§ 3 Päätös Pihlavan virkistysreittien kehittämissuunnitelman hankinnasta

Lataa 

PRIDno-2023-76

Päätöspäivämäärä

3.2.2023

Päätöksen tekijä

Toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Päätöksen peruste

Tarjous täytti tarjouspyynnön kelpoisuus- ja vähimmäisvaatimukset. Elinvoima- ja ympäristötoimiala sekä lähiöhankkeen edustajat pitävät tarjousta hyvänä ja suunnitelman laatimista tärkeänä alueen elinvoiman edistämiseksi. Aiempien suunnitelmien toteuttajana kyseisellä yrityksellä on parhaat lähtötiedot alueesta ja näin parhaat edellytykset laadukkaan suunnitelman toteuttamiselle määräajassa.

Suunnittelutyö maksetaan kustannuspaikalta 1414530001 Kaupunkisuunnittelu. Laskussa tulee olla näkyvissä seurantanumero S2 14104709 Porin lähiöhanke 2020-22. Lähiöhanke saa suunnittelukustannuksiin valtionavustusta

Kuvaus

Porin kaupunki on mukana Ympäristöministeriön Lähiöohjelma 2020-2022:ssa, jonka hankkeet Porin osalta kohdistuvat Väinölään, Sampolaan ja Pihlavaan.

Osana Pihlavan kehittämistä on Sitowise Oy:ltä tilattu vuonna 2021 toteutettu Viherpolku-niminen ideasuunnitelma Pihlavan alueen jäsentymisestä ja potentiaalisista kehityskohteista sekä sen pohjalta vuonna 2022 toteutettu Pihlavan puistotori -nimen saanut Pihlavan torialueen yleissuunnitelma.

Vuoden 2023 aikana näiden suunnitelmien jatkoksi toteutetaan hankesuunnitelman mukaisesti yksityiskohtaisempi kehityssuunnitelma, jossa tarkastellaan laajemmin Pihlavan virkistysreitistöjä ja niiden kytkeytymistä muihin Yyterinniemen reitistöihin. Suunnitelman tarkoitus on tuoda Yyterinniemen suiston puoleisen alueen luonto- ja kulttuuriarvoja paremmin esiin ja saavutettavaksi niin asukkaille kuin matkailijoille sekä nostaa näin alueen profiilia ja vahvistaa sen elinvoimaa. Reitistön idea yhteensovitetaan valmistuneen Pihlavan puistotori -suunnitelman kanssa ajatuksella, että uusi tori toimii ikään kuin reitistön infokeskuksena ja lähtöpisteenä, jossa alueen luonto- ja kulttuurikohteet nostetaan esiin. Suunnittelussa tehdään yhteistyötä kärkikohteena olevan Yyterin kehittämisen kanssa.

Työn tavoitteita ovat:
• Pihlavan lähiön puistoreitistöjen ja yhteyksien kehittäminen, vahvistaminen ja toiminnallisuuden lisääminen mm. kalusteiden ja yhtenäisen viitoituksen avulla
• Lisätä alueen ja reitistöjen käyttöastetta, viihtyisyyttä ja vetovoimaisuutta
• Sovittaa taide luontevaksi osaksi aluetta ja sen reitistöjä osoittamalla niille sijainti
• Hyödyntää alueen tarinallisuutta reitistöissä
• Hyödyntää reitistöjä oppimisympäristöinä
• Sovittaa torialue luontevaksi osaksi reitistöjä ja niiden teemaa
• Eri ikäryhmien huomioiminen


Suunnittelutyötä ohjaa tilaajan nimeämä työryhmä, joka muodostuu tilaajan edustajista.

Sitowise Oy on 21.12.2022 Porin lähiöhankkeen pyynnöstä tehnyt tarjouksen Pihlavan virkistysreitistön kehittämissuunnitelman laadinnasta hintaan 20 200 euroa (arvonlisävero 0 prosenttia). Sopimusehdoissa noudatetaan Sitowise Oy:n ja Porin kaupungin Teknisen toimialan välistä puitesopimusta 2020-21. Kyseessä on jatkotyö aiemmille puitesopimuksen piirissä toteutetuille suunnitelmille. Arvioitua kokonaishintaa ei ylitetä ilman tilaajan kirjallista suostumusta.

Päätös

Päätän, että Pihlavan virkistysreittin kehittämissuunnitelma hankitaan Sitowise Oy:ltä tarjouksen 21.12.2022 mukaisesti hintaan 20 200 euroa (arvonlisävero 0 prosenttia).

Allekirjoitus

Jouko Hautamäki, toimialajohtaja, Elinvoima- ja ympäristötoimiala

Organisaatiotieto

Kasvupalvelut- ja kaupunkisuunnitteluyksikkö