Kaupunginhallitus, kokous 14.3.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 162 Tahkoluodon merituulipuiston laajennuksen yleiskaavoituksen keskeyttäminen

PRIDno-2020-3686

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Juha Mäkelä, juha.makela@pori.fi

Perustelut

Suomen Hyötytuuli Oy on 7.1.2021 jättänyt Porin kaupungille aloitteen Tahkoluodon merituulipuiston laajennusta koskevan osayleiskaavan laadinnasta.

Kaavan tavoitteena on mahdollistaa enintään 45 yksikköteholtaan noin 11-20 MW tuulivoimalaa Porin Tahkoluodon edustalle tuotannossa jo olevan Tahkoluodon merituulipuiston luoteispuolelle. Voimaloiden kokonaiskorkeus on enintään 310 metriä. Hankkeen arvioitu kokonaisteho on 300-500 MW ja suunnittelualueen pinta-ala noin 135 km2. Tuulipuistoalueen vesialueet ovat Metsähallituksen omistuksessa. Osayleiskaava-alueen rajausta tarkennetaan tarvittaessa kaavaprosessin aikana. Alue on Satakunnan maakuntakaavassa osoitettu osittain tuulivoimarakentamiselle varattuna alueena (tv).

Hankkeen YVA-lain (252/2017) mukainen ympäristövaikutusten arviointimenettely on vireillä ja se toteutetaan samanaikaisesti kaavoituksen kanssa, mutta erillisenä hallinnollisena prosessina. Tahkoluodon merituulipuiston laajennuksen YVA-ohjelma on ollut nähtävillä huhti-toukokuussa 2020.

Kaavoitusaloitteessaan Suomen Hyötytuuli esittää Porin kaupungille, että kaupunki käynnistää oikeusvaikutteisen osayleiskaavan laatimisen maankäyttö- ja rakennuslain 77a §:n mukaisena siten, että voimaloiden rakennusluvat voidaan myöntää yleiskaavan perusteella. Suomen Hyötytuuli Oy on tehnyt sopimuksen AFRY Finland Oy:n kanssa hankkeen kaavoituksesta. Suomen Hyötytuuli Oy vastaa osayleiskaavan laadinnan ja tarvittavien selvitysten suunnittelukustannuksista.

Kaavoitusaloite liitekarttoineen on esityslistan liitteenä.

AFRY Finland Oy on laatinut kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman. OAS on liitteenä ja laitetaan nähtäville kaavan vireilletulokuulutuksen yhteydessä.

Porin elinvoima- ja ympäristötoimiala sekä sen kaupunkisuunnittelu on valmistellut yhdessä Suomen Hyötytuuli Oy:n kanssa sopimusehdotuksen Tahkoluodon merituulipuiston laajennuksen osayleiskaavan valmistelun edellyttämästä yhteistyöstä. Tässä kaavoitussopimuksessa todetaan kaavoitusaloitteen mukainen tavoite enintään 45 tuulivoimalan merituulipuiston osayleiskaavoituksesta, todetaan hankesuunnittelusta vastaava konsultti AFRY Finland Oy, sovitaan tiedonvaihdosta ja hallinnollisesta menettelystä lain ja asetusten edellyttämällä tavalla, Suomen Hyötytuuli Oy:n vastaamista kaikista kaavoituskustannuksista, tavoiteaikataulusta sekä sopimuksen voimaantulosta, sitovuudesta ja raukeamisesta.

Kaavoitussopimus on liitteenä ja tulee julkiseksi hyväksymisen ja allekirjoittamisen jälkeen.

Ehdotus

Esittelijä

Aino-Maija Luukkonen, kaupunginjohtaja, aino-maija.luukkonen@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää

  1. käynnistää osayleiskaavan laadinnan kaavoitusaloitteen liitekartassa esitetylle alueelle,
  2. hyväksyy kaavanlaadintaa koskevan sopimusehdotuksen Suomen Hyötytuuli Oy:n kanssa,
  3. valtuuttaa elinvoima- ja ympäristötoimialan toimialajohtajan allekirjoittamaan kaavoitussopimuksen sekä kokoamaan tarvittaessa ohjausryhmän kaavatyön tueksi sekä
  4. antaa kaupunkisuunnittelun tehtäväksi kuuluttaa osayleiskaavan laadinta vireille, asettaa kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtäville sekä huolehtia kaavoituksen edellyttämistä käytännön järjestelyistä.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Esteellisyys

Tommi Salokangas

Kokouskäsittely

Tommi Salokangas (yhteisöjäävi, Pori Energia Oy, hallituksen jäsen) poistui esteellisenä kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.
Tommi Salokankaan sijaan kokoukseen saapui Arto Nurmi.

