§ 1 Tien nimeäminen, Pitkänokantie 29

Lataa 

PRIDno-2021-3535

Päätöspäivämäärä

16.1.2023

Päätöksen tekijä

Apulaiskaupungingeodeetti

Päätöksen peruste

Elinvoima- ja ympäristötoimialan toimintasäännön 19 § nojalla haja-asutusalueen teiden nimeäminen ja osoitenumerointi tapahtuu apulaiskaupungingeodeetin viranhaltijapäätöksellä.

Valmistelun yhteydessä suoritettiin asianosaisten kuuleminen. Rakennusvalvontayksikön ehdotus tien nimeksi oli Muutamanpolku. Kuulemisen yhteydessä saatiin yksi mielipide, jossa [peitetty] ehdotti omastaan sekä [peitetty] puolesta nimeksi Kolmenpolkua. Porin kaupungissa ja naapurikunnissa on jo saman kaltaisia kolmeen viittaavia tien tai kadun nimiä, mm. Kolmperä, Kolmisaarentie, Kolmiontie, Kolmirannantie. Yleisen turvallisuuden ja osoitejärjestelmän yksilöivyyden takia tulee saman kaltaisia osoitenimiä välttää.

Ehdotettu Muutamanpolku on yksilöivä tien nimi ja samankaltaisia ei ole Porissa tai lähikunnissa.

Maankäyttö- ja rakennusasetuksen 84 §:n mukaan rakennuksen omistajan tulee asettaa kadulta, muulta liikenneväylältä ja tontin sisäiseltä liikennealueelta näkyvään paikkaan rakennuksen ja porrashuoneen tunnusta ilmaiseva numero tai kirjain sen mukaan kuin kunta on asiasta päättänyt. Osoitemerkinnän tulee opastaa myös hälytys- ja huoltoajoa sekä muuta liikennöimistä kiinteistölle. Porin kaupunki asentaa kustannuksellaan tiennimikyltit.

Päätöksen osoitenumerointi perustuu nykyisiin kulkujärjestelyihin eikä sen johdosta muodostu tai lakkaa kulku-/tieoikeuksia. Päätöksellä ei muutoinkaan ole vaikutusta kiinteistöjen kulkuoikeuksiin, mahdolliseen tiekuntaorganisaatioon tai tien kunnossapitokustannusten ositteluun.

Rakennusvalvontayksikkö päivittää tiedot rakennus- ja huoneistorekisteriin sekä ilmoittaa osoitteenmuutoksen päätösotteesta ilmi käyville tahoille. Rakennuksen/muun osoitekohteen omistajan on itse ilmoitettava vuokralaisille, yrityksille ja As. Oy:n osakkaille tms. tahoille osoitteen muutoksesta.

Kuvaus

Rakennusvalvontayksikkö on ottanut esille Pitkänokantie 29 kohdalta itään erkanevan tien nimeämisen.

Porin kaupunki pyrkii osoitejärjestelmän ylläpidossa noudattamaan Kuntaliiton ohjetta ja suositusta Kunnan osoitejärjestelmä (ISBN: 978-952-293-751-3). Sen mukaan jokainen erillinen tie, joka johtaa useammalle kuin kahdelle asutulle kiinteistölle, tulisi pääsääntöisesti nimetä omalla nimellään. Ajantasainen ja johdonmukainen osoitejärjestelmä on välttämätön kunnan asukkaiden turvallisuuden ylläpitämiseksi. Tie nimetään viranhaltijapäätöksellä.

Päätös

Apulaiskaupungingeodeetti päättää nimetä liitekartan mukaisen tien Muutamanpoluksi. Osoitenumerointi vahvistuu oheisen liitekartan mukaisesti.

Päätös tulee voimaan 1.3.2023 ja on siihen mennessä oltava säädösten mukaisesti merkittynä kiinteistöllä.

Allekirjoitus

Teemu Salonen, apulaiskaupungingeodeetti, Elinvoima- ja ympäristötoimiala, rakennusvalvontayksikkö

Organisaatiotieto

Rakennusvalvontayksikkö