§ 84 Suunnittelutarveratkaisu, Ruosniemi

Lataa 

PRIDno-2022-5304

Päätöspäivämäärä

21.12.2022

Päätöksen tekijä

Toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Päätöksen peruste

Kaavatilanne

Ei asemakaavaa.

Oikeusvaikutteisessa kantakaupungin yleiskaava 2025:ssä (hyv. 10.12.2007) rakennuspaikka sijoittuu pientalovaltaiselle asuntoalueella (AP) sekä maa- ja metsätalousvaltaiselle alueelle (M). Uudisrakennukset sijoittuvat pääosin AP-alueelle.

Satakunnan maakuntakaavassa alue on merkitty kehittämisperiaatemerkinnällä yhdyskuntarakenteen laajenemissuunta.

Rakentamisrajoitus

Rakennuspaikka on MRL 16 §:n mukaista suunnittelutarvealuetta.

Naapurien kuuleminen

Hakija on kuullut naapurit. Naapureilla ei ole huomautettavaa hankkeesta. (MRL 173 §)

Asian harkinta

Asia on ollut esillä elinvoima- ja ympäristötoimialan toimialajohtajan asettamassa rakennus- ja poikkeamislupatyöryhmässä. Työryhmä puoltaa hakemusta. Kyseessä on vanha rakennuspaikka, jolla vanha, jo purettu, asuinrakennus korvataan uudella asuinrakennuksella. Lisäksi rakennuspaikalle rakennetaan uusi talousrakennus. Hakemuksen mukaan alueella on vesijohto ja rakennusaikana liitytään viemäriverkostoon. Hakemuksen mukainen rakentaminen ei aiheuta haittaa asemakaavoitukselle, yleiskaavoitukselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle. Rakentaminen on sopivaa yhdyskuntateknisten verkostojen ja liikenneväylien toteuttamisen sekä liikenneturvallisuuden ja palvelujen saavutettavuuden kannalta sekä maisemalliselta kannalta eikä vaikeuta erityisten luonnon- tai kulttuuriympäristön arvojen säilyttämistä eikä virkistystarpeiden turvaamista. (MRL 137 §)

Työryhmä esittää suunnittelutarveratkaisun myöntämistä.

Päätösvallan peruste

Porin kaupungin elinvoima- ja ympäristötoimialan toimintasäännön 16 §:n mukaan toimialajohtaja päättää muista kuin hallintosäännön 27 §:n 8. ja 9. kohdan tarkoittamista suunnittelutarveratkaisuista ja poikkeamisista MRL 171 §:n perusteella.

Kuvaus

Rakennushanke

1,5-kerroksisen 161 k-m²:n omakotitalon ja 79,8 k-m²:n talousrakennuksen rakentaminen purettujen rakennusten tilalle.

Rakennuspaikka

Tila [peitetty]. Pinta-ala kiinteistörekisterin mukaan 0,2100 ha.

17.2.2022 myönnetty purkulupa vanhan asuinrakennuksen (70 k-m²) purkamiseksi. Lisäksi olemassa oleva 21,5 m²:n talousrakennus.

Päätös

Päätän myöntää haetun suunnittelutarveratkaisun rakennus- ja poikkeuslupatyöryhmän esityksen mukaisesti.

Päätös on voimassa kaksi vuotta päätöksen lainvoimaiseksi tulemisesta lukien. Ennen rakennustoimenpiteisiin ryhtymistä on haettava suunnittelutarveratkaisua vastaavaa rakennuslupaa suunnittelutarveratkaisun voimassaoloaikana.

Päätöksen valmistelusta ja käsittelystä peritään 500 euron maksu kaupunginvaltuuston 28.2.2022 (§ 30) hyväksymän taksan 54 §:n perusteella.

Allekirjoitus

Jouko Hautamäki, vs. toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Organisaatiotieto

Elinvoima- ja ympäristötoimiala