§ 14 Hankeavustuksen myöntäminen, Asta ry

Lataa 

PRIDno-2021-300

Päätöspäivämäärä

7.2.2022

Päätöksen tekijä

Toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Päätöksen peruste

Kaupunginhallitus hyväksyi Porin kaupungin uudet avustusperiaatteet 28.9.2020 (§ 501). Uudistuksen myötä avautuu mahdollisuus tukea yhdistysten toteuttamia hankkeita. Kaupungin talousarvioesitys sisältää hankeavustuksiin varattavan määrärahan vuodelle 2022, jonka kaupunginvaltuusto vahvisti hyväksyessään talousarvion kokouksessaan 15.11.2021 (§229). 

Porin kaupungin avustusperiaatteiden mukaan hankeavustuksilla voidaan mahdollistaa sellaisia yhdistysten toteuttamia kehittämishankkeita, jotka tukevat kaupungin omaa toimintaa. 

Kaupunki voi olla päärahoittajana korkeintaan vuoden kestävässä esiselvityshankkeessa, työllistämishankkeessa, kokeiluhankkeessa tai tiedonkeruuhankkeessa silloin, kun hankkeelle ei ole saatavissa muuta rahoitusta. Edellytyksenä on, että hanke edesauttaa kaupungin omien palveluiden kehittämistä tai täydentää niitä. Hankkeessa voidaan kokeilla uudenlaista toimintaa tai kerätä sellaista tietoa, jota voidaan hyödyntää kaupungin palveluiden kehittämisessä. Avustus voi olla korkeintaan 90 % hankkeen kokonaiskustannuksista.

Avustusperiaatteissa todetut kriteerit:
Hankeavustuksilla voidaan mahdollistaa sellaisia yhdistysten toteuttamia kehittämishankkeita, jotka tukevat kaupungin omaa toimintaa. Edellytyksenä myöntämiselle on, että hanke edesauttaa kaupungin strategian ja ongelmien toteutusta sekä edistää kaupungin omien palveluiden kehittämistä tai täydentää niitä. Lisäksi elinvoima- ja ympäristölautakunta on päättänyt seuraavista avustusperiaatteita täydentävistä kriteereistä: 

  • Hankkeelle on laadittu hankesuunnitelma ja realistinen talousarvio, ja yhdistys on suunnitellut menettelyt niiden toteutumisen seurantaan.
  • Hankkeen myötä saadaan kaupunkilaisille lisää palveluvalikoimaa, kehitetään täysin uusia palveluita tai  lisätään olemassa olevan palvelun volyymia.
  • Erityisenä painopisteenä avustettavissa hankkeissa on nuorten syrjäytymisen ennaltaehkäiseminen ja  vähentäminen.
  • Etusijalle asetetaan työllisyyttä tukevat hankkeet, joilla on kaupungin haetun avustuksen lisäksi muuta rahoitusta (omaa ja/tai ulkopuolista). 
  • Avustusta myönnettäessä otetaan huomioon kaupungin aikaisempi kokemus hakijan toiminnasta.
  • Eduksi luetaan yhdistyksen vakiintunut toiminta ja asianmukaisesti järjestetty hallinto ja talous.
  • Kaupungilla on oikeus nimetä edustajansa hankkeen ohjausryhmään.

Avustuspäätöksiä tehdään kuitenkin aina harkinnan ja määrärahojen puitteissa. 

Psykososiaalisten palveluiden vastuualueenpäällikkö puoltaa lausunnossaan hanketta.

"Koen hankkeen toteuttamisen erityisen tärkeäksi, koska tällaista toimintaa ei Porissa ole toteutettu, eikä käsitykseni mukaan vastaavaa suunnitelmallista toimintaa ole Suomessa juuri muuallakaan. Tarve tällaiselle on suuri, niin asiakkaiden hyvinvoinnin lisäämisen ja pahoinvoinnin vähentämisen näkökulmasta, kuin myös palveluiden taloudellisen vaikuttavuuden kannalta (esimerkiksi asumispalveluissa hyvinvoinnin ja toimintakyvyn parantumisen myötä siirtyminen itsenäisempään asumiseen nopeutuu). Vahvasti puollan avustuksen myöntämistä hankkeen toteuttamiseksi.

Parannettavaa hankesuunnitelmassa näen siinä, että hanke on lyhyt. Vaikuttavuuden kannalta lähtisin pidemmästä hankeajasta liikkeelle, mutta tästäkin saa joka tapauksessa hyvän pilotin asiassa."

Porin kaupungin avustusperiaatteet 2020 mukaan työllistämis-, esiselvitys-, kokeilu- ja tiedonkeruuhankkeiden rahoittamisesta päättää elinvoima- ja ympäristötoimialan toimialajohtaja hankintavaltuuksien ja talousarviossa myönnetyn määrärahan puitteissa. Hankkeiden maksatuksessa noudatetaan avustusten yleistä maksatusaikataulua. Raportoinnin sisältö ja ajankohta kirjataan avustuspäätökseen.

Päätös

Päätän myöntää Asta ry:lle ParAsta Liikkua-hankkeen toteuttamiseen 56 419 € avustusta ajalle 1.5.2022 – 30.4.2023. Hankkeiden maksatuksessa noudatetaan avustusten yleistä maksatusaikataulua. Avustus maksetaan kolmessa erässä.

  • 1. erä 18 806,33 € hankkeen alkaessa 2022
  • 2. erä 18 806,33 € syyskuussa 2022 väliraportoinnin jälkeen
  • 3. erä 18 806,34 € joulukuussa 2022 väliraportoinnin jälkeen

Asta ry raportoi Porin kaupungin Psykososiaaliset palvelut -toimintayksikölle hankkeen tuloksista neljännesvuosittain.

Hankkeen keskeytyessä yhdistyksellä on velvollisuus maksaa saamansa hankeavustus takaisin siltä osin, kun hanke jää toteutumatta. 

Tämä päätös kumoaa 21.12.2021 tehdyn päätöksen §77.

Allekirjoitus

Lauri Kilkku, toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Organisaatiotieto

Kasvupalvelut- ja kaupunkisuunnitteluyksikkö