Tekninen lautakunta, kokous 21.2.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 43 Pysäköintiopastusjärjestelmän hankinta

PRIDno-2022-4931

Valmistelija

  • Sanna Välimäki, infrajohtaminen toimintayksikön esimies, sanna.valimaki@pori.fi

Perustelut

Porin kaupunginvaltuuston vuonna 2019 hyväksymässä Pysäköintipolitiikka 2030 -raportissa esitettiin laadittavaksi Porin keskustan yleisiä pysäköintilaitoksia koskeva opastussuunnitelma. Raportissa todettiin, että suunnitelmassa tulee käsitellä sekä perinteiset opastusmenetelmät että vaihtoehdot reaaliaikaiselle opastukselle sekä pysäköinnin älykkyyden lisäämiselle (esimerkiksi vapaiden autopaikkojen löytäminen). Suunnitelman yhteydessä edellytettiin lisäksi käymään keskustelu yksityisten pysäköintilaitosten haltijoiden kanssa ja neuvottelemaan pysäköinnin opastuksen vastuunjaosta (järjestelmän toteutus ja ylläpito). Lisäksi pysäköintipolitiikka -raportissa todettiin, että suunnitelmassa esitettävät toimenpiteet tulee toteuttaa lähivuosien aikana.

Porin kaupunki on teettänyt Porin keskustan pysäköintiopastuksen yleissuunnitelman vuonna 2020 ja toteutussuunnitelman vuonna 2021. Hankkeessa ovat olleet mukana Porin kaupungin lisäksi Bepopin, Sokoksen, Isokarhun, Teljäntorin, Ratsulan sekä Puuvillan pysäköintilaitokset. Pysäköintilaitosten kanssa käytyjen neuvottelujen pohjalta päädyttiin yhteisesti niin sanottuun hybridimalliin, ​jossa pysäköintilaitoksiin opastetaan pääsääntöisesti reaaliaikaisesti ja maantasossa oleville pysäköintialueille perinteisin pysäköintiopastein.

Vuonna 2022 valmisteltiin ja toteutettiin tarjouskilpailu pysäköintiopastusjärjestelmän toteuttamisesta ja ylläpidosta. Kilpailutusta varten solmittiin yksityisten toimijoiden kanssa hankesopimus, jossa kaupunki valtuutettiin kilpailuttamaan järjestelmäkokonaisuus.

Pysäköintiopastusjärjestelmän kilpailutuksen valmistelussa ja koordinoinnissa sekä tilaajan asiantuntija-​apuna hankinnan ja urakan toteutuksen aikana toimii Traficon Oy.

Hankittavaan pysäköintiopastusjärjestelmään sisältyviä keskeisimpiä osakokonaisuuksia ovat ohjaus-/taustajärjestelmä, käyttöliittymä, tiedonjakorajapinta, määrälaskentalaitteistot vapaiden pysäköintipaikkojen määrän laskemiseksi neljässä pysäköintilaitoksessa ja 7 kappaletta vaihtuvia LED-opasteita pystytysrakenteineen. Palveluntuottaja vastaa pysäköintiopastusjärjestelmän ylläpidosta kokonaisvaltaisena jatkuvana palveluna koko sopimuskauden ajan. Sopimuskausi on toistaiseksi voimassa oleva tilaajan puolelta 6 kuukauden ja palveluntuottajan puolelta 12 kuukauden irtisanomisajalla. Ensimmäinen mahdollinen irtisanomisaika on 36 kuukauden kuluttua pysäköintiopastusjärjestelmän hyväksytystä vastaanotosta. Hankinta sisältää älykkäiden opasteiden lisäksi laajasti myös kiinteiden opasteiden uusimisen nykyisen tieliikennelain mukaiseksi. 

Tarjouspyyntö julkaistiin Hilmassa ja tarjouspalvelu Cloudiassa 27.9.2022, ja sitä täsmennettiin saapuneiden kysymysten johdosta 7.10.2022 sekä 19.10.2022. Määräaikaan 31.10.2022 kello 12.00 mennessä tarjouksen jättivät Normivalaistus Oy ja SWARCO Finland Oy.

Molemmat tarjoukset olivat tarjouspyynnön mukaisia ja vertailukelpoisia. Tarjouspyynnössä oli esitetty tietyt vähimmäiskriteerit. Hankinnan valintaperusteena oli hinta, joka muodostui toimitusprojektista ja sopimuskauden palvelumaksuista.     

Halvimman tarjouksen tehneen Normivalaistus Oy:n kanssa on pidetty selonottoneuvottelu 6.2.2023, jossa todettiin, että urakoitsija on antanut tarjouksen pyydetyn mukaisesti ja että tarjous on tarjouspyynnön mukainen.

