Sivistyslautakunta, kokous 15.2.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 41 Aluehallintoviraston lausuntopyyntö, Hallintokantelu, varhaiskasvatuksen toimitiloissa asetettu maskipakko lasten vanhemille tuodessaan lasta sisätilaan

PRIDno-2022-187

Valmistelija

  • Ritva Välimäki, yksikön päällikkö, varhaiskasvatusyksikkö, ritva.valimaki@pori.fi

Perustelut

Kantelija on lähettänyt 13.1.2022 Lounais-Suomen aluehallintovirastolle liitteenä olevan kantelun.

Kantelu koskee Päiväkoti Koivulan kantelijan mielestä lainvastaista toimintaa. Kantelijan mukaan päiväkodissa on voimassa määräys, että kasvomaskia käyttämätöntä vanhempaa - hänen viedessään taikka hakiessaan lasta - ei tule päästää sisään, tai ainakaan kuraeteistä pidemmälle. Hän sanoo Ritva Välimäen painottavan antamissaan määräyksissään, että nimenomaan maskittomalle vanhemmalle asetetaan rajoituksia – maskia käyttäville vanhemmille on siten annettu erioikeuksia. Kantelija kertoo kirjallisesti kysyneensä henkilökunnalta, että minkä lainkohdan nojalla heillä on toimivalta menetellä kyseisellä - syrjivällä -  tavalla. Hän ei ole saanut vastausta kysymykseen, eikä päiväkoti ole muuttanut menettelyään.

Aluehallintovirasto pyytää sivistyslautakunnan lausuntoa kanteluun 21.2.2022 mennessä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Esa Kohtamäki, toimialajohtaja, sivistystoimiala, esa.kohtamaki@pori.fi

Lautakunta antaa seuraavan lausunnon:

Varhaiskasvatuksessa ei ole vanhemmille maskipakkoa. Varhaiskasvatuksessa, kuten Porin kaupungin muissakin julkisissa yksiköissä on noudatettu Satakunnan alueellisen tartuntatautien työryhmä ATTR:n kulloinkin voimassa olevia alueellisia suosituksia. Satakunnassa on voimassa laaja maskisuositus. Erityisesti suositellaan kasvomaskien käyttöä, mikäli turvavälejä ei pystytä säilyttämään. Päiväkotien tilat ovat erilaisia ja toimintatavat ovat myöskin vaihdelleet tilojen käytön ja henkilöstöresurssien mukaan. 

Varhaiskasvatuslain (540/2018) 10 §:n mukaisesti varhaiskasvatusympäristön on oltava terveellinen ja turvallinen sekä toimitilojen ja toimintavälineiden on oltava terveellisiä ja turvallisia. Tiloissa on toimittava niin, että pystytään mahdollisimman hyvin turvaamaan päiväkodissa olevien lasten ja henkilöstön terveysturvallisuus. Myös työsuojelulaki velvoittaa kaupunkia työnantajana huolehtimaan työntekijöiden terveydestä ja turvallisuudesta työssä, myös koronan osalta. Edellä mainituista syistä maskittomia vanhempia ei voida päästää eteistiloihin silloin, kun siellä on muitakin henkilöitä paikalla, jos riittäviä etäisyyksiä ei voida järjestää. Näissä tilanteissa vanhempi ja lapsi on otettu vastaan heti ulko-ovella tai vaihtoehtoisesti on pyydetty vanhempaa odottamaan sen aikaa, että eteistiloissa on  voitu järjestää riittävät turvavälit.

Koivulan päiväkodin vs. päiväkodin johtaja Tiina Aleniuksen mukaan vanhemmille on asiasta tiedotettu  sähköisen ohjelman kautta viimeksi tammikuussa. Kaikkien lapsiryhmien ovissa on myös ollut maskisuositusmuistutus. 

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Lounais-Suomen aluehallintovirasto

Liitteet

Oheismateriaali