§ 8 Tutkimuslupapäätös

Lataa 

PRIDno-2022-718

Päätöspäivämäärä

14.2.2022

Päätöksen tekijä

Yksikön päällikkö, opetusyksikkö

Päätöksen peruste

Tutkimuksessa kehitetään lukemisen ja kirjoittamisen sekä nopean nimeämisen arvioinnin välineitä, jotka on suunnattu opettajien ja erityisopettajien käyttöön. Lukemisen, kirjoittamisen ja nimeämisen taitoja koskevan tutkimustiedon lisäksi tutkimukseen osallistuville opettajille tarjotaan arviointimenetelmien käyttämiseen liittyvää koulutusta ja ohjausta. Lisäksi opettaja saa opetuksen kehittämisen tueksi palautetta ryhmänsä lasten lukemisen, kirjoittamisen ja nopean nimeämisen taidoista (edellyttää huoltajan luvan). Alustavan arvion mukaan menetelmä on koulujen käytettävissä vuoden 2023 aikana. Tutkimus siis hyödyttää Porin kaupunkia. 

Päätös

Myönnän tutkimusluvan oheisen kuvauksen mukaisesti kevätlukukausille 2022 ja 2023 Lavian yhtenäiskoulussa, Väinölän koulussa ja Vähärauman koulussa. Osallistuminen on kouluille ja oppilaille vapaaehtoista.

Allekirjoitus

Taneli Tiirikainen, yksikön päällikkö, sivistystoimiala, opetusyksikkö

Organisaatiotieto

Opetusyksikkö