Tarjousvertailu tulee viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetun lain 7 §:n 2 momentin mukaan julkiseksi vasta, kun sopimus on tehty. Tarjoajilla on kuitenkin asianosaisina oikeus saada tieto tarjousvertailusta. Tämän jälkeenkään eivät liikesalaisuuden piiriin kuuluvat tiedot ole julkisia. Tarjotun palvelun kokonaishinta ei kuitenkaan ole liike- tai ammattisalaisuus.

Porin kaupungin ja yksityisten pysäköintilaitostoimijoiden kesken on tarjouskilpailun allekirjoitettu toteutussopimus, jossa sovitaan eri osapuolten kustannusosuudet sekä valtuutetaan Porin kaupunki tekemään päätöksen pysäköintiopastusjärjestelmän hankinnasta ja vastaamaan järjestelmän toteutusprojektista.

Tarjousten saavuttua käytiin neuvottelu yksityisten pysäköintilaitosten kanssa toteutuksen laajuudesta. Teljäntori ilmoitti, että luopuu reaaliaikaisesta pysäköintiopastuksesta ja digitaalinen opaste korvataan kiinteällä, kaksipuoleisella, sisältä valaistulla opasteella. Tämä muutostyö tehdään toteutusprojektin aikana. Muutoksen kustannusvaikutukset eivät ole vielä tiedossa, mutta alustavan arvion mukaan se alentaa kokonaishintaa korkeintaan 2-4 prosenttia. Vastaavasti toteutuksen aikana on hyvä varautua lisätöihin.      

Hankinnan kustannukset jakautuvat niin, että toimitusprojektin maksavat Tekninen toimiala sekä yksityiset pysäköintilaitokset toteutussopimuksessa sovitun kustannusjaon mukaisesti. Palveluvaiheen palvelumaksuista huolehtii Porin kaupungin ICT-yksikkö. Toimitusprojektin Teknisen toimialan kustannusosuuteen on työohjelmassa varattu tälle vuodelle 190 000 €. Kustannusten nousun johdosta investoinnille varattu määräraha on riittämätön. Puuttuva rahoitus on siirrettävissä investoinnilta 14190490019_003 'Peittoon katujen suunnittelu ja rakennuttaminen'. Huomioiden rakennuttamis- ja valvontakustannukset määrärahasiirron tarve on noin 120 000 €. Määrärahasiirtoesitys tuodaan teknisen lautakunnan päätettäväksi seuraavan työohjelmamuutoksen yhteydessä.

 

Liitteet:

Tarjouspyyntö ja tarjousvertailu

Ehdotus

Esittelijä

  • Markku Koppelomäki, Toimialajohtaja, markku.koppelomaki@pori.fi

Teknisen lautakunnan tehtävät ja toimivalta on määritetty kaupungin hallintosäännön 28 §:ssä. Hallintosäännön mukaisesti Tekninen lautakunta päättää suunnittelu-, urakka-, hankinta-, palvelu-, yhteistyö- ja muut sen kaltaiset sopimukset toimialallaan siltä osin, kuin päätösvaltaa ei ole Teknisen toimen toimintasäännössä viranhaltijoille siirretty.

Tekninen lautakunta päättää hankkia Porin keskustan pysäköintiopastusjärjestelmän toteutuksen Normivalaistus Oy:ltä ja valtuuttaa toimialajohtajan allekirjoittamaan urakkasopimuksen valitun toimittajan kanssa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kokouskäsittely

Ennen tämän asian käsittelyä ja päätöksentekoa liikenneinsinööri Eija Riihimäki kertoi Porin pysäköintipolitiikasta, keskustan pysäköintiopastuksen yleissuunnitelmasta, toteutussuunnitelmasta sekä pysäköintijärjestelmän hankinnasta.

Tiedoksi

Päätöksen tiedoksianto erillisen täytäntöönpano-ohjeen mukaisesti.

Liitteet

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

Hankintaoikaisuohje ja kunnallisvalitusosoitus

I Hankintaoikaisu

Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016, jäljempänä hankintalaki) 135 §:n mukaan sellaisen hankintayksikön päätöksen tai muun hankintamenettelyssä tehdyn ratkaisun korjaamiseksi, johon ei muutoin sovelleta hankintalakia, voidaan hakea muutosta vaatimalla hankintayksiköltä oikaisua (jäljempänä hankintaoikaisu).

Hankintaa koskevasta asiasta voi tehdä hankintayksikölle oikaisuvaatimuksen se, jota asia koskee (jäljempänä asianosainen). Asianosainen on se, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa.

