Perustelut
Sivistystoimiala selvitti huhtikuussa 2022 huoltajien ja perheiden tyytyväisyyttä varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen toimintaan. Kysely toteutettiin kaupungin varhaiskasvatuksessa ja palveluseteli päiväkodeissa sähköisen kyselyn avulla. Kyselyn tulokset valmistuivat toukokuussa. Vastaava tutkimus on toteutettu myös keväällä 2018 ja 2020. Kyselyyn saatiin 729 vastausta, vastausprosentti oli 20%. Vanhemmat osallistuivat tällä kertaa aiempia kertoja aktiivisemmin kyselyyn. Tutkimuksen yhteenveto on liitteenä.
Tutkimuksen aihealueita olivat varhaiskasvatuspaikan hakeminen, varhaiskasvatus- tai esiopetuspaikassa aloittaminen, lapsen kasvatus ja huomioimen yksilönä, viestintä, lapsen varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelmasta keskustelu sekä avoin varhaiskasvatus..
Kaikkiaan tulokset ovat hyvällä tasolla ja suurelta osin erinomaisella tasolla. Parhaimmat arvosanat annettiin tyytyväisyydelle saatuun paikkaan. Henkilökunnan ja lasten välinen vuorovaikutus ja Varhaiskasvatuksen toiminta-ajat vastaavat tarpeitamme saivat kiitettäviä arvosanoja. Myös Lapsen viihtyminen varhaiskasvatuksessa tai esiopetuksessa sekä Lasten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista huolehtiminen saivat kiitettäviä arvosanoja. Yleinen arvosana toiminnalle asteikolla 1–5 oli 4,44
Hyvälle tasolle ylsi viimeisenä Asiakaspalvelu varhaiskasvatuspaikkaa hakiessanne, palveluohjaus . Tyydyttävälle tasolla jäivät vain Tiedonsaanti erilaisista varhaiskasvatuksen vaihtoehdoista ja Riittävä valinnanmahdollisuus varhaiskasvatuspaikkojen välillä.
Kyselystä on koostettu myös perusyksikkökohtaiset tulokset, jos vastaajia on ollut enemmän kuin viisi. Vanhemmilla oli mahdollisuus antaa myös sanallista palautetta.
Ehdotus
Esittelijä
-
Esa Kohtamäki, toimialajohtaja, sivistystoimiala, esa.kohtamaki@pori.fi
Lautakunta merkitsee asiakastyytyväisyyskyselyn vastausten koosteen tietoonsa saatetuksi.