§ 35 Poikkeaminen, Lavia

Lataa 

PRIDno-2021-6153

Päätöspäivämäärä

13.5.2022

Päätöksen tekijä

Toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Päätöksen peruste

Kaavatilanne

Alueella ei ole voimassa asemakaavaa eikä yleiskaavaa. Rakennuspaikan kohdalla ei ole merkintöjä Satakunnan maakuntakaavassa.

Rakentamisrajoitus/Poikkeaminen

Meren tai vesistön ranta-alueeseen kuuluvalle rantavyöhykkeelle ei saa rakentaa rakennusta ilman asemakaavaa tai sellaista oikeusvaikutteista yleiskaavaa, jossa on erityisesti määrätty yleiskaavan tai sen osan käyttämisestä rakennusluvan myöntämisen perusteena. (MRL 72 §)

Naapurien kuuleminen

Hakija on suorittanut osan naapureiden kuulemisesta. Kaupunki on kuullut osan naapureista kirjeitse. Naapureilla ei ole huomauttamista hakemukseen.

Naapureita laajempi kuuleminen ei ole tarpeen. (MRL 173 §, MRA 86 §)

Hakemuksen perustelut ja asian harkinta

Lavian kunnanhallitus on 4.3.2013 (§ 57) hyväksynyt nyt haettua poikkeamista vastaavan poikkeusluvan vapaa-ajan asuinrakennuksen muuttamiseksi vakituiseksi asuinrakennukseksi. Hakemuksen mukaan hakija on ollut siinä uskossa, että aiempi poikkeuslupapäätös on ollut riittävä, eikä poikkeamispäätöstä vastaavaa rakennuslupaa ei ole haettu kahden vuoden määräajassa. Hakemuksessa esitettyjen perustelujen mukaan rakennuspaikka sijaitsee kolmen kilometrin päässä Lavian keskustassa, Porintieltä on hyvät liikenneyhteydet, myös joukkoliikennettä ja lähiympäristössä on vakituista asutusta. Lisäksi kiinteistöllä on vesi- ja sähköliittymä, paineviemärivalmius, vuonna 2012 rakennettu asetusten mukainen kiinteistökohtainen jätevesijärjestelmä ja loma-asunto on peruskorjattu 2011-2012 ja täyttää vakituisen asuinrakennuksen määräykset. 

Asia on ollut esillä elinvoima- ja ympäristötoimialan toimialajohtajan asettamassa rakennus- ja poikkeamislupatyöryhmässä. Työryhmä puoltaa hakemusta. Lavian kunta on myöntänyt aiemmin vastaavan käyttötarkoituksen muutoksen. Hakemuksen mukainen rakentaminen ei aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle. Hanke ei vaikeuta rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista ja täyttää muutkin poikkeamiselle asetetut edellytykset (MRL 171 §).

Työryhmä esittää poikkeamisen myöntämistä.

Päätösvallan peruste

Porin kaupungin elinvoima- ja ympäristötoimialan toimintasäännön 16 §:n mukaan toimialajohtaja päättää muista kuin hallintosäännön 27 §:n 8. ja 9. kohdan tarkoittamista suunnittelutarveratkaisuista ja poikkeamisista MRL 171 §:n perusteella.

Päätös

Päätän myöntää haetun poikkeamisluvan rakennus- ja poikkeuslupatyöryhmän esityksen mukaisesti.

Poikkeamispäätös on voimassa kaksi vuotta päätöksen lainvoimaiseksi tulemisesta lukien. Ennen rakennustoimenpiteisiin ryhtymistä on haettava poikkeamispäätöstä vastaavaa rakennuslupaa poikkeamispäätöksen voimassaoloaikana.

Allekirjoitus

Lauri Kilkku, toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Organisaatiotieto

Elinvoima- ja ympäristötoimiala