Valmistelija

Juha Mäkelä, juha.makela@pori.fi

Perustelut

Tahkoluodon merituulipuiston laajennuksen osayleiskaavaa koskeva viranomaisneuvottelu (MRL 66 §) on pidetty Teams-kokouksena 24.2.2021.

Suomen Hyötytuuli Oy:n kaavakonsultti AFRY Finland Oy on laatinut luonnoksen Tahkoluodon merituulipuiston laajennusta koskevaksi osayleiskaavaksi. Kaavaluonnos perustuu ympäristövaikutusten arvioinnin laajempaan vaihtoehtoon 2, jossa tuulivoimaloita esitetään myös Tahkoluodon syväväylän koillispuolelle. Kaavan tavoitteena on mahdollistaa enintään 45 tuulivoimalan rakentaminen meriperustukselle.

Voimaloiden maksimikorkeus on 310 metriä ja yksikköteho 11-20 MW. Voimaloiden välinen etäisyys on vähintään 1 kilometri, pääsääntöisesti 1,5-2 km. Sähkönsiirto mantereelle toteutetaan suoraan merikaapelein Tahkoluotoon tai mahdollisen merisähköaseman kautta. Tuulipuisto liitetään olemassa olevaan voimajohtoon Tahkoluodossa.

Lähimmät vakituiset asuinrakennukset sijaitsevat Tahkoluodossa noin 5 km etäisyydellä hankealueesta ja lähimmät lomarakennukset Iso-Enskerissä noin 2,5 km etäisyydellä. Hankealueen syvyys vaihtelee 10 metristä yli 50 metriin. Parhaat tuulivoimaloiden rakennuspaikat löytyvät 15–30 metriä syviltä moreenipohjilta. Kaava-alueen etäisyys mantereesta on kaukaisimmillaan noin 23 kilometriä. Kaava-alue koostuu kahdesta alueesta, joiden välissä kulkee laivaväylä. 

Voimaloiden rakentamisalue esitetään kaavassa pistekatkoviivalla. Yksittäisten voimaloiden rakennuspaikat ilmaistaan ohjeellisina. Tarkemmat paikat ja voimaloiden lukumäärä täsmentyvät jatkosuunnittelussa ja viimeistään vesi- ja rakennuslupavaiheessa. Kaavamääräyksissä on huomioitu syväväylän turvallisuus, meriarkeologisen tutkimuksen tarve, vesilain edellyttämä lupatarve, voimaloiden merkintä vesiliikenteen ja ilmailun tarpeet edellyttävällä tavalla, haitallisten vaikutusten lieventämisvelvoite sekä silakan kutualueiden säilyminen. Kaavan selvitykset ovat samat kuin YVA-hankkeessa, ja esittävät kaikki merkittävät tuulivoimahankkeesta aiheutuvat vaikutukset, jotka on mahdollista tunnistaa ennen tarkkoja voimaloiden sijaintitietoja.

Kaavaluonnos on tavoitteena asettaa nähtäville niin, että YVA-selostuksen ja kaavan valmisteluaineiston nähtävilläolo on yhden kuukauden ajan päällekkäin. Kaavaa ja YVA-prosessia koskeva esittelytilaisuus verkossa on yhteinen. YVA-selostuksesta ja kaavaluonnoksesta saatavat lausunnot sekä muu palaute, ja YVA-yhteysviranomaisen (Varsinais-Suomen Ely-keskus) antaman perusteltu päätelmä YVA-selostuksesta antavat edelleen hyvät lähtökohdat kaavaehdotuksen laadinnalle. 

