§ 86 Hankeavustuksen myöntäminen, Kellahden kyläyhdistys ry

Lataa 

PRIDno-2022-7012

Päätöspäivämäärä

23.12.2022

Päätöksen tekijä

Toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Päätöksen peruste

Porin kaupungin avustusperiaatteiden (KH 28.9.2020 § 501) mukaan yhdistys voi hakea kaupungilta 1–3 vuotta kestävän kehittämishankkeen omarahoitusosuutta tai kuntaosuutta, kun hankkeen päärahoitus tulee joltain muulta rahoittajalta. Edellytyksenä myöntämiselle on, että hanke edesauttaa kaupungin strategian ja ohjelmien toteutusta. Kaupungin avustuksella voidaan kattaa omarahoitusosuus, joka on korkeintaan 30 % hankkeen kokonaiskustannuksista. 

Hanke tukee sekä kaupungin strategiaa että hyvinvointiohjelmaa. 

Alle vuoden mittaisen hankkeen rahoittamisesta päättää elinvoima- ja ympäristötoimialan toimialajohtaja hankintavaltuuksien ja talousarviossa myönnetyn määrärahan puitteissa.

Yhdistys raportoi Porin kaupungin Strategia- ja tietopalveluyksikölle hankkeen tuloksista. Yhdistyksellä on velvollisuus maksaa takaisin mahdollisesti käyttämättä jäänyt hankeavustus. 

Kuvaus

Kellahden kyläyhdistys on perustettu vuonna 1993. Toiminnan tavoitteena on mm. lisätä kellahtelaisten hyvinvointia ja viihtyvyyttä sekä kehittää kylää. Kyläyhdistys järjestää esim.
tapahtumia, kokouksia, koulutuksia ja talkoita. Kaikki kyläläiset ja kesäasukkaat ovat halutessaan kyläyhdistyksen jäseniä. 

Hankkeen tavoitteena on kunnostaa kylätalon yhteydessä varastona toiminut tila kerhotilaksi, joka palvelee tulevaisuudessa mm. 4H-kerholaisia, bändisoittajia, käsitöiden tekijöitä sekä mm.
yksityisiä vuokraajia. Haaveena on järjestää kerhotilassa myös ikäihmisten viriketoimintaa/tarinakahveja. Asennamme tilaan astianpesukoneen, jota "toisella puolella" ei ole.
Tämä mahdollistaa vuokratoiminnan laajentamisen. Kohderyhmänä on siis kyläläiset, tilan tulevina käyttäjinä on etenkin nuoret sekä ikäihmiset. Tila vaatii perusteellisen pintaremontin sekä
keittiön ja wc:n uudistamisen.

Pääasiallinen kohderyhmä hankkeelle on kyläläiset, etenkin lapset ja nuoret sekä ikäihmiset.

Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 33927,8 euroa, josta kaupungilta haettavan avustuksen suuruus on 10178,34 euroa. Haettavan avustuksen osuus kokonaiskustannuksista on 30 prosenttia.

Strategiapäällikkö Tomi Lähteenmäen lausunto: "Kellahden kyläyhdistys on aktiivinen toimija ja heillä on erinomaisia visioita ja suunnitelmia alueensa asukkaiden osallistamiseen. On toivottavaa, että tämä hanke käynnistyy ja, että kyläyhdistys ottaa sekä suunnittelu- että toteutusvaiheessa mukaan alueensa asukkaita, varsinkin lapsia ja nuoria. Suosittelen siis hankeavustuksen myöntämistä."

Kellahden kyläyhdistys ry on hakenut avustusta 16.6. 2022, jonka jälkeen hankkeen toteuttamisajankohta on muuttunut, hanke toteutetaan ajalla 1.12. 2022 - 30.9. 2023.

 

 

Päätös

Päätän myöntää Kellahden kyläyhdistykselle "Kerhotila Kellahdelle"- hankkeen omarahoitusosuuteen 10178,34 euroa vuodelle 2023.

Avustus maksetaan Elinkeinotoiminnan ostopalvelut -kustannuspaikalta 14117403 tililtä 47550.

Allekirjoitus

Jouko Hautamäki, toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Organisaatiotieto

Kasvupalvelut- ja kaupunkisuunnitteluyksikkö