§ 26 Vuokrasopimus Perusturvan työ-ja päivätoiminta Jopi ja Tinki tiloista

PRIDno-2022-3091

Päätöspäivämäärä

7.7.2022

Päätöksen tekijä

Toimialajohtaja, tekninen toimiala

Päätöksen peruste

Perusturvan päivä-ja työtoimintayksiköiden siirtäminen yhteisiin toimitiloihin, asiakkaiden saavuttavuuden parantaminen ja pystytään pienentämään toimimitilojen pinta-alaa 194 m2.

Teknisen toimialan toimintasäännön mukaan ulkoavuokrattavista toimitiloista päättää teknisen toimialan johtaja tai hänen sijainen, kun vuosivuokra on alle 200 000,00 €/kk alv.0%

Kuvaus

Kuntouttava päivätoiminta Tinkin toimitalat sijaitsevat tällä hetkellä osoitteessa Ulasoorintie 4. Tiloihin jouduttiin siirtymään, kun edellisessä paikassa oli jatkuvaa pieneläinhaittoja sekä sisäilmaolosuhde ongelmaa. Vuokralainen on katsonut tarpeelliseksi siirtyä pois tiloista ennen aluehallintoviraston vaatimien selvityksien määräpäivien täyttymistä. Tiloista siirryttiin viereiselle kiinteistölle osoitteeseen Ulasoorintie 4, vaikka tilat ovat ahtaat ja asiakkaiden saavutettavuus huono, mutta sisäilmaolosuhteen koettiin paremmiksi. Työtoimintayksikkö Jopi on joutunut myös siirtymään sisäilmaolosuhteiden vuoksi väliaikaisiin tiloihin Sahalaistentenkadulle. 

Kuntouttavalle päivä- ja työtoiminnalle on ollut jo kauan tavoitteena löytää yhteiskäyttötilat. Tiloja on haettu kysymällä kaupunki konserniin kuuluvilta yhtiöillä mahdollisuutta toteutta yhteiskäyttötilat Jopille ja Tinkille. Kysely ei tuottanut tulosta. Päädyttiin kilpailuttamaan markkinoilta Perusturvalautakunnan 29.4.2021 § 120 pidetyn kokouksen päätöksen mukaisesti mahdollisesti tarjolla olevia vapaita yhteiskäyttöön soveltuvia tiloja. 

Tarjousta harkitsi kaksi eri ehdokasta. Toinen tarjoajista olisi joutunut rakennuttamaan uudisosan nykyisen toimitilan lisäksi ja luopui hankkeesta. Toisella oli tila valmiina, mutta ei kuitenkaan jättänyt tarjousta. Kaupunki päätti avata neuvottelut toisen ehdokkaan tiloista osoitteessa Valtakatu 12. Sisäpihan puolisessa rakennuksen siipiosassa sijaitsevien tilojen vuokraamiseksi Perusturvan päivä- ja työtoiminnan käyttöön. Osapuolet saavuttivat yhteisymmärryksen, että tilat voidaan tehdä pienillä muutostöillä yhteiskäyttötilaksi päivä- ja työtoiminnan toiminnan vaatimien edellytysten mukaiseksi.

Päivä-ja työtoiminnalle on nyt osapuolten kesken suunniteltu tilat Valtakatu 12:toista sisäpihalla sijaitsevaan siipiosan kerrokseen 1b sijoittuu Tinki pinta-ala 406 m2 ,  kerrokseen 2b sijoittuu Jopi pinta-ala 440 m2, päärakennuksen 1a liiketilaan sijoittuu ruoka/kahviotoiminta pinta-ala 75,0 m2 ja päärakennuksen kerrokseen 4. 7c sijoittuu työntekijöiden taukotila 134 m2. Yhteensä vuokrataan toimitilaa 1 055,00 m2 ja vuokran määrä on 10 550,00 €/kk alv. 0%, lisäksi määräajalle Investointivuokra on 2 407,80 €/kk alv. 0% yhteensä kokonaisvuokra määräajalle  on 12 957,80 €/alv. 0%. Perusvuokra on 10,00 €/m2 ja kokonaisvuokra sisältää investointivuokran 2,28 €/m2. Vuokrasopimus on määräaikainen ajalle 1.10.2022 - 30.9.2027. Vuositasolla vuokra on yhteensä 155493,6 euroa. 

Vuokrasopimus on hyvinvointialueelle siirtyvä vuokrasopimus. Valmistelusta on informoitu hyvinvointialueen virkamiehiä. Sopimukseen kirjataan lause rajoituslaista. 

Perusturvan päivä- ja työtoiminnan tilat pienenevät  nykyisistä Tinki 589 m2 ja Jopi 660 m2 yhteensä 1249,0 m2 - 1 055 m2 = 194 m2

Päätös

Päätän, että vuokrasopimus kuntouttavalle päivä- ja työtoiminnalle tehdään liitteen vuokrasopimusluonnoksen mukaan.

Allekirjoitus

Mikko Viitala, vs. toimialajohtaja, tekninen toimiala

Organisaatiotieto

Tilayksikkö