Perustelut
Palkkaratkaisujen linjakkuus ja pidemmän aikavälin tavoitteenasetanta palkkausjärjestelmien kehittämiselle nousevat yhä merkittävämpään rooliin kilpailun kiristyessä osaavasta työvoimasta niukkojen resurssien todellisuudessa. Palkkapoliittisten linjojen määrittelytarpeen takana vaikuttavat myös osaltaan sekä tuore virka- ja työehtosopimusratkaisu, joka sisältää kaksi paikallisesti sovittavaa järjestelyerää, että toimenpidesuosituksia sisältävä vuoden 2021 palkkakartoitus. Palkkakartoituksessa havaittiin jonkin verran palkkausjärjestelmien eriytymistä toimialoittain. Kaupungin tulee kuitenkin kohdella koko henkilöstöään yhdenvertaisesti riippumatta esimerkiksi siitä, minkä virka- ja työehtosopimuksen piiriin henkilö kuuluu.
Palkan motivoivaakaan merkitystä ei ole syytä vähätellä. Voimakkaimmin palkan vaikutus näkyy siinä, että mikäli palkkaan yhdistyy epäoikeudenmukaisuuden kokemus, tämä vähentää sekä työtyytyväisyyttä että työmotivaatiota. Toimiva palkkausjärjestelmä onkin yhdenvertainen, läpinäkyvä ja kannustava.
Palkkapoliittisten linjojen tarkoituksena on antaa suuntaviivat palkkausjärjestelmien kehittämiselle pidemmällä aikavälillä ja toisaalta tarjota selkänojaa kaikkiin palkkaratkaisuihin. Aukikirjoitettu palkkapolitiikka osaltaan varmistaa hyvän hallinnon toteutumista palkkoihin liittyvässä päätöksenteossa. Nyt määriteltävän palkkapolitiikan ulkopuolelle jäävät ne johtavat viranhaltijat, jotka kuuluvat kaupunkitason johtoryhmään.
Palkkapoliittisten linjaukset perustuvat kaupunkistrategiaan, henkilöstöohjelmaan, yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelmaan sekä kaupungin vuosittain tehtävään palkkakartoitukseen ja niitä tarkistetaan tarvittaessa strategiakauden kuluessa.
Ehdotus
Esittelijä
-
Lauri Kilkku, vs. kaupunginjohtaja, lauri.kilkku@pori.fi
Kaupunginhallitus hyväksyy kaupungin palkkapoliittiset linjaukset.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.