Liitenumerot viittaavat kaavaselostuksen liiteluetteloon. Kaavaan liittyvä oheismateriaali (ympäristövaikutusten arviointiselostus liitteineen) on nähtävillä konaisuudessaan merituulipuiston laajennusta koskevilla YVA-sivuilla Ympäristöhallinnon verkko-osoittessa https://www.ymparisto.fi/fi-FI/Asiointi_luvat_ja_ymparistovaikutusten_arviointi/Ymparistovaikutusten_arviointi/YVAhankkeet/Suomen_Hyotytuuli_Oy_Tahkoluodon_merituulipuiston_laajennus_Pori

Ehdotus

Esittelijä

Aino-Maija Luukkonen, kaupunginjohtaja, aino-maija.luukkonen@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää

  1. asettaa tuulivoimahanketta koskevan osayleiskaavaluonnoksen nähtäville maankäyttö- ja rakennuslain 62 §:n  ja maankäyttö- ja rakennusasetuksen 30 §:n mukaisella tavalla viranomaisten ja muiden osallisten kuulemista varten sekä
  2. antaa kaupunkisuunnittelun tehtäväksi kuuluttaa kaavaluonnos nähtäville, pyytää lausunnot sekä huolehtia muista kaavoituksen edellyttämistä käytännön järjestelyistä.

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan välittömästi kokouksessa. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastettiin välittömästi kokouksessa. 

Valmistelija

  • Juha Mäkelä, juha.makela@pori.fi

Perustelut

Tahkoluodon merituulipuiston laajennusta koskevan osayleiskaavan käsittelyissä kaupunginhallituksessa 18.1.2021 § 4 ja 29.3.2021 § 216 on ollut läsnä esteellisiä päätöksentekijöitä. Päätöksenteossa on tämän vuoksi syntynyt menettelyvirheitä, jotka vaarantavat kaavaprosessin hyväksymisen ja lainvoimaisuuden saavuttamisen. Tämän vuoksi kaavaprosessi on välttämätöntä keskeyttää.

Asiassa on kuultu hanketoimijaa ja tämä on hyväksynyt menettelyn.

Ehdotus

Esittelijä

  • Aino-Maija Luukkonen, kaupunginjohtaja, aino-maija.luukkonen@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää keskeyttää 18.1.2021 päätöksellään käynnistyneen Tahkoluodon merituulipuiston laajennusta koskevan osayleiskaavan laadintaprosessin.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Esteellisyys

  • Arto Nurmi, Lauri Kilkku

Kokouskäsittely

Merkitään, että Juha Mäkelä saapui esittelemään asiaa kello 15.10.

Merkitään, että tämän asiakohdan käsittelyn ajaksi poistuivat esteellisinä Arto Nurmi (yhteisöjäävi, Porin Satama Oy:n hallituksen puheenjohtaja) ja Lauri Kilkku (yhteisöjäävi, Suisto Kiinteistöt Oy:n hallituksen puheenjohtaja).

Tiedoksi

Erillisen toimeenpano-ohjeen mukaisesti.

Muutoksenhaku

Oikeus oikaisuvaatimuksen tekemiseen

Päätökseen tyytymätön voi tehdä oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa, sekä Porin kaupungin jäsen.

Päätöksen tiedoksianto ja oikaisuvaatimusaika

Valtuuston, kunnanhallituksen ja lautakunnan sekä kuntayhtymän kuntalain 58 §:n 1 momentissa tarkoitetun toimielimen pöytäkirja tai viranhaltijapäätös siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu.

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaamisesta. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua pöytäkirjanotteen lähettämisestä kirjeellä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai kolmantena päivänä pöytäkirjaotteen lähettämisestä asianomaisen suostumuksella sähköisenä viestinä. Kunnan jäsenen ja kuntalain 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Oikaisuvaatimuksen sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti päätöksen tehneelle toimielimelle tai viranhaltijapäätöksen osalta toimielimelle, jonka alaisuudessa viranhaltija toimii. Oikaisuvaatimuskirjelmässä on ilmoitettava päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu, sekä se, millaista oikaisua vaaditaan ja millä perusteilla sitä vaaditaan.

Oikaisuvaatimuskirjelmä on allekirjoitettava.

Oikaisuvaatimuksen käsittelemiseksi kirjelmässä on ilmoitettava vaatimuksen tekijän nimi ja postiosoite, johon asiaa koskevat ilmoitukset vaatimuksen tekijälle voidaan toimittaa.

Oikaisuvaatimuksen perille toimittaminen

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa osoitteeseen:

Porin kaupungin kirjaamo
PL 121
28101 PORI

Käyntiosoite:   Otavankatu 5 A, 3 krs.
Vaihde:           (02) 621 1100
Kirjaamo:        (02) 623 4470
Faksi:             (02) 634 9417
Sähköposti:     kirjaamo@pori.fi