Hankintaoikaisuvaatimuksen kohde

Hankintayksikön päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun tyytymätön voi vaatia hankintayksiköltä hankintaoikaisua. Hankintaoikaisua voi vaatia hankintayksiköltä kirjallisesti tarjouskilpailuun osallistunut tarjoaja tai osallistumishakemuksen tehnyt ehdokas tai muu taho, jota asia koskee.

Hankintaoikaisuvaatimuksen tekemiselle säädetty aika

Asianosaisen on vaadittava hankintaoikaisua 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä valitusosoituksineen tai muusta hankintamenettelyssä tehdystä ratkaisusta. Vaatimus on esitettävä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, voi oikaisuvaatimuksen tehdä ennen viraston aukioloajan päättymistä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

TIEDOKSIANTO

Tiedoksianto kirjeitse

Hankintapäätös on annettu tiedoksi hallintolain (434/2003) 59 §:n mukaisesti postitse kirjeellä. Asianosainen on saanut asiasta tiedon seitsemäntenä päivänä sen lähettämisestä, jollei asianosainen näytä saaneen tiedon myöhemmin.

TAI

Hankintapäätös on annettu todisteellisesti tiedoksi hallintolain (434/2003) 60 §:n mukaisesti. Asianosainen on saanut päätöksestä tiedon saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.

Tiedoksianto sähköisesti

Hankintapäätös on annettu tiedoksi sähköisen asiointilain (laki sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa, 13/2003) 19 §:n mukaisesti ja asianosainen on antanut suostumuksensa siihen, että päätös voidaan lähettää hänelle sähköisesti tiedoksi. Asianosainen on saanut päätöksen tiedoksi kolmantena päivänä sen lähettämisestä.

TAI

Hankintapäätös on annettu tiedoksi sähköisen asiointilain (laki sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa, 13/2003) 18 §:n mukaisesti todisteellisesti tiedoksi ja asianosainen on antanut suostumuksensa siihen, että päätös voidaan antaa hänelle sähköisesti tiedoksi.

Päätös on saatu tiedoksi, kun asiakirja on noudettu palvelimelta, tietokannasta tai muusta tiedostosta.

Tiedoksianto muulla tavalla

Hankintapäätös on annettu tiedoksi hankintayksikön päättämällä tavalla.

Hankintaoikaisua koskevan vaatimuksen sisältö

Hankintaoikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimukset perusteineen. Vaatimuksesta on käytävä ilmi oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi.

Vaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, mikäli ne eivät jo ole hankintayksikön hallussa.

Toimitusosoite

Hankintaoikaisuvaatimus toimitetaan hankintayksikölle.

Hankintayksikön yhteystiedot:

Porin kaupungin kirjaamo
PL 121
28101 PORI
kirjaamo@pori.fi

 

II Kunnallisvalitusosoitus

 

Valitusoikeus ja valitusperuste

Kaupunginvaltuuston päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella Turun hallinto-oikeudelta. Päätökseen on oikeutettu valittamalla hakemaan muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa, sekä Porin kaupungin jäsen. Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, kaupunginvaltuusto on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten lainvastainen.

Päätöksen tiedoksianto ja valitusaika

Valtuuston, kunnanhallituksen ja lautakunnan sekä kuntayhtymän kuntalain 58 §:n 1 momentissa tarkoitetun toimielimen pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu.

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaamisesta. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua pöytäkirjanotteen lähettämisestä kirjeellä, tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai kolmantena päivänä pöytäkirjaotteen lähettämisestä asianomaisen suostumuksella sähköisenä viestinä. Kunnan jäsenen ja kuntalain 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Valituskirjelmän sisältö

Kunnallisvalitus tehdään kirjallisesti. Valituskirjelmässä, joka on osoitettava Turun hallinto-oikeudelle on ilmoitettava:

1)      päätös, johon haetaan muutosta,
2)      miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi, sekä
3)      perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituskirjelmässä on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituskirjelmässä on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä.

Valituskirjelmän liitteet

Valituskirjelmään on liitettävä:

1)      päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä,
2)      todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta, sekä
3)      asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Asiamiehen on liitettävä valituskirjelmään valtakirja.

Valituksen perille toimittaminen

Valituskirjelmä on toimitettava valitusajan kuluessa Turun hallinto-oikeudelle, osoitteeseen:

PL 32                                  
20101 TURKU                     

Käyntiosoite: Sairashuoneenkatu 2-4
Vaihde: 029 56 42400
Kirjaamo: 029 56 42410
Faksi: 029 56 42414
Sähköposti: turku.hao@oikeus.fi

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet