§ 66 Suunnittelutarveratkaisu, Tuorsniemi

Lataa 

PRIDno-2022-2235

Päätöspäivämäärä

27.9.2022

Päätöksen tekijä

Toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Päätöksen peruste

Kaavatilanne

Rakennuspaikan alueella ei ole voimassa olevaa asemakaava.

Kiinteistön alueella on voimassa Lounais-Porin oikeusvaikutukseton yleiskaava (hyv. 7.5.2001), jossa alue on osoitettu pientalovaltainen asuntoalueeksi, jota yleiskaavan tavoitetilanteeseen mennessä ei asemakaavoiteta (AP-1) sekä osittain maa- ja metsätalousvaltaiseksi (M) alueeksi.

Ei merkintöjä Satakunnan maakuntakaavassa.

Rakentamisrajoitus/poikkeaminen

Rakennuspaikka maankäyttö- ja rakennuslain 16 §:n mukaista suunnittelutarvealuetta. Rakennettaessa suunnittelutarvealueelle tulee täyttyä maankäyttö- ja rakennuslain 137 §:n mukaiset rakennusluvan erityiset edellytykset.

Naapurien kuuleminen/lausunnot

Hakija on suorittanut naapurien kuulemisen. Rakennuspaikan länsipuolella olevat naapurit ovat huomauttaneet, että pihatien tulisi olla 10 metrin päässä heidän rajastaan. Hakijat ovat tehneet muutoksia suunnitelmiin huomautuksen johdosta.

Muutoin naapureilla ei ole huomautettavaa hankkeeseen. (MRL 173 §) Asianosaisten laajempi kuuleminen ei ole tarpeen. (MRA 86 §)

Asian harkinta

Asia on ollut esillä elinvoima- ja ympäristötoimialan toimialajohtajan asettamassa rakennus- ja poikkeamislupatyöryhmässä. Työryhmä puoltaa hakemusta. Rakennuspaikka sijaitsee Hankreetintien varrella ja pääosin oikeusvaikutuksettoman yleiskaavan pientalovaltaisen asuntoalueen alueella, jota ei yleiskaavan tavoitetilanteeseen mennessä kaavoiteta. Lähiympäristössä on olemassa olevaa pientaloasutusta ja rakennukset ovat liitettävissä rakennuspaikan rajalla sijaitsevaan vesilinjaan. Rakennuspaikka sijaitsee etäällä asemakaavoitetusta alueesta eikä hakemuksen mukainen rakentaminen aiheuta haittaa asemakaavoitukselle, yleiskaavoitukselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle. Rakentaminen on sopivaa yhdyskuntateknisten verkostojen ja liikenneväylien toteuttamisen sekä liikenneturvallisuuden ja palvelujen saavutettavuuden kannalta sekä maisemalliselta kannalta eikä vaikeuta erityisten luonnon- tai kulttuuriympäristön arvojen säilyttämistä eikä virkistystarpeiden turvaamista. (MRL 137 §)

Työryhmä esittää suunnittelutarveratkaisun myöntämistä.

Päätösvallan peruste

Porin kaupungin elinvoima- ja ympäristötoimialan toimintasäännön 16 §:n mukaan toimialajohtaja päättää muista kuin hallintosäännön 27 §:n 8. ja 9. kohdan tarkoittamista suunnittelutarveratkaisuista ja poikkeamisista MRL 171 §:n perusteella.

Kuvaus

Rakennushanke

160 k-m²:n omakotitalon ja 100 k-m²:n autotallin sekä niille johtavan tien rakentaminen.

Hakija

[peitetty]

Rakennuspaikka

Noin 6540 m²:n suuruinen määräala tilasta [peitetty] Hankreetintien varrella.

Määräala on rakentamaton.

Päätös

Päätän myöntää haetun suunnittelutarveratkaisun rakennus- ja poikkeuslupatyöryhmän esityksen mukaisesti.

Päätös on voimassa kaksi vuotta päätöksen lainvoimaiseksi tulemisesta lukien. Ennen rakennustoimenpiteisiin ryhtymistä on haettava suunnittelutarveratkaisua vastaavaa rakennuslupaa suunnittelutarveratkaisun voimassaoloaikana.

Kaupunginvaltuuston 24.3.2014 § 35 mukaan päätöksen valmistelusta ja käsittelystä peritään 470 euron maksu.

Allekirjoitus

Jouko Hautamäki, vs. toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Organisaatiotieto

Elinvoima- ja ympäristötoimiala