Tekninen lautakunta, kokous 25.1.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 11 Harmaalinnan katuviheralueiden puuston vähentäminen

PRIDno-2021-6133

Valmistelija

  • Ismo Ahonen, kaupunginpuutarhuri, ismo.ahonen@pori.fi

Perustelut

Infran kunnossapito on valmistellut Harmaalinnan alueella asukaspalautteen, puiden sijainnin ja puiden kuntoarvoiden perusteella katupuiden poistoa.

Harmaalinnan kujannepuiden istutukset tehtiin 1980-luvulla sen ajan hengessä vehreyttämään asuinaluetta ja luomaan ryhdikkäitä puukujanteita. Vuosikymmenten aikana tonteilla sekä puistoissa kasvaneet puut ja istutukset muodostavat nykyään vihermassan ja vehreyden, jonka ansiosta kujannepuiden merkitys on vähentynyt ja ne ovat paikoin alkaneet häiritsemään tonttien kasvustoa sekä rakennusten ylläpitoa.

Osaltaan kujannepuiden häiritsevyyteen ja huonoon kuntoon on vaikuttanut niiden istuttaminen liian lähelle tonttien rajaa ja ahtaisiin kasvupaikkoihin.

Asukkailta saatujen palautteiden, puiden sijainnin ja puiden kuntokartoitusten perusteella päätettiin tarkastella alueen kujannepuita kokonaisuutena ja osallistamaan alueen asukkaat, kuulemalla heidän mielipiteensä alueen kujannepuista. Palautteista osa oli yleisesti puiden kaatoa vastustavia henkilöiltä, jotka eivät asu alueella, nyt esitettävässä kaatosuunnitelmaan on huomioitu ainoastaan alueella asuvien kannanotot.

Vastaavaa kokonaistarkastelua ja asukkaiden osallistamista on tehty aiemmin esim. Murtosenmutkan asuinalueella.

Hanke on edennyt suunnitelman mukaisesti:

2.11 Julkaistiin oheinen tiedote, vietiin alueelle maastotiedotteen sekä jaettiin alueen asukkaille tiedotteet postilaatikoihin.

3.11 kujannepuut katselmoitiin Infran kunnossapidon toimesta ja jäävät puut merkittiin punaisilla nauhoilla sekä lapulla, jossa luki ”jäävä puu”.

3.11 - 3.12 Asukkailla oli mahdollisuus ilmaista mielipiteenä tonttinsa kohdalla olevista puista (liitteenä yhteydenotot).

8.12 Infran kunnossapito katselmoi maastossa puut, joista oli tullut yhteydenottoja. Katselmoinnin jälkeen kaikkiin alueella asuvien yhteydenoton jättäneisiin oltiin yhteydessä ja sovittiin yhdessä toimenpiteet puiden suhteen.

 

Harmaalinnan asuinalueella on kujannepuita alun perin ollut 335 kpl. niistä on vuosien saatossa poistettu 62 kpl. ja nyt ollaan poistamassa 124 kpl. Harmaalinnaan on jäämässä 149 kpl. kujannepuuta.

Alueelle jää jäävien kujannepuiden lisäksi runsaasti taajamametsää, puistopuita, pihapuita sekä niin sanottuja siemenpuita, jotka luovat jatkossakin alueen vehreyden.

Ehdotus

Esittelijä

  • Markku Koppelomäki, Toimialajohtaja, markku.koppelomaki@pori.fi

Tekninen lautakunta päättää hyväksyä 124 puun kaadon Harmaalinnan alueelta.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

infrankunnossapito@pori.fi

Muutoksenhaku

Oikeus oikaisuvaatimuksen tekemiseen

Päätökseen tyytymätön voi tehdä oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa, sekä Porin kaupungin jäsen.

Päätöksen tiedoksianto ja oikaisuvaatimusaika

Valtuuston, kunnanhallituksen ja lautakunnan sekä kuntayhtymän kuntalain 58 §:n 1 momentissa tarkoitetun toimielimen pöytäkirja tai viranhaltijapäätös siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu.

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaamisesta. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua pöytäkirjanotteen lähettämisestä kirjeellä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai kolmantena päivänä pöytäkirjaotteen lähettämisestä asianomaisen suostumuksella sähköisenä viestinä. Kunnan jäsenen ja kuntalain 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Oikaisuvaatimuksen sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti päätöksen tehneelle toimielimelle tai viranhaltijapäätöksen osalta toimielimelle, jonka alaisuudessa viranhaltija toimii. Oikaisuvaatimuskirjelmässä on ilmoitettava päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu, sekä se, millaista oikaisua vaaditaan ja millä perusteilla sitä vaaditaan.

Oikaisuvaatimuskirjelmä on allekirjoitettava.

Oikaisuvaatimuksen käsittelemiseksi kirjelmässä on ilmoitettava vaatimuksen tekijän nimi ja postiosoite, johon asiaa koskevat ilmoitukset vaatimuksen tekijälle voidaan toimittaa.

Oikaisuvaatimuksen perille toimittaminen

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa osoitteeseen:

Porin kaupungin kirjaamo
PL 121
28101 PORI

Käyntiosoite:   Otavankatu 5 A, 3 krs.
Vaihde:           (02) 621 1100
Kirjaamo:        (02) 623 4470
Faksi:             (02) 634 9417
Sähköposti:     kirjaamo@pori.fi