Joukkoliikennejaosto, kokous 24.1.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 8 Kokemukset maksuttomasta iltaliikenteestä 19.12.2022–8.1.2023

PRIDno-2023-94

Valmistelija

  • Antti Salminen, joukkoliikennesuunnittelija, antti.salminen@pori.fi

Perustelut

Joululomien aikaan Porin ja Ulvilan sisäisessä joukkoliikenteessä matkustaminen oli ilta-aikaan kaikille maksutonta. Joukkoliikenne osallistui Valon Pori -valaisutapahtumaan niin, että ajalla 19.12.2022–8.1.2023 iltaisin kello 18.00 alkaen kaikilla Porin Linjat Oy:n vuoroilla sai matkustaa maksutta. Kuljettajat merkitsivät matkoista tiedot rahastuslaitteille tilastointia ja vaikuttavuuden arviointia varten. Joukkoliikenteen maksuttomuuskokeilua mainostettiin osana Valon Pori -tapahtuman markkinointia, niin painetuissa kuin sähköisissä kanavissa.

Kokeilujaksolla iltavuoroissa oli jonkin verran normaalia enemmän matkustajia, yhtä iltaa kohti keskimäärin noin 100–200 matkustajaa tavallista enemmän. Joulunalusviikolla (19.12.–23.12.2022) iltamatkustus ei olennaisesti poikennut normaalista, mutta joululomien aikaan (26.12.2022–8.1.2023) etenkin alkuillasta linja-autoissa oli tavallista vilkkaampaa. Kokonaisvaltaista arviointia kuitenkin vaikeuttavat testijakson lyhyys ja ajoittuminen joululomien molemmin puolin sekä ylimääräiset pyhäpäivät. Tällä hetkellä Porin Linjojen busseissa tehdään noin 7000–8000 nousua arkipäivinä koulupäivisin, arkipäivinä koulujen loma-aikoina noin puolet tästä ja viikonloppupäivinä noin 1000–2000 nousua.

Matkustajajakauma tunneittain tarkasteltuna ei poikennut olennaisesti normaalista, vaan kokeilujaksollakin linja-autoissa oli vilkkainta päiväsaikaan. Kokeilujaksolla vajaa 15 prosenttia päivän nousuista tehtiin iltaisin kello 18:n jälkeen, kun vuosi sitten vastaavaan aikaan iltaliikenteen osuus koko päivän nousuista oli noin kymmenen prosenttia.

Kokeilujaksolla iltaliikenteen nousijamäärät lisääntyivät eniten linjoilla 90, 66, 34, 34M/34R ja 43 kokeilua edeltäneiden viikkojen iltaliikenteeseen verrattuna. Vähiten iltamatkustus lisääntyi linjoilla 80 ja 1 (Citylinja).

Kokeilujaksolla vuorokohtaiset keskimääräiset matkustajamäärät olivat suurimpia linjoilla 1, 34M/34R, 35, 66, 90 ja pienimpiä linjoilla 80 ja 8.

Suosituimpia olivat yleisesti pidempimatkaiset linjat. Citylinjalla, jolla voi matkustaa keskusta-alueella yhden euron kertalipulla, jo ennestään korkea matkustussuosio ei kasvanut lisää maksuttomuuden myötä.

Kaupunginhallituksen päätöksellä (19.12.2022, § 778) talvilomaviikolla eli viikolla 8 joukkoliikenne on maksutonta kaikille matkustajille koko vuorokauden ajan. Talviloman ilmaisviikosta on valmisteilla uusi markkinointikampanja. Ilmaisuuden vaikutusta matkustajamääriin on mahdollista arvioida tarkemmin talvilomaviikon kokemusten jälkeen.

Oheismateriaalina on esitetty tarkempia tuloksia maksuttoman iltaliikenteen kampanjan vaikutuksista matkustajamääriin.

Ehdotus

Esittelijä

  • Jouko Hautamäki, vs. toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala, jouko.hautamaki@pori.fi

Joukkoliikennejaosto merkitsee asian tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.