Perusturvalautakunta, kokous 27.1.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 3 Kullaankodon suunnitelma

PRIDno-2022-60

Valmistelija

  • Pirjo Rehula, iäkkäiden palveluiden palvelujohtaja, pirjo.rehula@porinperusturva.fi

Perustelut

Porin perusturvan iäkkäiden palvelut ovat vuokranneet Kullaankodon kiinteistön Ulvilan kaupungilta kokonaisuudessaan. Kullaankoto on ainoa vanhainkoti Porin perusturvan yhteistoiminta-alueella, joka on tällä hetkellä sosiaalihuoltolain 22§:n mukaista laitoshoitoa järjestävä yksikkö. Lain mukaan kunta voi vastata iäkkään henkilön palvelutarpeeseen pitkäaikaisella laitoshoidolla vain, jos siihen on lääketieteelliset perusteet tai asiakas- ja potilasturvallisuutteen liittyvät perusteet.

Kullaankodon asukashuoneet on muutettu yhden hengen huoneiksi ja asukkaita on tällä hetkellä 20, joista lähes puolet on muualta kuin Ulvilan alueelta. Kullaankodon sijainti etäällä kuntakeskuksesta aiheuttaa haasteita mm.omaisten vierailuille. Asiakassijoituksia on ollut osittain vaikea tehdä ja henkilöstön saatavuuden osalta on ollut hankaluuksia erityisesti Kullaankodon sijaintiin liittyen.

Kullaankodossa työskentelee 16 työntekijää ja ½ esimies.  Hoitotyönmitoitus on 0,77. Pienessä yksikössä kustannukset nousevat, koska yössä tulee olla työturvallisuuden vuoksi kaksi hoitajaa. Kullaankodon hoitohenkilöstöstä ei tulla ketään irtisanomaan vaan heille tullaan tekemään kysely, mihin yksikköön toivovat siirtoa.

Ulvilassa on iäkkäiden ympärivuorokautisia hoitopaikkoja yksityisillä palveluntuottajilla 110 henkilöille ja osa paikoista on tällä hetkellä tyhjinä. Kullaankodon tulevaisuudesta on keskusteltu Satasoten kiinteistöstrategia työryhmässä, jossa on kartoitettu hyvinvointi alueelle siirtyviä kiinteistöjä. Kullaankodon vuokrasopimus siirtyy tulevalle hyvinvointialuelle ns. vanhana vuokrasopimuksena, jolloin vuokrasopimuksen ehdot pysyvät ennallaan.  Kullaankodon vuokrasopimuksen irtisanomisaika on 6 kuukautta.

Kullaankoto on pieni ja kustannuksiltaan kallis yksikkö, jonka sijainti on haasteellinen. Tämän vuoksi tullaan esittämään Kullaankodon vanhainkodin lakkauttamista vuoden 2022 aikana. Jokaisen Kullaankodon asukkaan ja omaisen kanssa käydään keskustelu, mihin tehostetun palveluasumisen yksikköön toivovat siirtoa ja näistä tehdään päätökset. Kullaankodon suunnitelmia on esitelty Ulvilan kaupunginhallitukselle 8.11.2021.

Ennen lopullista päätöksentekoa pyydetään Ulvilan kaupunginhallitukselta asiasta lausunto.

Joulukuussa 2021 suunniteltiin, että 13.1.2022 pidetään asiasta tiedotustilaisuus henkilöstölle ja saman päivän iltana Kullaankodon asiakkaiden omaisille. Koronatilanteen kokoontumisrajoituksista johtuen päädyttiin ratkaisuun, että omaisille lähetään kirjeitse tiedotus mahdollisista muutoksista.  Henkilökunnalle pidettiin 13.1.2022 tiedostus -ja keskustelutilaisuus Kullaankodon suunnitelmista. Valitettavasti Satakunnan Kansa ja Yle saivat asiasta ennakkotietoa ennen kuin perusturva ehti asiasta tiedottaa asiakkaita, omaisia ja henkilöstöä. 

Kullaankodosta on tehty kuntalaisaloite, joka löytyy osoitteesta: https://www.kuntalaisaloite.fi/fi/aloite/24570

 

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Sanna Mustajoki, perusturvajohtaja, sanna.mustajoki@porinperusturva.fi

Porin perusturvalautakunta pyytää  lausuntoa Kullaankodon  vanhainkodin lakkauttamisesta Ulvilan kaupunginhallitukselta ja Ulvilan vanhusneuvostolta  9.2.2022 mennessä. 

Päätös

Päätetään ettei lausuntoa pyydetä ja asia jätetään aluevaltuuston ratkaistavaksi.

Kokouskäsittely

Esiittelijä muutti päätösesitystä seuraavasti:  Porin perusturvalautakunta pyytää lausuntoa Kullaankodon vanhainkodin tulevaisuudesta Ulvilan kaupunginhallitukselta ja Ulvilan vanhusneuvostolta 9.2.2022 mennessä.

Jari Holmberg ehdotti ja Marita Salmio kannatti että lausuntoa ei pyydetä ja asia jätetään aluevaltuuston ratkaistavaksi.

Seurasi äänestys.

Äänestystulokset

  • Kyllä 4 kpl 22%

    Erno Välimäki, Anne Mäntylä, Marketta Juntunen, Mika Aho

  • Ei 14 kpl 78%

    Jari Holmberg, Markus Halminen, Marita Salmio, Juha Joutsenlahti, Tiina Tervo, Tuula Saarinen, Helena Heljakka, Jyri Astokari, Karoliina Tala, Viliina Välimäki, Tiina Rinne, Hannu Peltomäki, Heikki Pukkila, Minna Keskinen

Tiedoksi

Ulvilan kaupunginhallitus

Liitteet

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.