§ 5 Tapahtuma-avustuksen myöntäminen, Snowstorm 2023

Lataa 

PRIDno-2023-80

Päätöspäivämäärä

9.2.2023

Päätöksen tekijä

Toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Päätöksen peruste

Tapahtuma-avustusta voidaan myöntää Porissa järjestettävään valtakunnalliseen, kansainväliseen tai sellaiseksi pyrkivään tai muuhun kaupungin elinvoimaa ja imagoa tukevaan tapahtumaan. Avustuksia myönnettäessä huomioidaan erityisesti niin uudet kuin kehittyvät tapahtumat, sekä muuhun vuodenaikaan kuin kesään sijoittuva tapahtumat. Järjestäjänä voi olla rekisteröitynyt yhdistys tai yritys tai useita toimijoita yhdessä.

Tapahtuma-avustuksen myöntämisen kriteerit Snowstorm 2023 Toiminnallisen urheilun nuorten SM -kilpailulle 18.2.2023

1000-5000 euroa
* Tapahtuma on eettisesti hyväksyttävä ja noudattaa Suomen lakia
* Tapahtuma toteuttaa kaupunkistrategian porilaisia arvoja; avoimuus, rakkaus, rohkeus
* Tapahtuma tukee Tapahtumien tiekartan tavoitteita.
* Tapahtuma tukee kaupunkilaisten hyvinvointia.
* Tapahtuma vahvistaa kaupungin vetovoimaisuutta ja elinvoimaisuutta.
* Tapahtuma vaikuttaa positiivisesti alueen imagoon ja tuo kaupungille näkyvyyttä paikallisesti ja/tai valtakunnallisesti. 
 

Kuvaus

Tapahtuman esittely
Toiminnallisen urheilun nuorten SM-kilpailut järjestettiin ensimmäistä kertaa keväällä 2022 Naantalissa. Kilpailu keräsi ensimmäisenä vuonna 40 nuorta kilpailuun. Porista mukana oli kaksi Porilaista kilpailijaa, joista toinen 14-15 vuotiaiden tyttöjen ja toinen 16-17 vuotiaiden tyttöjen sarjassa. Molemmat edustivat kilpailussa Yyteri Sandstorm ry:tä. Yyteri Sandstorm ry innostui nuorten kilpailutoiminnasta ja lähti rohkeasti hakemaan toiminnallisen urheilun liitolta lupaa kilpailujen järjestämiseen. Myöntävä vastaus saatiin kesällä 2022! 
Järjestävänä tahona Yyteri Sandstorm ry on kokenut toimija. Neljänä vuonna järjestetty Yyteri Sandstorm kilpailu on vakiinnuttanut paikkansa kesän tapahtumakentällä ja kilpailu tullaan järjestämään myös tulevana kesänä. Yyteri Sandstorm ry rekisteröityi toiminnallisen urheilun jäsenseuraksi 2021 lopulla ja seura (YSA) aloitti toimintansa vuoden 2022 alussa. Seura tarjoaa jäsenilleen 10€ kausimaksua vastaan kuukausittain ohjattuja liikunnallisia tapahtumia sekä tietoa toiminnallisesta urheilusta. Seuraan liittyminen on avoinna kaikille ja kaikenikäisille.
Tapahtuma järjestetään Porin Urheilutalolla lauantaina 18.2.2023. Kilpailu alkaa n. 10:00 ja päättyy arviolta 18:00 mennessä. Kilpailu on tarkoitettu kaikille alle 18-vuotiaille ja kilpailussa eri ikäiset nuoret kilpailevat seuraavissa ikäluokissa: 13-vuotiaat ja alle tytöt ja pojat 14-15-vuotiaat tytöt ja pojat 16-17 vuotiaat tytöt ja pojat Jokaisessa sarjassa on 16 kisapaikkaa pojille ja tytöille (yhteensä 96 kilpailijaa). Kilpailu koostuu neljästä eri ominaisuuksia testaavasta lajista. Lajeissa testataan liiton sääntöjen mukaisesti kestävyyttä, voimaa, kehonpainoliikkeita, taitoa, muuntautumiskyvykkyyttä sekä voimakestävyyttä. Lajit ovat eri ikäluokille samat, mutta liikkeitä on helpotettu tai muunneltu ikäluokalle sopivaksi. Jokainen laji pisteytetään ja lopuksi eniten pisteitä keränneet urheilijat palkitaan SM-mitaleilla. Parhaiten sijoittuneet lunastavat mahdollisuuden kilpaililla toiminnallisen urheilun nuorten maailmanmestaruuskilpailuissa Egyptissä! Kilpailun tapahtumapaikkana toimii Porin Urheilutalon palloilukenttä, jonne rakennetaan voimisteluliikkeet ja köysikiipeilyn mahdollistava "räkki". Lisäksi kisa-alue varustellaan lajien suorittamiseen tarvittavilla välineillä. Paikalle hankitaan tunnelmaa luova valaistus sekä tapahtumaa rytmittävä juontaja sekä DJ. Näkyvyyden takaa Satakunnan Kansan toteuttama striimi. Yyteri Sandstorm ry:n hovikuvaaja Riku Kuparisen ottamat valokuvat tallentavat nuorten urheilijoiden kisasuoritukset ja nostavat varmasti sosiaalisessa mediassa jaettuna Snowstormin näkyville lajin harrastajien keskuudessa ympäri Suomen. Tapahtuma on avoin yleisölle pientä osallistumismaksua vastaan. Lisäksi tapahtumaan tavoitellaan lajiin ja erityisesti nuorille sopivia näytteilleasettajia. Tapahtuman tavoitteena on vakiinnuttaa paikkansa jokavuotisena nuorten pääkilpailuna. Kansainvälistyminen on myös tavoitteena, kunhan harrastajien määrä yleisesti nousee Suomessa.

Avustuksen käytön kuvaus
Tapahtuma-avustus käytetään seuraavasti:
- Urheilutalon vuokra 17.2-18.2023: 2556€ (LIITE 2) 
- Monivuotisen markkinointimateriaalin hankinta: 700€
- Valaistus, Musiikki, Juontaja, Valokuvaus: 744€

Yyteri Sandstorm ry on hakenut tapahtuma-avustusta Snowstorm 2023 Toiminnallisen urheilun nuorten SM -kilpailulle 4000 € 
Tapahtuma-avustuksia arvioiva työryhmä poultaa Snowstorm 2023 Toiminnallisen urheilun nuorten SM -kilpailulle avustusta annettavaksi 4000 €. 

Päätös

Päätän myöntää Snowstorm 2023 Toiminnallisen urheilun nuorten SM -kilpailulle 4000 € tapahtuma-avustusta hakemuksen täyttäessä tapahtuma-avustukselle määritellyt kriteerit.

Tapahtuma-avustuksen saajan tulee raportoida avustuksen käytöstä ja tapahtuman vaikuttavuudesta viimeistään 6 kk tapahtuman jälkeen elinvoima- ja ympäristötoimialan antaman ohjeistuksen mukaisesti. Uutta avustusta ei myönnetä ennen kuin edellisen avustuksen käytöstä on raportoitu asianmukaisesti.

Tapahtuman peruuntuessa avustusta saaneella taholla on velvollisuus maksaa saamansa avustus takaisin.

Allekirjoitus

Jouko Hautamäki, vs toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Organisaatiotieto

Matkailu- ja markkinointiyksikkö