2027

PRIDno-2026-7132

Valmistelija

  • Kirsi Nuorsaari, kirsi.nuorsaari@pori.fi

Perustelut

Perusopetusasetuksen 9 §:n 1 momentin mukaan opetuksen järjestäjän tulee lukuvuosittain laatia opetussuunnitelmaan perustuva suunnitelma, jossa määrätään opetuksen yleisestä järjestämisestä, opetustunneista, työajoista, koulun ulkopuolisesta opetuksesta ja muista opetuksen järjestämiseen liittyvistä asioista. Opetussuunnitelmaan perustuvaa suunnitelmaa kutsutaan lukuvuosisuunnitelmaksi, jonka jokainen koulu laatii. 

Lukuvuosisuunnitelmien yhteydessä laaditaan myös toimintakalenterit, joissa kuvataan koulujen lukuvuoden aikaiset tapahtumat, juhlat ja erilaiset teemapäivät. Toimintakalenterit helpottavat koulutyön ajoitusta ja edistävät koulujen toiminnan suunnitelmallisuutta. Toimintakalenteri laaditaan erillisenä muusta lukuvuosisuunnitelmasta, ja ne tulee laatia myös aiemmin kuin muu osa lukuvuosisuunnitelmaa. Toimintakalenterit laaditaan Wilmassa ja ne ovat siellä myös huoltajien luettavissa. 

Kaupungin hallintosäännön 27 §:n mukaan sivistyslautakunta hyväksyy koulujen lukuvuosisuunnitelmat ja toimintakalenterit. Peruskoulujen toimintakalenterit lukuvuodelle 2026–2027 ovat sivistyslautakunnan käsittelyä ja hyväksymistä varten tämän päätösehdotuksen liitteenä. Mahdollisista toimintakalenterin muutoksista lukuvuoden aikana päättää toimintasäännön mukaisesti opetusyksikön päällikkö.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Esa Kohtamäki, toimialajohtaja, sivistystoimiala, esa.kohtamaki@pori.fi

Sivistyslautakunta päättää hyväksyä peruskoulujen toimintakalenterit lukuvuodelle 2026–2027. 

Tiedoksi

Peruskoulut