§ 61 Säästövapaiden maksaminen

Lataa 

PRIDno-2022-5086

Päätöspäivämäärä

19.9.2022

Päätöksen tekijä

Pelastusjohtaja

Päätöksen peruste

HENK 31.3.2014, § 70 Säästövapaaohje

15.2.2022 § 56 VATE:n suositus kuntiin ja kuntayhtymiin eräissä henkilöstöasioissa

Kuvaus

Hallintopäällikkö Petri Ekberg:

HENK 31.3.2014, § 70 Säästövapaaohjeessa on määritelty, että työntekijä/viranhaltija voi säästää enintään 20 lomapäivää säästövapaaksi. Säästövapaa tulee pitää viiden vuoden kuluessa sen kalenterivuoden päättymisestä, minkä aikana säästövapaista on tullut sopia, esim. lomanmääräytymisvuodelta 2013 – 2014 säästettäväksi sovittu loma tulee pitää 31.12.2019 mennessä. Sopimusta uusista säästövapaista ei tehdä, jos työntekijällä/viranhaltijalla on säästövapaata 20 päivää tai enemmän.

Ohjeella ei puututa niiden säästövapaiden pitämiseen, jotka on sovittu säästettäväksi ennen ohjeen antamista. Nämä säästövapaat voidaan pitää em. viiden vuoden aikarajasta poiketen. Säästövapaan enimmäismäärää (20 päivää) laskettaessa otetaan huomioon jo aiemmin sovitut säätövapaat. Työnantajan tulee tulevan lomakauden loman ajankohdasta työntekijää/viranhaltijaa kuullessa huolehtia siitä, että aiemmin sovituista säästövapaista tehdään työntekijän/viranhaltijan kanssa suunnitelma säästövapaiden pitämisestä.

Lähtökohtaisesti Satakunnan pelastuslaitoksella suunnitelmia säästölomien pitämisestä työntekijän/viranhaltijan kanssa ei olla tehty ja osalla henkilöstöä säästövapaita on kertynyt yli sallitun määrän. Pelastuslaitos on siirtymässä Satakunnan hyvinvointialueelle vuoden 2023 alussa. 15.2.2022 § 56 VATE:n kuntiin ja kuntayhtymiin antaman suosituksen mukaan säästövapaista voidaan sopia organisaatiossa käytössä olevien sääntöjen perusteella. Suosituksena on, että organisaatiot eivät kasvata HVA:lle siirtyvää lomapalkkavelkaa sopimalla säästölomista aiemmista vuosista poikkeavalla tavalla vuoden 2022 aikana. Mikäli säästölomista sovitaan, tulee samalla sopia vähintään vuoden tarkkuudella , milloin säästöön siirretty loma pidetään HVA:lla.

Esitän, että kaikki Satakunnan pelastuslaitoksen työntekijöiden/viranhaltijoiden yli viisi vuotta vanhat säästövapaat laitetaan maksuun lokakuun 2022 palkka-ajon yhteydessä liitteen mukaisesti. Myös alle viisi vuotta vanhat säästövapaat maksetaan niiltä osin, kun ne ylittävät sallitun 20 päivän rajan. Tämän lisäksi työnantaja tekee suunnitelman alle viisi vuotta vanhoista säästövapaiden pitämisestä työntekijän/viranhaltijan kanssa.

Työnantaja on sopinut maksettavista säästövapaista työntekijöiden/viranhaltijoiden kanssa.

Päätös

Päätän, että kaikki Satakunnan pelastuslaitoksen työntekijöiden/viranhaltijoiden yli viisi vuotta vanhat säästövapaat laitetaan maksuun lokakuun 2022 palkka-ajon yhteydessä liitteen mukaisesti. Myös alle viisi vuotta vanhat ne säästövapaat maksetaan, jotka ylittävät sallitun 20 päivän rajan. Maksettavista säästövapaista on sovittu työntekijöiden/viranhaltijoiden kanssa. Tämän lisäksi työnantaja tekee suunnitelman alle viisi vuotta vanhoista säästövapaiden pitämisestä työntekijän/viranhaltijan kanssa.

Allekirjoitus

Pekka Tähtinen, pelastusjohtaja, Satakunnan pelastuslaitos

Organisaatiotieto

HR-yksikkö