Kaupunginvaltuusto, kokous 29.8.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 117 Eroanomus Porin kaupunginvaltuustosta sekä sivistyslautakunnasta, Liljegren Julia

PRIDno-2022-3995

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Johanna Jokelainen, hallintopäällikkö, johanna.jokelainen@pori.fi

Perustelut

Julia Liljegren on jättänyt eroanomuksen paikkakunnalta muuton takia kaupunginvaltuuston jäsenyydestä ja sivistyslautakunnan jäsenen tehtävästä.

Kuntalain 70 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetulle ja varavaltuutetulle.

Kuntalain 17.2 §:n mukaan jos valtuutetun on vapautettu toimestaan, valtuuston puheenjohtaja kutsuu hänen sijaansa jäljellä olevaksi toimikaudeksi asianomaisen vaaliliiton, puolueen tai yhteislistan järjestyksessä ensimmäisen varavaltuutetun.

Vaalilain 93.2 §:n mukaan jos valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi, kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja kuntalain 17 §:n mukaisesti.

Ehdotus

Esittelijä

Lauri Kilkku, vs. kaupunginjohtaja, lauri.kilkku@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto myöntää kuntalain 70 §:n perusteella Julia Liljegrenille eron  valtuutetun tehtävästä.

Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuuston puheenjohtaja:

  • kutsuu varavaltuutettu Reetta Vähätalo-Amhdakin valtuutetuksi Julia Liljegrenin sijaan
  • pyytää keskusvaalilautakuntaa määräämään uuden varavaltuutetun.

Kaupunginhallitus päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto:

  • myöntää Julia Liljegrenille eron sivistyslautakunan jäsenen tehtävästä
  • valitsee Julia Liljegrenin tilalle sivistyslautakuntaan uuden jäsenen.

Pöytäkirja tämän asiakohdan kohdalta tarkastetaan välittömästi kokouksessa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kaupunginhallitus päätti tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti kokouksessa.

_____________________

Merkitään, että Jari Hakala saapui kokoukseen 15.25 tämän asian käsittelyn aikana.

Perustelut

Kaupunginhallitus käsitteli asiaa kokouksessaan 22.8.2022 § 483.

Asian esittely ja käsittely on historiatiedoissa.

Ehdotus

Kaupunginhallituksen päätösehdotus:

Kaupunginvaltuusto päättää myöntää kuntalain 70 §:n perusteella Julia Liljegrenille eron valtuutetun tehtävästä.

Kaupunginvaltuusto päättää, että kaupunginvaltuuston puheenjohtaja:

  • kutsuu varavaltuutettu Reetta Vähätalo-Amhdakin valtuutetuksi Julia Liljegrenin sijaan
  • pyytää keskusvaalilautakuntaa määräämään uuden varavaltuutetun.

Kaupunginvaltuusto päättää:

  • myöntää Julia Liljegrenille eron sivistyslautakunnan jäsenen tehtävästä
  • valita Julia Liljegrenin tilalle sivistyslautakuntaan uuden jäsenen.

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti myöntää kuntalain 70 §:n perusteella Julia Liljegrenille eron valtuutetun tehtävästä.

Kaupunginvaltuusto päätti, että kaupunginvaltuuston puheenjohtaja:

  • kutsuu varavaltuutettu Reetta Vähätalo-Amhdakin valtuutetuksi Julia Liljegrenin sijaan
  • pyytää keskusvaalilautakuntaa määräämään uuden varavaltuutetun.

Kaupunginvaltuusto päätti:

  • myöntää Julia Liljegrenille eron sivistyslautakunnan jäsenen tehtävästä
  • valita Julia Liljegrenin tilalle sivistyslautakuntaan uudeksi jäseneksi Reetta Vähätalo-Amhdakin
  • valita Reetta Vähätalo-Amhdakin tilalle sivistyslautakunnan uudeksi varajäseneksi Marianne Schreyn.

Kokouskäsittely

Merkitään, että valtuutettu Laura Pullinen esitti, että sivistyslautakunnan uudeksi jäseneksi valitaan Reetta Vähätalo-Amhdak ja sivistyslautakunnan varajäseneksi Reetta Vähätalo-Amhdakin tilalle valitaan Marianne Schrey.

Tiedoksi

Nimetyt henkilöt, hallintoyksikkö/LUMU-tiimi, sivistyslautakunta, Aapeli-tuki/käyttäjähallinta, ICT-yksikkö/Helpdesk, tarkastustoimi, viestintäyksikkö, keskusvaalilautakunta

Liitteet

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus
Päätökseen saa hakea muutosta:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Valitusaika
Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä,
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen
Kunnallisvalitus tehdään Turun hallinto-oikeudelle. 

Postiosoite:               PL 32, 20101 Turku
Käyntiosoite:             Sairashuoneenkatu 2-4
Sähköpostiosoite:     turku.hao@oikeus.fi
Faksinumero:            029 56 42414
Puhelinnumero:         029 56 42400
Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Valituksessa on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimusten perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.
Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.
Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Oikeudenkäyntimaksu
Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. 


Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Porin kaupungin kirjaamosta.

Postiosoite:              PL 121, 28101 Pori
Käyntiosoite:            Palvelupiste Porina, Yrjönkatu 13
Sähköpostiosoite:    kirjaamo@pori.fi
Faksinumero:           (02) 634 9417
Puhelinnumero:        (02) 623 4470
Vaihde                      (02) 621 1100

Palvelupisteen aukioloajat
maanantai               10 - 16
tiistai-torstai              8 - 16
perjantai                   8 - 15

Pöytäkirja on viety nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon toimielimen päättämän aikataulun mukaisesti.

Asianosaiselle lähetettyyn pöytäkirjaotteeseen muutoksenhakuohjeineen on merkitty lähettämispäivä sekä pöytäkirjan nähtävilläolopäivä.