Perustelut
Valtuutettu Heidi Sakari on jättänyt KV 28.2.2022 § 40 Ahlaisten urheilukentän pururadan kunnostusta sekä kuntoportaiden rakentamista urheilukentälle koskevan valtuustoaloitteen. Valtuustoaloite on luettavissa historiatiedoista.
Kaupunginhallitus päätti pyytää kokouksessaan 7.3.2022 § 128 aloitteesta sivistyslautakunnan ja teknisen lautakunnan lausunnot 31.5.2022 mennessä.
Sivistyslautakunnan lausunto:
Ahlaisten urheilukenttä on sekä alueen asukkaiden että alueella toimivien yhdistysten käytössä. Aloitteessa tuodaan tuodaan esille toimivan ja hoidetun liikuntaympäristön merkitystä alueen viihtyvyydelle ja alueen asukkaiden liikkumiselle.
Sivistystoimialan liikunta- ja nuorisoyksikkö tarkastelee liikuntapaikkaverkoston laajuutta ja hoitotasoa sekä arvioi liikuntapaikkaverkostoa ja uusien liikuntapaikkojen perustamista yhdessä teknisen toimialan edustajien kanssa. Liikuntapaikkaverkoston hoito ja ylläpito tapahtuu teknisen toimialan infrayksikön liikuntapaikat-toimintayksiköstä käsin.
Aloitteessa esitetään Ahlaisten urheilukentän ympäristössä kulkevan pururadan kunnostusta. Kuntoratojen pintamateriaalina käytetään nykyisin purun tilalla kivituhkaa. Ahlaisten urheilukentän ympäristössä kulkevan kuntoreitin varrelle on toteutettu frisbeegolf-rata, jota on myös viime aikoina laajennettu. Frisbeegolf on kasvattanut viime vuosien aikana suosiotaan ja, kuten aloitteessakin todetaan, tämän myötä myös Ahlaisten urheilukentän alueen käyttö on lisääntynyt. Jotta kuntorata palvelee tarkoitustaan turvallisena liikkumisympäristönä ja houkuttelee alueen ihmisiä liikkumaan lenkkeilyn tai frisbeegolfin merkeissä, kuntoradan pinnan tulee olla hoidettu.
Aloitteessa esitetään myös kuntoportaiden toteuttamista Ahlaisten urheilukentän läheisyyteen. Kuntoportaat monipuolistavat alueen liikkumismahdollisuuksia ja saattavat houkutella liikkumaan myös henkilöitä, joita perinteinen lenkkeily ei innosta. Kuntoportaita on toteutettu toistaiseksi neljät Porin alueelle: Porin metsän Mestareiden portaat, Noormarkun Kirkkokallion portaat, Presidentinpuiston portaat sekä Kartanon kuntoreitin varrella olevat portaat. Lisäksi Yyterin dyynien näköalatasanteelle nousevat portaat toimivat myös kuntoportaina.
Kartanon porrashanke toteutettiin Rakkaudella porilaisille -hyvinvointirahan turvin talkootyönä alueen asukasyhdistyksen toimesta. Ahlaisten urheilukentän ympäristö on Kartanon kuntoradan alueen kanssa varsin samankaltainen. Porrashankkeita on viime vuosien aikana esitetty eri puolille Poria, mutta kaikki esitykset eivät ole edenneet toteutukseen. Erityisesti etäämmällä keskustasta olevia alueita koskevien hankkeiden kohdalla on alueen toimijoita kannustettu oman elinympäristönsä kehittämiseen, toteuttamalla kuntoporrashanke tai muu vastaava kolmannen sektorin hankkeena, hakemalla esimerkiksi Leader-rahoitusta. Alueen toimijoiden yhteinen hanke lisää alueen asukkaiden ja yhdistysten yhteisöllisyyttä. Ahlaisten urheilukentän alueen kuntoportaat soveltuvat sekä sijaintinsa että hankkeen kokoluokan puolesta toteutettavaksi Kartanon porrashankkeen tapaan kolmannen sektorin hankkeena. Ahlaisten urheilukentällä sijaitsevan frisbeegolf-radan perustamisessa ja laajentamisessa on jo aiemmin hyödynnetty Leader-rahoitusta.
Mahdollinen kuntoporrashanke on syytä suunnitella niin, että urheilukentän ja kuntoradan alueella sekä ympäristössä kulkevat frisbeegolf-väylät huomioidaan portaiden sijoittelussa. Kuntoportaiden vaatimaa maan pinnan muotoa ja korkeuseroa löytyy urheilukentän pohjoispäästä. Samalla alueella kulkee myös frisbeegolf-väyliä, joten sijainnin suunnittelussa on syytä kiinnittää erityistä huomiota käyttäjäturvallisuuteen.
Ehdotus
Esittelijä
-
Esa Kohtamäki, toimialajohtaja, sivistystoimiala, esa.kohtamaki@pori.fi
Sivistyslautakunta päättää antaa oheisen lausunnon valtuustoaloitteesta kaupunginhallitukselle.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.