PRIDno-2022-6269
Kati Valkonen on pitkään Porissa vaikuttanut maalari, jonka työskentely on omaperäistä ja keskittynyttä. Valkosen temperatekniikkaa hyödyntävät maalaukset koostuvat abstrakteista ja minimalistisista eleistä, jotka synnyttävät esteettisesti herkkiä ja hienovaraisia kokonaisuuksia. Valkonen kierrättää usein vanhoja maalauksiaan uusien pohjalla, mikä synnyttää niihin kiinnostavaa kerroksellisuutta. Porin taidemuseon kokoelmassa teoshankinta kiinnittyy satakuntalaisen ja porilaisen taiteen taltioimiseen. Hankittavat teokset voidaan sijoittaa kaupungin kohteisiin. Valkosen teoksia ei ole hankittuna Porin taidemuseon kokoelmiin entuudestaan.
Kati Valkonen on valmistunut Porin taidekoulusta vuonna 2001, hänellä on myös kuvataiteilijan AMK-tutkinto Lahden taideinstituutista vuodelta 2010. Parhaillaan hän suorittaa ylempää ammattikorkeakoulututkintoa Kankaanpään taidekoulussa. Valkonen on pitänyt lukuisia näyttelyitä eri puolella Suomea vuodesta 1997 asti. Hän toimii aktiivisesti mukana Porin taiteilijaseurassa, lisäksi hän on mm. Taidemaalariliiton, Tampereen taiteilijaseuran, NYTE ry:n ja Ars Häme ry:n jäsen.
Porin taidemuseon kokoelmahankintatyöryhmä on tehnyt teosvalinnan Poriginal gallerian ”Muutoksen kuvia – Jury 2023” -näyttelystä 24.1.2023. Alustava päätös hankinnasta tehtiin hankintatyöryhmän kokouksessa 23.1.2023. Ryhmään kuuluvat kokoelmayksikön intendentti Anni Saisto, kokoelma-amanuenssi Jasmin Lehtiniemi, museomestari Henri Smura, konservaattori Janita Nieminen, näyttelypalveluiden intendentti Arttu Merimaa, yleisötyön intendentti Mirja Ramstedt-Salonen ja taidemuseonjohtaja Anni Venäläinen. Varsinaisen hankittavien teosten teosvalinnan hankintatyöryhmä teki kokoonpanolla Anni Venäläinen, Anni Saisto, Mirja Ramstedt-Salonen, Jasmin Lehtiniemi ja Janita Nieminen.
Sivistystoimialan toimintasäännön §25 mukaan perusyksikön esimies päättää perusyksikön kokoelmapolitiikasta ja kokoelma-aineistoista.
Näyttelyintendentti Arttu Merimaa
Edellä todetuin perustein esitän, että Kati Valkosen teokset hankitaan Porin kaupungin taidekokoelmaan yhteishintaan 3500 euroa.
Kati Valkonen
2 maalausta:
Reitti, 2023, tempera
3000 euroa (alv 0%)
Sarjasta (Muistiin) merkittyä, 2022, tempera
500 euroa (alv 0%)
Yhteensä 3500 euroa (alv 0%)
Kati Valkonen (s. Hämeenkyrössä 1977) on Porissa ja Pälkäneellä asuva ja työskentelevä kuvataiteilija. Valkosen taidemaalauksen eri tekniikoihin ja traditioihin kiinnittyvä työskentely ammentaa henkilökohtaisesta elämästä, kokemuksista sekä maailmassa olemisen tunteista. Maalausten ohella Valkonen tekee myös installaatioita ja esinekoosteita, jotka perustuvat arkisten objektien uudelleen ajatteluun tilallisten rinnastusten kautta.
Porin taidemuseon Poriginal gallerian ryhmänäyttelyssä ”Muutoksen kuvia – Jury 2023” 7.-24.1.2023 esillä ollut temperamaalausten sarja koostui viimeaikaisista töistä, jotka tutkivat abstraktin ja viitteenomaisen maalauksen välimaastoja sekä itse maalaamisen prosessin vaiheellisuutta ja muodottumista.
Kati Valkonen kertoo teoksistaan näyttelyn tiedotetekstissä:
”Usein teosteni taustalla on jokin ristiriita. Tämä ristiriita ei toisaalta useinkaan ratkea – joskus jäljellä on entistä enemmän kysymyksiä. Maalaan kerroksia, peittäen ja pyyhkien, yhä uudestaan. Joskus käytän myös vanhempia teoksiani uusien pohjana. Maalaus muuttuu prosessin aikana, mutta siinä on aina mukana myös aiemmat kerrokset ja niiden vaikutukset lopputulokseen. Pidän ajatuksesta, että teoksen syntyprosessi on samantyyppinen kuin ihmiselämän joskus kipeätkin muutosprosessit. Kulkemamme matka vaikuttaa meihin enemmän kuin joskus haluaisimmekaan, mutta monenlaisista lähtökohdista ja monenlaisia reittejä voi päätyä hyvään lopputulokseen ja jokainen tapahtuma matkan varrella on osa sitä, mitä nyt olemme. Teokseni tässä näyttelyssä ovat abstrakteja temperamaalauksia.”
Edellä mainituin perustein päätän, että seuraavat Kati Valkosen teokset hankitaan näyttelyintendentti Arttu Merimaan esityksen mukaisesti Porin kaupungin taidekokoelmaan:
Yhteensä 3500 euroa (ALV 0%)