§ 7 Porin pysäköintiopastusjärjestelmän rakentamisen valvonta

Lataa 

PRIDno-2023-743

Päätöspäivämäärä

3.3.2023

Päätöksen tekijä

Infrajohtaminen toimintayksikön esimies

Päätöksen peruste

Tarjous oli tarjouspyynnön mukainen.

Teknisen toimialan toimintasäännön 4§:n nojalla toimintayksikön esimies päättää suunnittelu-, urakka-, hankinta- ja palvelusopimukset, joiden arvo on enintään 60 000 euroa.

 

Kuvaus

Porin kaupunginvaltuuston vuonna 2019 hyväksymässä Pysäköintipolitiikka 2030 -raportissa esitettiin laadittavaksi Porin keskustan yleisiä pysäköintilaitoksia koskeva opastussuunnitelma. Raportissa todettiin, että suunnitelmassa tulee käsitellä sekä perinteiset opastusmenetelmät että vaihtoehdot reaaliaikaiselle opastukselle sekä pysäköinnin älykkyyden lisäämiselle (esimerkiksi vapaiden autopaikkojen löytäminen). Suunnitelman yhteydessä edellytettiin lisäksi käymään keskustelu yksityisten pysäköintilaitosten haltijoiden kanssa ja neuvottelemaan pysäköinnin opastuksen vastuunjaosta (järjestelmän toteutus ja ylläpito). Lisäksi pysäköintipolitiikka -raportissa todettiin, että suunnitelmassa esitettävät toimenpiteet tulee toteuttaa lähivuosien aikana.

Porin kaupunki on teettänyt Porin keskustan pysäköintiopastuksen yleissuunnitelman vuonna 2020 ja toteutussuunnitelman vuonna 2021. Hankkeessa ovat olleet mukana Porin kaupungin lisäksi Bepopin, Sokoksen, Isokarhun, Teljäntorin, Ratsulan sekä Puuvillan pysäköintilaitokset. Pysäköintilaitosten kanssa käytyjen neuvottelujen pohjalta päädyttiin yhteisesti niin sanottuun hybridimalliin, ​jossa pysäköintilaitoksiin opastetaan pääsääntöisesti reaaliaikaisesti ja maantasossa oleville pysäköintialueille perinteisin pysäköintiopastein.

Vuonna 2022 valmisteltiin ja toteutettiin tarjouskilpailu pysäköintiopastusjärjestelmän toteuttamisesta ja ylläpidosta. Kilpailutusta varten solmittiin yksityisten toimijoiden kanssa hankesopimus, jossa kaupunki valtuutettiin kilpailuttamaan järjestelmäkokonaisuus.

Infrajohtaminen kilpailutti järjestelmän hankinnan yhdessä ICT-yksikön kanssa ja tekninen lautakunta päätti 21.2.2023, että järjestelmä hankitaan Normivalaistus Oy:ltä. 

Hankittavaan pysäköintiopastusjärjestelmään sisältyviä keskeisimpiä osakokonaisuuksia ovat ohjaus-/taustajärjestelmä, käyttöliittymä, tiedonjakorajapinta, määrälaskentalaitteistot vapaiden pysäköintipaikkojen määrän laskemiseksi neljässä pysäköintilaitoksessa ja 7 kappaletta vaihtuvia LED-opasteita pystytysrakenteineen. Hankinta sisältää älykkäiden opasteiden lisäksi laajasti myös kiinteiden opasteiden uusimisen nykyisen tieliikennelain mukaiseksi. 

Infrajohtaminen on pyytänyt VSS Infralta (VSS Group Oy) tarjouksen rakennustöiden valvonnasta. Työ sisältää valvojan käynnit kohteessa kaksi kertaa viikossa, raportit työmaakäynneistä sekä osallistumisen työmaakokouksiin. Arvioitu työaika on huhti-syyskuu 2023. Työ tehdään tuntilaskutustyönä ja sille on määritelty kattohinta, jota ei ylitetä ilman tilaajan kirjallista suostumusta. Työmääräarvio on 200 tuntia ja kattohinta 27 105 € (alv0%). Työssä noudatetaan KSE2013 sopimusehtoja.   

Päätös

Päätän edellä mainituin perustein, että Porin pysäköintiopastusjärjestelmän rakentamisen valvonta hankitaan VSS Infralta (VSS Group Oy). Kattohintaa ei ylitetä ilman tilaajan kirjallista suostumusta. 

Allekirjoitus

Sanna Välimäki, infrajohtamisen toimintayksikön esimies, Tekninen toimiala, infrayksikkö 

Organisaatiotieto

Infrayksikkö