Joukkoliikennejaosto, kokous 31.5.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 28 Joukkoliikennejaoston lausunto valtuustoaloitteeseen: Julkisen liikenteen markkinointiin panostettava

PRIDno-2022-1960

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Vasemmistoliiton Porin valtuustoryhmä, ensimmäinen allekirjoittaja Raisa Ranta jätti valtuuston kokouksessa seuraavan valtuustoaloitteen:

"VALTUUSTOALOITE:

Julkisen liikenteen markkinointiin panostettava

Porin julkiselle liikenteelle tarvitaan tukea markkinoinnin tai muun kampanjoinnin muodossa käyttöasteen normalisoinnin tueksi.

Koronapandemia vähensi asiakasvirtaa, eikä Porissa tehty julkisen liikenteen uudistuskaan jättänyt käyttäjille positiivista mielikuvaa. Viime aikoina julkinen liikenne on ollut isolta osin kuntalaisten huomion kohteena ja varsinkin linja-autoliikenne on tärkeä asia suurelle joukolle porilaisia. Nyt jo pelkästään polttoaineen hinnan nousun myötä kiinnostus julkista liikennettä kohtaan on kasvamassa. Monet seikat tukevat ajatusta panostaa olemassa olevaan liikennöintiin alekampanjalla ja muilla tavoin markkinoimalla.

Yleinen mielikuva julkisen liikenteen tilasta Porissa on ollut heikentymään päin. Valitettavasti yhden suurimman asiakasryhmän, meriporilaisten, yhteyksiä on heikennetty julkisen liikenteen uudistuksen myötä. Kampanjointi olisi yksi keino parantaa negatiivista kuvaa Porin julkisesta liikenteestä.

Porin Vasemmiston valtuustoryhmä esittää, että Porin julkisen liikenteen käytön edistämiseksi toteutetaan kampanja, jossa käyttäjille tarjotaan määräajaksi huojennusta hintoihin sekä markkinoidaan julkisen liikenteen käyttöä kuntalaisille. 

Porissa, 11.4.2022

Vasemmistoliiton Porin valtuustoryhmä

Raisa Ranta

Mika Aho

Jaakko Jäntti

Antero Kivelä

Jani-Petteri Pajukoski

Markku Tanttinen

Milka Tommila

Oili Heino"

Ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää lähettää valtuustoaloitteen kaupunginhallitukselle kaupunginvaltuuston päätösten toimeenpanon yhteydessä käsiteltäväksi.

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää valtuustoaloitteen kaupunginhallitukselle kaupunginvaltuuston päätösten toimeenpanon yhteydessä käsiteltäväksi.

Valmistelija

  • Merika Lanne, merika.lanne@pori.fi

Perustelut

Porin Vasemmistoliiton valtuustoryhmä, ensimmäinen allekirjoittaja Raisa Ranta, jätti valtuuston kokouksessa 11.4.2022 § 63 valtuustoaloitteen, jossa esitetään, että Porin julkisen liikenteen käytön edistämiseksi toteutetaan kampanja, jossa käyttäjille tarjotaan määräajaksi huojennusta hintoihin sekä markkinoidaan julkisen liikenteen käyttöä kuntalaisille. Valtuustoaloite on luettavissa historiatiedoista.

Kaupunginhallitus päätti pyytää kokouksessaan 25.4.2022 § 296  aloitteesta joukkoliikennejaoston ja elinvoima- ja ympäristölautakunnan lausunnot 31.8.2022 mennessä.

Asian esittely ja aikaisempi käsittely ovat historiatiedoissa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Kilkku, vs. kaupunginjohtaja, lauri.kilkku@pori.fi

Joukkoliikennejaosto päättää antaa asiasta seuraavan lausunnon:

Joukkoliikenteen lippujen hintoja ja käyttöehtoja muutettiin 7.6.2021 alkaen. Aikaisempaan verrattuna lipputuotteiden määrä väheni ja kertalippujen hinnoittelu yksinkertaistui, kun luovuttiin matkan pituuden mukaan kallistuvista lipuista. Ennen lipputuoteuudistusta tehdyissä asiakaskyselyissä vastaajat ovat useasti todenneet pitävänsä lippujen hintoja kalliina. Uudistuksen jälkeen tehdyissä kyselyissä lippujen hintoja on moitittu vähemmän kuin aikaisemmin. 

Tammi-huhtikuussa 2022 eniten matkojen tehtiin aikuisten kausilipulla (55 €) 17 %, nuorison 8-16 -vuotiaiden kausilipulla (30 €) 16 %, perusopetuslain mukaisiin matkoihin tarkoitetulla koululaislipulla 14 %, kymmenen matkan sarjalipulla (25 €) 13 % ja 17-25 -vuotiaiden kausilipulla (42 €) 9 %. Kuljettajalta käteisellä ostettavien aikuisten kertalippujen (3,50 €) osuus kaikista matkoista oli noin 7 % ja mobiilikertalipun noin 4 %. Vajaan vuoden käytössä olleet uudet viiden tunnin (5 €) ja vuorokauden (8 €) rajattoman matkustuksen aikaliput ovat jääneet alle prosentin osuuteen kaikista matkoista. 

