Tekninen lautakunta, kokous 4.10.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 182 Avustushakemus, Laurilantien tiekunta

PRIDno-2022-5100

Valmistelija

  • Mika Painilainen, hallintopäällikkö, tekninen toimiala, mika.painilainen@pori.fi

Perustelut

Laurilantien tiekunta pyytää korotettua avustusprosenttia yksityistielleen. Tiekunnan hakemuksen mukaan Laurilantien tiekunta on perustettu 9.6.2022. Tie on läpikulkutie, jota käyttävät esim. Makholmassa ja Viesvedellä asuvat. Tie on kaupungin käyttämä kunnossapitoreitti esim. Päivärinteentielle. Tien varrella on Preiviikin vpk:n asema.

Kaupungin avustussääntöjen mukaan, avustus edellyttää vähintään kahta vakinaista asuntoa ja toimivaa tiekuntaa. Tiekunnille maksetaan raha-avustusta tiekunnan tilinpäätösasiakirjoja vastaan siten, että avustussumma määräytyy vuosittain yksityisteihin varattavan määrärahan mukaan hakijoiden kesken. Normaali avustusprosentti oli vuonna 2022 35 %. 

Tämän lisäksi tiekunta voi anoa tekniseltä lautakunnalta yksityistielleen normaalia korkeampaa avustusprosenttia siitä syystä, että tie on liikenteellisesti tai muuten merkittävä, kuten esim. vilkas läpiajotie. Tällaisilla teillä avustusprosentti oli vuonna 2022 40 %.

Laurilantie täyttää kaupungin avustusehdot ja tiekunnan hakemuksessa esitetyillä perusteilla se on oikeuttu korkeampaan avustusprosenttiin.

Ehdotus

Esittelijä

  • Markku Koppelomäki, Toimialajohtaja, markku.koppelomaki@pori.fi

Tekninen lautakunta päättää, että Laurilantien yksityistielle sovelletaan korkeampaa kunnossapitokustannusten avustusprosenttia vuodesta 2023 alkaen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Laurilantien tiekunta

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Porin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. 

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti päätöksen tehneelle toimielimelle tai viranhaltijapäätöksen osalta toimielimelle, jonka alaisuudessa viranhaltija toimii.

Kirjaamon yhteystiedot:
Postiosoite:                PL 121, 28101 Pori
Käyntiosoite:              Palvelupiste Porina, Yrjönkatu 13
Sähköpostiosoite:      kirjaamo@pori.fi
Faksinumero:            (02) 634 9417
Puhelinnumero:         (02) 623 4470
Vaihde                       (02) 621 1100

Palvelupisteen aukioloajat
maanantai                 10 - 16
tiistai-torstai                8 - 16
perjantai                     8 - 15


Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
•    päätös, johon haetaan oikaisua
•    miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
•    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. 

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Porin kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirja on viety nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon toimielimen päättämän aikataulun mukaisesti.

Asianosaiselle lähetettyyn pöytäkirjaotteeseen oikaisuvaatimusohjeineen on merkitty lähettämispäivä sekä pöytäkirjan nähtävilläolopäivä.