§ 8 Suunnittelutarveratkaisu ja poikkeaminen, Tuorsniemi

Lataa 

PRIDno-2022-4190

Päätöspäivämäärä

21.2.2023

Päätöksen tekijä

Toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Päätöksen peruste

Kaavatilanne

Ei voimassa olevaa asemakaavaa.

Lounais-Porin oikeusvaikutuksettomassa osayleiskaavassa (hyv. 7.5.2001) rakennuspaikka sijoittuu pientalovaltaiselle asuntoalueelle, jota yleiskaavan tavoitetilanteeseen mennessä ei asemakaavoiteta (AP-1) sekä maa- ja metsätalousalueelle (MT). Rakennukset sijoittuvat AP-1-alueelle.

Kaavamääräyksen mukaan AP-1 alueelle voidaan asumisen lisäksi sijoittaa asuinympäristöön soveltuvia toimituloja. Rakennushankkeiden tulee kokonsa ja muotonsa puolesta soveltua ympäristöön ja täyttää ympäristöhygieniset vaatimukset. Rakennuspaikan lounaisosan läpi kulkee varaus yleiskaavan tavoitevuoden jälkeiselle tielle.

Satakunnan maakuntakaavassa on yleiskaavaa vastaa tievaraus merkitty ohjeellisena tienä, millä merkinnällä osoitetaan ohjeelliset tieyhteydet. Maakuntakaavan suunnittelumääräyksen mukaan maankäytön suunnittelulla on turvattava ohjeellisen tien toteuttamismahdollisuus. Maakuntakaavassa ei ole rakennuspaikkaa koskevia aluevarausmerkintöjä.

Rakentamisrajoitus ja poikkeaminen

Rakennuspaikka on MRL 16 §:n mukaista suunnittelutarvealuetta.

Poiketaan rakennusjärjestyksen 20 §:stä, jonka mukaan asemakaavan ulkopuolelle saa rakentaa enintään kaksi asuntoa, joiden kerrosluku on yksi. Ullakon tasolle sijoittaa enintään kolme neljäsosaa kerrosalaan laskettavaa tilaa alapuolisen kerroksen alasta. Hakemuksessa esitetään 2-kerroksissa asuinrakennusta.

Naapurien kuuleminen

Hakija on kuullut naapurit. Naapureilla ei ole huomautettavaa hankkeesta. (MRL 173 §)

Asianosaisten laajempi kuuleminen ei ole tarpeen. (MRA 86 §)

Lausunnot

Varsinais-Suomen ELY-keskukselta on pyydetty MRL 173 §:n mukainen lausunto, koska rakennuspaikan läpi on maakuntakaavassa osoitettu tieyhteysvaraus.

ELY-keskus toteaa liikenteen osalta seuraavaa:
Yhdystien suoja-alue on 20 metriä tien keskilinjasta, minkä verran kannattaa jättää varausta talon ja tielinjan väliin. Tämä varaus näyttää 17.06.2022 päivätyssä asemapiirroksessa otetun huomioon. Tien toteutuessa tieltä/kadulta tulee melua, mihin on syytä varautua. Myös oleskelupihan mahdollinen puolittuminen on syytä ottaa huomioon. Luonnonsuojelun osalta ei hankkeesta ole huomautettavaa. ELY-keskuksella ei ole toimialaltaan hakemuksesta muuta lausuttavaa.

Hakijalle on varattu mahdollisuus vastineen antamiseen ELY-keskuksen lausunnosta.

Asian harkinta

Asia on ollut esillä elinvoima- ja ympäristötoimialan toimialajohtajan asettamassa rakennus- ja poikkeamislupatyöryhmässä. Työryhmä puoltaa hakemusta. Kyseessä uusi rakennuspaikka Hankreetintien varressa, metsän reunassa. Rakennuspaikka täyttää rakennusjärjestyksen vähimmäispinta-alavaatimuksen. Hakemuksen mukainen rakentaminen ei aiheuta haittaa asemakaavoitukselle, yleiskaavoitukselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle. Rakentaminen on sopivaa yhdyskuntateknisten verkostojen ja liikenneväylien toteuttamisen sekä liikenneturvallisuuden ja palvelujen saavutettavuuden kannalta sekä maisemalliselta kannalta eikä vaikeuta erityisten luonnon- tai kulttuuriympäristön arvojen säilyttämistä eikä virkistystarpeiden turvaamista. (MRL 137 §) Poikkeaminen rakennusjärjestyksen enimmäiskerrosmäärästä ei aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueen käytön muulle järjestämiselle. Rakentaminen ei vaikeuta luonnonsuojelun tavoitteitten saavuttamista eikä vaikeuta rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteitten saavuttamista. (MRL 171 §)

Työryhmä esittää suunnittelutarveratkaisun myöntämistä. Jatkosuunnittelussa tulee ottaa huomioon ELY-keskuksen lausunto koskien maakunta- ja yleiskaavan mukaista tieyhteysvarausta sekä rakennuspaikalla sijaitseva vesijohto.

Päätösvallan peruste

Porin kaupungin elinvoima- ja ympäristötoimialan toimintasäännön 16 §:n mukaan toimialajohtaja päättää muista kuin hallintosäännön 27 §:n 8. ja 9. kohdan tarkoittamista suunnittelutarveratkaisuista ja poikkeamisista MRL 171 §:n perusteella.

Kuvaus

Rakennushanke

300 k-m²:n 2-kerroksisen omakotitalon ja 100 k-m²:n talousrakennuksen rakentaminen.

Rakennuspaikka

Noin 0,6 hehtaarin suuriuinen määräala tilasta [peitetty] [peitetty] varressa. Sijaitsee metsän reunassa. Kiinteistö on rakentamaton.

Päätös

Päätän myöntää haetun suunnittelutarveratkaisun ja poikkeusluvan rakennus- ja poikkeuslupatyöryhmän esityksen mukaisesti.

Päätös on voimassa kaksi vuotta päätöksen lainvoimaiseksi tulemisesta lukien. Ennen rakennustoimenpiteisiin ryhtymistä on haettava suunnittelutarveratkaisua vastaavaa rakennuslupaa suunnittelutarveratkaisun voimassaoloaikana.

Päätöksen valmistelusta ja käsittelystä peritään 500 euron maksu kaupunginvaltuuston 28.2.2022 (§ 30) hyväksymän taksan 54 §:n perusteella.

Allekirjoitus

Jouko Hautamäki, vs. toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Organisaatiotieto

Elinvoima- ja ympäristötoimiala