Kaupunginhallitus, kokous 6.2.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 66 Kunnan peruspalvelujen valtionosuus ja veroperustemuutoksista johtuvien veromenetysten korvaus vuonna 2023

PRIDno-2023-142

Valmistelija

  • Martti Kujanpää, controller, talousyksikkö, martti.kujanpaa@pori.fi

Perustelut

Valtiovarainministeriö on kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 45 §:n nojalla myöntänyt 29.12.2022 kunnille kunnan peruspalvelujen valtionosuutta sekä päättänyt kuntien veroperustemuutoksista johtuvista verotulomenetysten korvauksista vuodelle 2023.  

Päätöksen mukaan Porin kaupungin valtionosuus vuodelle 2023 on yhteensä 21.564.909 euroa. Tästä peruspalvelujen valtionosuus on 16.420.382 euroa, veroperustemuutoksista johtuvien veromenetysten korvaus 13.537.031 euroa, esi- ja perusopetuksen kotikuntakorvaustulot 1.344.847 euroa ja kotikuntakorvausmenot -4.142.136 euroa. Opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuusrahoitus on -5.595.216 euroa. 

Kaupunginvaltuuston hyväksymässä vuoden 2023 talousarviossa valtionosuuksien määräksi, poislukien esi- ja perusopetuksen kotikuntakorvaukset, jotka ovat sivistystoimialan määrärahoissa, arvioitiin 23,7 miljoonaa euroa. Tehtyjen päätösten perusteella valtionosuuksien määrä on yhteensä 24,4 miljoonaa euroa.

Jos kunta on tyytymätön valtiovarainministeriön kunnan peruspalvelujen valtionosuuden myöntämistä tai veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvausta koskevaan päätökseen, sillä on kunnan peruspalvelujen valtionosuuslain 51 §:n nojalla oikeus kolmen kuukauden kuluessa päätöksestä tiedon saatuaan tehdä kirjallinen oikaisuvaatimus valtiovarainministeriölle. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Kilkku, vs. kaupunginjohtaja, lauri.kilkku@pori.fi

Kaupunginhallitus merkitsee päätöksen tiedoksi ja päättää, ettei hae siihen muutosta.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Liitteet

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.