Lippujen hintojen merkitys joukkoliikenne-kustannuspaikan taloudelle on merkittävä. Talousarviovaiheessa vuodelle 2022 on ennustettu noin 2,2 miljoonan euron lipputuloja. Maaliskuun loppuun mennessä lipputuloja on kertynyt 570 000 euroa (3kk) eli noin neljännes ennusteesta. Kesä-joulukuussa 2021 lipputuloja kertyi noin miljoona euroa (7kk). Kuluvan vuoden toteutuvien lipputulojen ennustaminen on vaikeaa, mutta vuoden 2021 toteuman ja jo kertyneiden tulojen perusteella on hyvin haastavaa saavuttaa 2,2 miljoonan euron lipputulot koko vuodelta. 

Lippujen hintojen huojentamiseen määräajaksi ei kuitenkaan talousarviossa pysymisen näkökulmasta ole varaa, ilman erillistä tarkoitukseen osoitettua määrärahaa. Talvikauden arkipäivinä linjastolla tehdään lähes 6000 matkaa, viikonloppuina noin 1000 lauantaisin ja 500 sunnuntaisin. Lipputulojen menetykset olisivat vähäisimpiä, mikäli sunnuntaisin kokeiltaisiin lippujen hintojen huojennuksia tai mahdollisesti jopa maksuttomia matkoja (lipputulot sunnuntaisin 1000-1500 €). Lipputuloriskin lisäksi polttoaineen hinnannousu vaikuttaa kustannuspaikan talouteen ennakoitua enemmän, sillä liikennöinti-indeksiin sidotut sopimuskorvaukset kasvavat ellei joukkoliikenteen vuorotarjontaa vähennetä.

Käyttöoikeussopimuksen aikana joukkoliikenteen markkinointi on ollut liikenteenharjoittajien vastuulla, kuten myös riski lipputuloista. Edelleen Porin Linjat Oy on jatkanut tiedotustehtävien hoitamista sopimuksessa lippu- ja maksujärjestelmästä, myyntikanavista ja neuvonta- ja tiedotuspalveluista Porin tieliikenteen toimivaltaisen viranomaisen hankkimassa avoimessa joukkoliikenteessä 7.6.2021 alkaen (Joukkoliikennejaosto 4.5.2021 § 34) kuvatulla tavalla. Porin Linjat Oy huolehtii mm. 

  • reitti-, pysäkki-, aikataulu-, hinta- ja saatavuustiedot sekä esteettömyystietojen saatavuudesta avoimessa rajapinnassa
  • aikataulu-, reitti- ja lippujärjestelmämuutoksista tiedottamisesta verkkosivuillaan
  • liikenteen häiriötilanteiden tiedottamisesta verkkosivuillaan ja mobiilisovelluksessa
  • aikataulujen ylläpidosta verkkosivuilla, tuottamisesta tulosteiksi ja painattamisesta sekä jakamisesta linja-autoissa
  • aikataulujen ylläpidosta pysäkeillä


Joukkoliikenteen houkuttelevuuteen ja kulkutapaosuuden kasvattamiseen tähtäävää markkinointia ei ole aloitettu.  Hankintasopimuksen alkuvaihe 7.6.2021 alkaen on ajoittunut Covid-19 -pandemian aikaisiin yhteiskunnan toiminnan sulkemisen ja rajoittamisen aikakauteen. Joukkoliikenteelle vaikutukset ovat olleet erityisen raskaat: koska syyt matkustamiseen ovat vähentyneet, matkoja on myös tehty vähemmän ja lipputulot ovat jääneet vähemmiksi kuin aikana ennen Covid-19 -vaikutusta.

Avoimen joukkoliikenteen terveysturvallisuuden kyseenalaistaminen on aiheuttanut joukkoliikenteelle mainehaittaa. Kustannusten kannalta haasteena on ollut riski tartuntatautilain 2016/1227 § 58 f mukaisesta määräyksestä, jossa aluehallintovirasto voi tautitilanteen kiihtyessä määrätä rajoittamaan matkustajamääriä linja-autoissa. Määräyksen takia aamuruuhkassa peruskoululaisten lakisääteisiä matkoja varten suunnitelluilla vuoroilla olisi lisättävä linja-autoja ja kuljettajia, mikäli matkustajamäärää olisi rajoitettava. Kulunut kouluvuosi onkin edetty ilman markkinointia ja hyvin varovaisesti ruuhkautumista arvioiden.

Toteutuneiden matkustajamäärien perusteella voidaan tehdä johtopäätös, että tällä hetkellä moni käyttää joukkoliikennettä säännöllisesti koulu- ja työmatkoilla, mutta ruuhka-ajoista riippumattomien asiointimatkojen kasvuun olisi mahdollisuuksia. Mahdolliset markkinointitoimenpiteet olisi järkevintä kohdentaa asiointimatkoihin, ellei joukkoliikenteen määrärahoihin saada merkittävää lisäystä vuorotarjonnan tihentämiseksi ruuhka-aikoina. Joukkoliikenteen kulkutapaosuus voisi Porissa kasvaa, mikäli vähintään arkipäivien ruuhka-aikana saavutettaisiin 20-30 min vuoroväli ympärivuotisilla tiiviin asutuksen reiteillä.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kokouskäsittely

Jaosto päätti pitää kokoustauon klo 15.45-15.49. 

Tiedoksi

Kaupunginhallitus/Johanna Jokelainen

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.